Avoin kirje Tuulia Salmelalle

Tuulia,
kiitos palautteestasi!

Pyysit aiemmin minua poistamaan lainaamani kuvan, jonka olin suoralinkannut Ullan sivuilta.  Poistin kuvasi ja lähetin sinulle siitä tiedon. Nyt lähetyt minua uudella viestillä, jossa pyydät myös korjaamaan kommenttiani, jossa rohkenen väittää, että en ole lainannut luvattomasti keskusteluun osallistuneiden kuvia, koska olen lainannut kuitenkin sinun kuvaasi ilman lupaasi  ja näin kirjoitukseni antaa sinun mielestäsi väärän kuvan asiasta.

Kommenteissani sanon , että

Yksikään keskustelija ei ole kuitenkaan osoittanut tästä blogista häneltä “laittomasti” lainattua kuvaa, eikä tänne myöskään ole lainattu keskustelijoiden kuvia.

Sinun kommenttejasi  ei tuossa keskustelussa ollut. Olet lähettänyt kommentin blogiini julkaistavaksi vasta kun olin sulkenut jo toistamiseen kommentit. En sanonut tuota väittääkseni, etten ylipäätään ole lainannut kuvia, vaan kertoakseni mikä muiden keskustelijoiden asema suhteessa asiaan oli. [Lisäys: suoraan sanoen olin aivan varma, että blogistani vielä kaivetaan esiin puheena oleva kuva, ehkä täällä on vielä muitakin.]

Kommenteissani olen alusta alkaen korostanut sitä, että olen toiminut ns. sitaattioikeuden puitteissa käyttäessäni toisten kuvia. Olisin hyvin voinut olla poistamattakin Egyptiläisen lapasen kuvaasi, koska sen käyttö liittyi tiukasti tekstiini muinaisten egyptiläisten neuletaidosta.

Tässä siteeraus oikeustieteen tohtori Jukka Kemppiseltä:

Muutamat kommentoijani ovat antaneet ymmärtää, että olisi ikävää, jos toiset kopsaisivat heidän blogistaan heidän itse ottamiaan kuvia.

Pitäkää hyvänänne. Jos haluaa olla varma, ettei omia kuvia käytetä, niitä ei pidä levitellä. Kun julistamme, että tietosisällöt ovat yhteisiä ja ne on pidettävä kaikille vapaina, tämä sääntö on hyväksyttävä myös omalla kohdalla.

[Lähde]

(Tämä kirjoitus on pitkä, joten jaoin sen… lue loppuun klikkaamalla seuraavaa linkkiä:)

Kemppiselle oli aiemmin esitetty  tämä  sitaattioikeuden jo tunnustava kysymys (alleviivaus minun)  ja siihen annettu vastaus:

Lankakomero kysyi:

Kiitos! Minua kiinnostaa nämä kuvien siteerausoikeudet lähinnä omien blogiini laittamieni kuvien osalta. Jos joku ottaa blogistani maisemakuvan, jonka olen itse kuvannut ja laittaa sen esim. omille kotisivuilleen kuvitukseksi minulta lupaa kysymättä, ei se minusta ole oikein ja rikkoo tekijänoikeuksiani. […]

Eikös siteerausoikeus edellytä, että lainauksilla on asiayhteys lainaajan teokseen. Jos siis joku viittaa blogiini ja siteeraa juttuani ja samalla käyttää sen yhteydessä olevaa kuvaa, on tämä mielestäni siteerausoikeutta.

Ja Kemppinen vastaa:

Lankakomero – juuri oikein. Siteeramisella täytyy olla asiayhteys, mutta ”voi miten kaunis Burman kissa” saattaa riittää. Kuvan ottaminen toisen blogista on tietysti outoa, koska linkki ajaa saman asian.

[…]

Mutta oletetaan että saat tavalla tai toisella blogiisi kuvan, joka päätyy kissayhdistyksen näyttelyluettelon kanteen. Tottakai nostat hirmuisen metelin ja vaadit putkaalinnaavankeutta tekijänoikeutesi loukkaajalle.

