Ajatustyötä

Mielessä on uusi projekti, päähänpisto, jota joudun sulattelemaan päässäni. Kyse on sukasta, yllättäen. Lähtökohtana ovat ihanat Lorna’s Lacen sukkalangat, fuksianpunainen (lemppariväri) ja suklaanruskea, joita tilasin liian vähän, koska en huomannut vyyhden olevan vain 50 grammainen. Hinta oli kyllä… noin 10 €/50g!!! Postimaksut päälle. Lankaa ei ole turhaan väitetty maailman parhaaksi sukkalangaksi, mutta taitaa jäädä tähän kokeiluun, joku raja tässäkin hommassa on oltava.

En halua tehdä tavanomaisia raitasukkia, johon lanka riittäisi, koska hieno lanka vaatisi jotain hienompaa. Eilen, kesken arkisen työnteon pullahti päästä ajatus. Raakileena tietenkin, kaikenlaisia esteitä, joita pitää ratkoa yksi kerrallaan. Toivottavasti lanka on laadultaan niin hyvää, ettei se pörröönny paljosta purkamisesta. Nähtäväksi jää, teenkö lopulta kuitenkin raitasukat vai onnistunko taivuttamaan piirtämäni neuleeksi. Hirveää, kun on ideat ja taidot eivät vastaa toisiaan. Ehkä näin päin kuitenkin parempi kuin niin, että taitoja olisi mutta ideoita ei.

Sillä välin kun aivot työskentelevät, tässä pari neulemaailman ulkopuolista kuvaa ihailtavaksi Sebastian Errazurizin sivuilta. Mikä mies! 😉 Seuraavan kerran kun siippa valittaa t-paidan puutetta lyö käteen pari pakettia laastaria!!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s