Dominoraita sukan suuhun

Sukalle sopii hyvin nimeksi Minna, sillä se on silkkivillainen ja siksi vähän parempaa säätyä, vaikkakin tarkoitettu lämmittämään unisukkana retkellä, mökillä tai veneessä, sillä silkki ei oikein kestä kulutusta sukassa.

Tein kuitenkin vahvistetun kantapään sukkalangasta, vaikka tyylikkämpi sukka olisi ollut ilman langanvaihtoa kantapäässä. Joskus käytännöllisyys kuitenkin on pantava edelle. Kuva ei tee oikeutta silkin hehkulle eikä väreillekään, vaikka säädin värit niin lähelle luonnollista kuin kykenin.

Kuvioraita on tehty siten, että loin pätkävärjätyllä (väri)langalla 9 silmukkaa ennen 1. puikkoa ja neuloin sitten ensimmäiseltä puikolta kahdeksan silmukkaa oikein värilangalla, käänsin työn (neuleen 2. puikolle jäi vielä 8 silmukkaa), nurjalla puolella ensimmäinen silmukka nurin nostamatta, 15 oikein, viimeinen s. nurin, seuraavalla ensimmäinen nurin nostamatta, kuusi oikein, yksi puikolle neulomatta, kaksi takareunasta yhteen, neulomatta jätetty silmukka vedetään  tämän yli, kuusi oikein, viimeinen nurin, nurjalla taas eka nurin neulomatta, kaikki oikein paitsi viimeinen nurin. Näin jatketaan neulomalla ennen ja jälkeen kavennuksen aina yksi silmukka vähemmän oikein, kunnes puikolla on vain kolme silmukkaa, jotka neulotaan nurjalla yhteen). Puikolla on yksi silmukka, poimitaan kahdeksan silmukkaa syntyneen neliön vasemmasta reunasta, nurjien ”nypyistä” ja otetaan puikolle jääneet kahdeksan silmukkaa työhön (17 silmukkaa), neulotaan samanlainen neliö siihen. Jatketaan kunnes kaikki työn silmukat on käytetty ja päätetään viimeinen silmukka, silmukoidaan ensimmäinen ja viimeinen neliö yhteen ja poimitaan niiden yläreunasta uudelleen 4 x 16 silmukkaa joista jatketaan sukanvartta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s