Kemppinen viittaa vastuksessaan myös kaupalliseen (vrt. myös polittiseen)  käyttöön, joka on toki aivan eri asia kuin Puikkomaisterin blogi. Jos Kemppinen ei ymmärrä, miksi neuleesta puhuttaessa on kopioitava kuva, eikä tyydyttävä linkkiin, se  johtunee ehkä vain siitä, että hänen kädentyönsä eivät liity neuleisiin.

Poistin, Tuulia, pyynnöstäsi kuvasi, koska en tietenkään halua toimia suoraan  minulle  ilmaisemaasi toivettasi vastaan. Sitäpaitsi ihailen kovasti töitäsi, eikä tämä edes ole mitään myöhäistä nuolentaa 😉

En tosin täysin ymmärrä, miksi ilmaisit ärtymyksesi kuvan käytöstä vasta nyt, etkä heti, koska (tyhmän, myönnetään jälleen kerran) suoralinkkaukseni vuoksi asia on ollut käsittääkseni tiedossa jo pitkän aikaa (ja näin ymmärsin myös muiden esittämistä kommenteista). Tämä tosin ei ole mitenkään tärkeä asia, sillä tottahan toki, jos lähtökohtana on tuo sinun edustamasi kanta siitä, että kuvia ei saa lainata, on siitä  johdonmukaisesti seurauksena myös vastuun siirtyminen lainaajalle. Toisessa katsannossa, jota siis itse edustan ja toivoakseni myös tuomioistuin, on vapaus siteerata ja silloin vastuu ilmaista ärtymystään jää tietenkin kuvan omistajalle. Tässä siis erimielisyytemme koko sisältö.

Minä en voi sille mitään, että oikeusoppineiden tulkinta asiasta on erilainen kuin joidenkin neulojien. Minä pidän kiinni oikeudestani siteeerata muuta mediaa olivatpa muut siitä mitä mieltä tahansa. Vaikka on kaunis tapa pyytää lupa, en silti suostu vapaaehtoisesti tinkimään oikeuksistani, koska kyse on tärkeistä periaatteista.

No, en ala tässä luennoimaan sitaattioikeuden tärkeydestä, mutta miten olisi mahdollista tehdä esimerkiksi minkäänlaista tieteellistä tutkimusta ellei sitaattioikeutta olisi? Miten taidehistorian alan julkaisuja, joissa sitaattioikeutta käytetään nimenomaan kuvan suhteen paljonkin, voisi ylipäätään tehdä? Olisiko esimerkiksi Annamari Vänskän väitöskirjaa mainosten naiskuvista ilmestynyt, jos hänen olisi pitänyt pyytää Guccilta, Dolce & Gabbanalta jne. jne. jne. (ja heidän käyttämiltään kuvaajilta) lupia kuvien käyttöön (kuvia oli kirjassa tietenkin runsaasti)? Tuskin. Ja millä ehdolla kuvia olisi saanut käyttää, millaisen tekstin yhtydessä? Ja mitä se olisi merkinnyt tutkimuksen vapaudelle?

Blogini ei tietenkään ole väitöskirja tai muutenkaan tieteellinen teos, mutta periaate on muuallakin aivan sama. Lainaamalla, Tuuli, kuvaasi halusin osoittaa, että jo pyramidien aikaan ja niitä ennenkin egyptiläiset neuloivat monimutkaisia ja kauniita neuleita, joista malliksi laitoin kuvan upeista lapasistasi blogiin, niihinhän olit jäljentänyt kuvion egyptiläisestä neuleesta. Juristiystäväni mukaan sitaattioikeuden ehdot täyttyivät epäilyksettä.

