Kotoliving-lehden ensimmäinen numero ilmestyy kauppoihin huomenna, mutta itse lehteä ei ainakaan minulle ole lähtetty, että siitä voisi jotain kertoa. Blogisfäärissäkään ei ole ehditty lehteen vielä tutustua. Silmukat Nurin-blogin Pirita oli ollut paikalla, kun Anu Harkki promosi lehteä Seinäjoen messuilla. Hän oli tykännyt ja päättänyt hankkia lehden. Elisa hehkuttaa lehteä, mutta ei juuri kerro lehden sisällöstä.

Lehteä julkaisee Kotoliving oy, josta puolet omistaa Anu Harkki ja toisen puolen melkein kokonaan Tarinatalo oy ja  mainostoimisto Ida Fram (10 %).

Lehdessä näyttäisi olevan käsityö- ja askarteluohjeita, niukista kuvista päätelleen se edustaa enimmäkseen urbaania tee–itse-osastoa, jossa kiireiset kaupunkilaiset tekevät nopeasti pientä ja kivaa haaveillessaan kiireettömästä elämästä maalla. Mikä minä sitä olen arvostelemaan, aikaa tuntuu todellakin olevan aina vähemmän ja vähemmän! Mutta katsotaan, mitä mieltä olen huomenna.

Periaatteessa minussa on alkanut nostaa päätään hitaan käsillätekemisen -ajatus: pitäisi tehdä harkiten ja hitaasti eikä sinne päin ja nopeasti. Harrastamisessa pitäisi kasvattaa suunnittelun ja tekemisen laatua sekä laajentaa prosessin osaamista ideasta tuotteeksi, eikä ajelehtia nopeiden muotien mukana ja vahvasti kulutuskulttuurin puolella. Kestävää, eettistä, kaunista. Mitäpä muuta?

Lehden ulkoasukin näyttää hieman kotoiselta, mutta kun olen netin varassa toistaiseksi, en osaa sanoa toimiiko visuaalinen ilme vai ei. Se ei ainakaan ole minun makuuni, mutta makuasiat nyt ovat aina hankalia. Ehkä kyse ei ole oikeastaan edes tyylistäkään vaan tavasta, jolla se näyttää olevan toteutettu. Minä tykkään paljon sen eräiden ulkomaisten serkkujen visuaalisesta ilmeesta. Luultavasti se on kuitenkin tietoinen valinta, ettei lehti näytä “kaupalliselta” ja että se poikkeaa jyrkästi kilpailijoistaan. Vain aika voi näyttää onko ratkaisu oikea.

Ideapuolella yhteydet maailmalle näyttävät olevan melko selkeitä, mutta sitä ei kukaan voi välttää tässä alati visualisoituvassa kulttuurissamme. Eikä ole välttänyt aiemminkaan, vertaa vaikkapa arabikulttuurien, baltian ja pohjoismaiden lapaskuvioita toisiinsa. Nyt muodit vain leviävät paljon, paljon nopeammin kuin aikana, jolloin muoti levisi ensin hoveissa  ja levisi sieltä porvariston kautta vihdoin alempiin sosiaalisiin kerroksiin. Tietysti muoti erottaa yhteiskuntaluokat edelleenkin, myös neulemuodissa (hörselöhuivi vs. Colour Affection).

Minä kipaisen huomenna ihan varmasti ostamaan lehden, tykkään Harkin pirteästä olemuksesta ja tekemisen tavasta. Haluan myös nähdä, millainen lehti todellisuudessa on. Voi olla, että tilaankin sen, sillä muut käsityölehtitilaukseni ovat katkolla. Olen nimittäin äärimmäisen pettynyt tapaan, jolla suuret kustannusyhtiöt leiviskäänsä hoitelevat. En pidä siitä, että maksan useaan kertaan lankayhtiöiden markkinointimateriaaliksi tuottamistaan malleista, joita lehdissä ja kirjoissa julkaistaan. Nyt kun järkyttävä määrä ammattitaitoisia toimittajia ja valokuvaajia on potkittu taas pihalle lehtiyhtiöistä, odotan innolla, josko nämä alkaisivat tehdä laatujulkaisuja, joihin heidän entiset rahanahneet työnantajansa eivät enää aikoihin ole venyneet. Olen valmis maksamaan kalliimpaakin tilausmaksua käsityölehdestä, joka on tehty suomalaisten suunnittelijoiden, toimittajien, valokuvaajien ja muiden visualistien voimin! Sellaisen lehden perustaminen olisi kulttuuriteko, sillä omaleimainen käsityömme ansaitsisi kannattajansa varsinkin tällaisena aikana, kun internet häivyttää kulttuurialueiden rajoja ihan juuriharjalla.

Menovinkki: Rosebud Booksin Katarinankadun myymälässä on 27.11. kiinnostava ilta, jossa esitellään Outi Pyyn TRASION! -muotioppas ja Pamela Druckermanin KUINKA KASVATTAA BÉBÉ -tietokirja.