Kun kulttuurimme muuttuu yhä visuaalisemmaksi, myös oikeus siteerata kuvaa korostuu.  Asiasta olisi hyvä keskustella asiallisesti – valitettavasti itsekin provosoiduin henkilöön käyvistä kommenteista ja näin menetimme mahdollisuuden keskusteluun.  Harmi, että tuhosin ne henkilöön käyvät kommentit, nehän olisi tietenkin pitänyt julkaista, että oma  ikäviittauksiin johtanut provosoitumiseni syy olisi ollut näkyvillä… Ensi kerralla sitten 😉

Sinähän et tähän keskusteluun – onneksi – osallistunut. Minusta on todella surullista, jos #neulonnan neulojat vetävät harrastukseen nykyisin liittyvän uuden yhteisöllisyyden lokaan käyttäytymällä kommenttilootassani todettavissa olevalla tavalla. Yks’kaks sain valtavan määrän kommentteja, joista osa oli täysin luokattomia (Ennenkuin joku parahtaa, myönnän, että mukana saattoi mennä myös muutama asiallinenkin, oli kiire). Olisihan asian voinut esittää ystävällisestikin. Vertaukseni ovesta ryntäämiseen selventänee sitä, miltä minusta tuntui.

Tikru oli tapansa mukaan asiallinen ja ystävällinen. Hän  sai, toden totta, minut selvittämään ja tarkastamaan suoralinkittämiseen liittyvän kantani. Siinä olin väärässä, puolustuksekseni voin tosin sanoa, että mielestäni oikein perustein, kun halusin suoralinkityksellä tehdä tie’ttäväksi, että olen käyttänyt kuvaa. Ajattelin, että näin kuvan omistaja voi halutessaan ilmaista ärtymystään. Tämä on nykytulkintojen mukaan siis väärin ajateltu, joskin linjassa sitaattioikeutta puolustavan kannan kanssa. Ilmoitusvelvollisuutta sitaatistahan ei ole.

Entä jos tällaisen irkissä voimiaan keränneen hyökkäyksen kohteeksi syystä tai toisesta joutuu joku jo valmiiksi masentunut neuloja? Eihän sitä voi tietää, kuka nimimerkin taakse piiloutuu ja mikä hänen vastaanottokykynsä on. Eihän kommentoijat tunne minuakaan vaikka joku heistä on ehkä nähnyt minut kerran Ullan kokouksessa.

En voi olla ajattelematta, etteikö myös aiemmilla kommenttiruuhkilla tietyissä blogeissa olisi ollut yhteyttä #neulontaan. Semminkin kun itse kävin toteamassa, että siellähän asiaa pahkuttiin ja siitä näytti olevan paljon iloa. Epäilen ainakin yhtä tapahtumaketjua #neulontaan liittyväksi, jossa kohteena ollut henkilö näytti kärsivän kovasti ryntäyksestä, vaikkei sitä julkisesti potenutkaan. Silloinkin taisi olla enemmän kysymys bloggaajan henkilöstä kuin itse asiasta, joka vain valjastettiin (kateuden?) kärryjen eteen.

Aika ikävä ajatus, että toisaalla on syyllisyyttä tunteva bloggaaja ja toisaalla  viihdettä kaipaava ryhmä nostaa henkeään hänen kustannuksellaan. Ihan riippumatta siitä, kuka on oikeassa, kuka ei.  Juuri tätä tarkoitti varmaankin myös mieheni, joka teki heti #neulonta-keskustelusta rinnastuksen koulukiusaamisen dynamiikkaan. Kiusaamistilanteessahan uhri tulee tuottaneeksi aina uutta aihetta (vrt. tässä keskustelussa ikään liittyä, koulutus, jne.), koska mikä tahansa, mitä hän esittää voidaan kääntää häntä vastaan. (Tästä dynamiikasta muuten on olemassa mainio, joskin melko akateeminen kirja).

Tuuli, minulla ei ole tietoa siitä, oletko sinä tuon irkkiryhmän jäsen vai et, enkä tietenkään syytä sinua siitä, mitä siellä on puhuttu. Mikäli käsitin oikein olit matkoilla viikonloppuna.

Tuon tämän esiin siksi, että tuon ryhmän jäsenet ovat minun näkökulmastani valjastaneet myös sinut projektiinsa ja haluaisin, että kaikki  hieman pohtisivat haluavatko todella toimia kuten koulu- tai työpaikkakiusaajat toimivat. Niissäkin tapauksissa tapahtumat luultavasti vain vyöryvät eteenpäin ilman, että kukaan tarkoittaa mitään isompaa, ainakaan aluksi.

Ps. Kommentit ovat auki.  Ilmoitan kuitenkin etukäteen, että poistan kaikki asiattomat ja asianvierestä olevat puheenvuorot oman tulkintani mukaan.

LISÄYS: tämän kirjoittamisen jälkeen sain iKnit-sivustolta viestin, jossa kerrotaan: ”The winner of the ’Funniest Knitting Scene’ in 2009’s Knitting in Film and Television Awards is Jane Wood for this painful scene in Holby City. Tämä sopii minusta mainiosti tähän 😉

funniest1

21 Comments Lisää omasi

  1. Eksyjä sanoo:

    Eksyin sattumalta tälle sivulle ja aloin lukemaan tätä tekstiä ja ei voi muuta sanoa, kuin että hiki tulee. Tiukkaa argumentointia tuli molemmin puolin.

    Itseäni hieman mietityttää, että onko tämmöisestä väittelystä paljon hyötyä itse neulonta harrastukselle, vaikka se onkin ihan mielenkiintoista luettavaa. Mielestäni voisi ehkä ajatella enemmän neulonta harrastusta ja keskittyä vähemmän ikuisiin oikeusväittelyihin (en siis tällä kommentilla kohdista mitään syytöksiä sinua kohtaan, Puikkomaisteri, vaan yleisesti yhteisöllenne). Minun mielestäni se olisi vain hyvä, jos kuviani lainattaisiin toisten juttuihin, koska silloinhan kaikki ideat leviää ym. ja minulle ainakin riittäisi se, että kirjoittaja ilmoittaisi, että kuva ei ole hänen ja laittaisi linkin, mistä kuva on lainattu. Eri asia on taas se, että jos kuva julkaistaisiin jossakin lehdessä tai jotain vastaavaa. Kuvan lainaaminen blogiin on kuitenkin niin harmitonta tai oikeastaan se on jopa hyvä asia. Tuuliakin voisi ehkä miettiä tässä, että mitä hän edes hyötyy tällaisesta.

    Olisi siis varmaan kaikkien hyväksi siis ilmoittaa lainaavansa kuvaa ja laittamalla esille lähteen mistä on lainannut kuvan ja jos toinen ei nyt ihan varmasti halua, että kuviansa lainataan, niin jättää sitten lainaamatta ja kuten Puikkomaisterikin oli hyvin tehnyt ja poistanut kuvan pyynnöstä. Minusta Kemppinen sanoi hyvin tästä, ettei nettiin kannata laittaa, jos ei halua että niitä käytetään. Internet on vähän sellainen paikka.

    Mutta viis näistä ja keskittykää mielummin siihen neulontaan. Se on varmasti kivempaa kuin tällainen katkera vääntö asioista, joita ei ole edes laissa selvästi esitettynä.

  2. Puikkomaisteri sanoo:

    Ok, Ilkka, ehkä luin hätäisesti ja koska postauksessasi oli heti aluksi tätä blogia koskevia virheellisiä väittämiä (joita kommentoin jo sinun blogissasi) taisi se vähän haitata orientaatiotani.

    Kemppinen on kuitenkin ihan johtavia guruja tässä tekijänoikeuskysymyksissä, joten kättä pidempää en ole tässä hakenut ihan rivijuristilta.

    Kiitos Ilkka asiallisesta keskustelusta.

  3. Ilkka sanoo:

    Mielestäni en missään vaiheessa antanut ymmärtää Jukka Kemppisen olevan muuta kuin oikeustieteen tohtori: tämän voi kukin lukea kirjoituksestani. Samaan hengenvetoon totean kuitenkin Jukka Kemppisen olevan lopultakin eräs oikeustieteen tohtori, eikä missään ole ainakaan minulle esitetty Kemppisen linjasta tässä asiassa suhteessa muuhun suomalaiseen oikeusoppineistoon tai vallitsevaan oikeuskäytäntöön yhtään mitään. Kirjoitukseni lukeneet varmasti huomaavat myös että en missään vaiheessa kiistä mitään Kemppisen sanomaa.

  4. Puikkomaisteri sanoo:

    Toistan taas: en ole missään vaiheessa väittänyt, etteikö sitaattioikeudesta olisi erilaisia tulkintoja, enkä kiellä varsinkaan sitä, etteikö jokaista tapausta pitäisi tutkia erikseen. Mutta sitähän ei tässä keskustelussa ole kukaan muu korostanut, vaan linja on ehdoton: kaikki on luvanvaraista mitä kuviin tulee! Ihan riippumatta siitä onko kuvalle ylipäätään löydettävissä tekijää, ylittääkö se teoskynnyksen, onko sillä minkäänlaista (taloudellista tai taiteellista) arvoa, tms. tms.

    Koska meillä ei ole asiasta tarkkaa lainsäädäntöä, on turvauduttava oikeusoppineiden tulkintoihin. Jos olet todella kipeä, kysytkö #neulonta -kanavalla, mitä pitäisi tehdä vai turvaudutko lääkäriin? Ellet saa mielestäsi asiantuntevaa palvelua yleislääkäriltä, etkö halua erikoislääkärin pakeille? Ellei sekään auta, ainakin minä pyydän lähetteen yliopistollisen keskussairaalan polille (Kemppinen edustaa tässä minulle sitä). Sen jälkeen vastauksia voi odottaa vain patologilta – hän tietääkin sitten kaiken, mutta liian myöhään 😉

    Ilkan blogissa ja muutamassa kommentissa annetaan ymmärtää, että Jukka Kemppinen on rivibloggari, joka vain esittää mielipiteitään. Ehkä kannattaisi tutustua vähän lähemmin hänens meriitteihinsä 😉

    Tässäkin blogissa saattaa olla postauksia, joissa oman kantani mukaan ei ole epäilystäkään siitä, etteikö ehdot laillisesta lainaamisesta täyttyisi. Silti on aivan mahdollista, että olen lainannut hieman kevyemmällä harkinnalla joskus. Ihan äkkiä ei tule mieleen, eikä ole aikaa tutkia.

    Olen pitänyt periaatteenani, että kuvaa en lainaa ellen myös kerro (ja linkkaa) ao. blogista tai sivustosta. Lähteen olen aina maininnut, joko kuvatekstissä, kuvalinkissä tai itse tekstissä.

  5. Puikkomaisteri sanoo:

    Ilkka, kiitos, kommentoin sinun blogissasi.

  6. Ilkka sanoo:

    Moi, innostuin kirjoittelemaan aiheesta, ja koskapa bloggerinrahjus ei trackbackkeja lähettele, tässä linkki: http://ilkkalaukkanen.blogspot.com/2009/02/valokuvat-ja-sitaattioikeus.html

  7. Rieppa sanoo:

    Maisterilta on tainnut mennä IRC käsitteellisellä tasolla ohi. #neulonta on noin seitsemänkymmenen naisen (ja miehen) virtuaalinen olohuone, jossa puretaan kaikenlaisia iloja, huolia ja murheita. Kyse ei ole ”ryhmästä”, eikä kanavalla suunnitella tai masinoida hyökkäyksiä yksittäisiä ihmisiä kohtaan, vaan keskustellaan kulloinkin päivän polttavista aiheista. Aiheeksi saattaa päätyä esimerkiksi tämän blogin tyylisellä kirjoittelulla, mutta samanlailla jokin blogi saattaa tulla puheeksi vaikkapa työpaikan kahvihuoneessa tai kaveriporukassa. #neulonnalla keskustelijoiden ikä vaihtelee noin 14-40 vuoden välillä, mutta kaikki me taidamme juoda lattea.

    Vakoilu oli mielestäni lapsellista – olisi ollut mielenkiintoista kuulla sinunkin pointtejasi ihan reaaliajassa, mutta et vaivautunut ilmiantamaan itseäsi. Kanavallehan ovat toki kaikki tervetulleita.

    1. Puikkomaisteri sanoo:

      Rieppa,
      en ole väittänytkään, että irkin #neulonta-kanavalla masinoidaan hyökkäyksiä tai että blogini olisi ollut pääaihe siellä tms. Toki olen seurannut keskustelua siellä aiemminkin.

      Se, mitä irkin keskustelijat eivät aina ymmärrä on se, että he eivät todellakaan ole työpaikan kahvihuoneessa vaan pikemminkin torilla. Jos kohta, minun työpaikallani ei ainakaan kahvihuoneessa puhuta niin rumasti kuin todistamassani keskustelussa tehtiin.

      Vakoilu – hei, haloo!??! Kuka tahansa voi tulla irc-kanavalle ”kuuntelemaan” – eikä keskusteluhalua varsinaisesti lisää mitenkään se, että tulee tilanteeseen, jossa sinusta itsestäsi puhutaan pahaa.

  8. kramox sanoo:

    Joo, oon Niinan kanssa samoilla linjoilla ja älähän vaan sen verran, että jos osa siulle kommentoijista sattuu irkkaamaan samalla kanavalla, ei se tarkota että siellä mitään Suunniteltais ja mietittäis seuraavan kuun uhria. Tuo on ihan naurettava ajatus omasta mielestäni, enkä tosiaan arvosta tuota osottelua jota oot tehny.
    Nyt varmaan kiellät osottelun joten tarkennetaan että tällaisen kuvan tuostakin tekstistä sai.

  9. Niina sanoo:

    Onhan se tietty kauhean mukavaa kehitellä salaliittoteorioita jne.

    Musta on hieman naivia hämmästellä kommenttitulvaa jos kerran kirjoittaa aiheesta mikä herättää voimakkaita tunteita puoleen ja toiseen. Tekijänoikeudet ja kuvien käyttö on eräs näistä. Esim. Ravelryssä tekijänoikeuskeskustelut keräävät nopeasti runsaasti kommentteja, enemmän ja vähemmän kärkeviä. Asia nyt sattuu vain koskettamaan neulojia, koska ko. asiat ovat suhteellisen epäselviä luovien alojen kohdalla (käsityöt yms).

    Ei tähän sen kummemmin henkilövainoa tarvitse kehitellä, tai mitään muutakaan kiusaamista. Kärkeviä kommentteja on täällä kyllä ollut puoleen ja toiseen, mutta minusta sitä on turha ihmetellä kun syyllistyit omalta osaltasi aika voimakkaaseen provokaation mm. ikään käyvien kommenttiesi osalta.

    Mutta, koska olet tuonut ilmi että kommentointi blogissasi on hieman epätoivottavaa, lopetan omalta osaltani kommentoinnin tähän.

    1. Puikkomaisteri sanoo:

      ”Salaliittoteoria” liitetään yleensä puhtaasti mielikuvituksessa syntyneihin tapahtumiin. En kuitenkaan kuvitellut sitä keskustelua, joka #neulonta -kanavalla irkissä käytiin, en ollut yksin hämmästelemässä sitä.

      Kuka aloitti? on mielenkiintoinen aihe, mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Sillä on, tapahtuivatko kuvaamani asiat vai ei.

  10. lankamari sanoo:

    Moikka Puikkomaisteri ja muut

    Pidän tästä blogista ja sen runsaista linkeistä ja kuvituksesta. Pidän myös monista muista blogeista. Koko käsitöihin liittyvä blogimaailma on minulle uusi, vaikka puikot, langat jne. ovat pysyneet mukanani jo kolmisenkymmentä vuotta. Tämä maailma on ollut minulle löytö. Aiemmin olen käyttänyt nettiä lähinnä työssäni, vapaa-aikana käyttö on ollut lähinnä laskujen maksamista ja opintoihini liittyvää tiedon hakua jne.

    Jäin miettimän tätä blogimaailmassa helposti syntyvää jännää illuusiota siitä, että neulojilla tai ylipäätään millä tahansa saman asian harrastajilla olisi jotenkin yhteinen tahto tai mieli. Se johtunee yhteisestä intohimon kohteesta. On helppo huumaantua ja hurmaantua samanmielisistä ihmisistä ja siitä, että voi paljastaa ja jättää paljastamatta itsestään haluamiaan asioita. Voi antaa omista kokemuksistaan, jakaa, samaistua ja saada muilta. Sitä ihminen tarvitsee. Näinhän ihminen voi toimia myös vaikkapa ihastuessaan tai rakastuessaan. Ensivaikutelma voi kuitenkin viedä harhaan.

    Se, että meillä on yhteinen intohimo ei kuitenkaan pidä sisällään lupausta mistään muusta. Se ei anna meille yhteistä ymmärrystä, yhteisiä mielipiteitä eikä edes yhteistä ilmaisun tapaa. Oppimisen, käsittämisen ja tiedon hallinnan tapamme ovat todella erilaisia. Blogien merkitys meille kaikille on omanlaisensa, sitäkään ei kukaan ylhäältäpäin voi määritellä. Toinen fiilistelee kuvilla, toinen sanoilla, yksi runoilla, yksi ohjeilla. Joku lähestyy arkisen aherruksen silmälasien kautta, joku toinen taas analyyttisen tiedonhaun ja erilaisista näkökulmista tarkastelun kautta. Joillain blogimaailmaan liittyy myös taloudellisia intressejä.

    Koska emme jaa yhteisiä merkityksiä, on välillä vaikea myös keskustella ja tulla ymmärretyksi. Kun kaksi saman kokemusmaailman jakavaa keskustelee, voi syntyä yhteinen ymmärrys, jos se tässä maailmassa ylipäätäänkään kahden ihmisen välillä on mahdollista. Jos taas ihmiset lähestyvät samaa asiaa kovin erilaisista viitekehyksistä, yhteisen ymmärryksen syntyminen voi olla kovin vaikeaa. Asiaa vielä vaikeuttaa se, että vaikka kuinka nämä kaksi ihmistä selittäisivät toisilleen omia näkökantojaan, voidaan monista eri syistä jäädä vaille yhteistä ymmärrystä ja kokemusta. Syntyy molemminpuolista turhautumista.

    En tunne tässä blogissa kuumana käynyttä siteerausasiaa ollenkaan, joten siihen en ota kantaa.

    Jään miettimään sitä, missä määrin täällä blogimaailmassa kannattaa toisten toimia kritisoida, niistä puolestaam provosoitua, argumentoida ja vasta-argumentoida. Toisaalta, elämme myös tietyllä tavalla aidosti ja oikeasti myös näissä nettiyhteisöissä ja välinpitämättömäksi ja kyyniseksi ei täälläkään pitäne heittäytyä.

    Toivon, että tätä viestiä ei kukaan lue rivien välistä sen enempää puolustuksena tai piikkinä ketään tai mitään kohtaan. Haluan kuitenkin omalta osaltani olla mukana miettimässä sitä, mitä tämä ns. yhteisöllisyys on, mitkä ovat sen mahdollisuudet ja mitkä uhkatekijät ja kehittämisen paikat. Jokainen itse kuitenkin vastaa osaltaan täällä elävien ilmiöiden synnystä ja kehittymisestä. Ja kuten täälläkin olemme huomanneet, me ihmiset olemme täälläkin aitoja, tuntevia, kokevia jne ihmisiä.

    Tämä on mielenkiintoista. Palaan nyt kuitenkin kauniitten kuvien ja tekstien pariin, uskon, että helmikuinen flunssa parantuu niillä.

    Lankamari

    1. Puikkomaisteri sanoo:

      Kiitos viestistäsi Lankamari,
      minunkin mielestäni energiaa voisi käyttää esimerkiksi muiden rohkaisemiseeen: luovuutta on valtavat määrät piilossa vain siksi, että ihmiset pelkäävät kritiikkiä tai heidät on lannistettu jossain vaiheessa.

      Juuri siksi laitoin tagiini (olisiko tuo alaotsikko ihan suomeksi) tuon älyneulonnan, että haluan esitellä sellaisia omia juttujani ja blogeja, joissa lähestytään neulontaa huumorilla, uusin jipoin tai uusista näkökulmista. Tokihan niitä muiden mallien mukaan tehtyjä sukkiakin tulee tehtyä, mutta ylevänä tavoitteenani on siis tuo.

      Blogini linjaan sopii tietysti suomalainen lanka, käsityö, neulesuunnittelu ja lanka/neuleyrittäjyys.

      Minusta keskustelu on tärkeää, jopa silloin kun laatu käy vähän pohjassa, siitä on aina mahdollisuus nousta pintaan jos vain halutaan.

  11. Marjut sanoo:

    Nettilehti Ullan puolesta voin kertoa, että jo ensimmäisestä numerosta saakka olemme esittäneet toiveen, että Ullan kuvia ei lainattaisi/kopioitaisi ilman lupaa eikä niihin linkitettäisi. Suosittelen lämpimästi Info-sivuihin tutustumista.

    1. Puikkomaisteri sanoo:

      Jeps, toiveen esittäminen on tietysti ihan ok, kunhan ei erehdy päättelemään, että toiveen noudattamattajättäminen olisi väärin tai jopa rikos.

  12. Liza sanoo:

    Hei!

    Pöllyääkö hiekka taas hiekkalaatikossa?
    Puikkomaisteri on puhunut hyvin suomen lampaan puolesta ja suomalaisen käsityön puolesta. Täytyykö tämä mennä tälle asteelle?

  13. Puikkomaisteri sanoo:

    Villapeikko, kiitos taas, jatketaan neulomistakin!

    Ps. anteeksi, täydensin tuohon edelliseen viimeisen kappaleen ennenkuin huomasin kommenttisi. Tämä siis tiedoksi muillekin.

  14. villapeikko sanoo:

    Oukei, mulle jäi vain sellainen kuva, että kaikki luokiteltiin irkin kautta tulleiksi 🙂 halusin vain selventää asiaa.
    Ymmärrän auktoriteettiasian täysin, vaikken allekirjoittakaan. Itsekin kunnioitan joitakin ihmisiä ja heidän mielipiteitään, olen vain huomannut, että hekin voivat olla väärässä. Ei muuta.
    jatkanpa elämääni.

  15. Puikkomaisteri sanoo:

    Villapeikko, yritin olla tarkkana jo aiemmissa kommenteissani ja olen myös kiittänyt (tarkoittaen muun muassa sinua) asiallisista kommenteista. Kiitän uudelleen, ilman niitä en olisi tätäkään vastausta laatinut.

    Akateemisessa maailmassa se, että tieteellistä auktoriteettia kunnioitetaan ei ole henkilöpalvontaa. Auktoriteetin aseman kun voi hankkia vain näyttämällä oppineisuutensa ja siinä yhteydessä puolustamalla väitteitään asiaperustein.

    Jos jonkun mielestä toimin laittomasti lainaamalla kuvaa sitaattioikeuden puitteissa(kin), se on hänen mielipiteensä, eikä oikeuta vielä syyttämään varkaaksi. Itse asiassa se syytös taitaa olla suurempikin rikos kuin se kuvan lainaaminen. [Ei ole koulutusta, että osaisin verrata mahdollisten tuomioiden pituutta herjauksen ja tässä tarkoitetun tekijänoikeusrikkeen välillä.] Jos tuomioistuin toteaa sen laittomaksi, ja lainaajan näin varkaaksi, se olisi eri asia. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että näin ei voisi tapahtua.

    Ne, jotka eivät halua kuviaan lainattavan, voisivat esittää siitä toiveen ilmoittamalla ”Ethän lainaa kuviani” tai mieluumminkin muodossa ”kerrothan minulle jos lainaat”, mutta tuo ”varastamisesta” puhuminen on melko paksua.

  16. villapeikko sanoo:

    Huomauttaisin ettei pidä yleistää. Kaikki kommentteja jättäneet eivät tulleet irkistä. Itse en ole irkkikeskusteluun koskaan osallistunut. Ilmaisin mielipiteeni ihan itsenäisesti ja olen edelleen samaa mieltä kuin aikaisemmin 😉
    Henkilöpalvontaa en tosin tajua. Kemppinen on ihminen siinä kuin muutkin ja erehtyväinen sellainen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s