Vakavasti: älä osta harmaata lankaa!

Flunssa ja muut kiireet ovat haitanneet blogin päiväittämistä; eikä vain sitä, vaan myös neulontaharrastusta laajemminkin. Niihin muihin kiireisiin liittyen olen viime aikoina keskustellut muun muassa yrittäjyydestä ja verotuksesta.

Eilen tulleessa Taito-lehdessäkin sivuttiin lukijakirjeissä asiaa, nimittäin harrastajien arvonlisäverotonta myyntiä. Tuttavani, joka toimii yrittäjänä eräällä harrastealalla (ei kuitenkaan käsityön) tuskaili, miten vaikeaa yrittäjän on kilpailla harrastajien pimeällä työllä kansoittamalla alalla. Vastinkin jos laskutuksesta pitää maksaa 22 prosentin arvonlisävero, työvoimakustannuksista puhumattakaan. Samaa asiaa kiroavat varmasti myös käsityön yrittäjät, onhan ilmiö tuttu täälläkin.

Minä tein päätöksen olla ostamatta käsinvärjättyjä lankoja tms. käsityötuotteita ellei myyjä hoida verojaan asiallisesti, sillä pienistä puroista syntyy synkkä tulevaisuus – ei vain käsityöyrittäjille, vaan koko kansantaloudelle. Vaadin jatkossa aina kuitin ostoksistani ja ellen saa kuittia – tai kuitissa ei ole eritelty arvonlisäveroa – lähtee sähköpostia myyjän kotikunnan verotoimistoon. Vaikka myynti jäisi alle sen, mitä arvonlisäverosta on määrätty (yksityishenkilöllä 8.500 euroa vuodessa) on tulot aina ilmoitettava verottajalle.

Tue sinäkin suomalaista käsityötä, asioi vain rehdin yrittäjän tai toimijan kanssa! Rehdin yrittäjän nettisivuilta ilmenee liikkeen oikea nimi, yhteystiedot ja Y-tunnus – periaatteessa myös tuotteeseen sisältyvä arvonlisävero eritellään hinnoissa tai ainakin mainitaan (ja eritellään viimeistään maksettaessa). Rehti verovelvollinen ilmoittaa vähintäänkin todellisen nimensä ja verotuskuntansa kauppaa tehdessään. Älä koskaan osta nimettömältä bloginpitäjältä mitään! Suhtaudu myös esimerkiksi etsyn myyjiin kriittisesti ellei myyjän sivustolta selviä, että verot hoidetaan asiallisesti. Näin suojelet myös itseäsi.

En listaa tähän blogeja, joissa harjoitetaan harmaata kauppaa. Jos tunsit piston sydämessäsi, korjaa asennettasi ja lopeta veronkierto. Syöt sillä yrittäjän leipää ja rapautat hyvinvointia.

Tässä ehkä tulikin jo perusteluita sille, miksi käsityöläisten ja tietyillä (palveluja myyvillä) harrastealoilla toimivien yrittäjien arvonlisävero pitäisi alentaa.

38 Comments Lisää omasi

  1. tuohtunut sanoo:

    Jaahas, näköjään ei tarvitse sitten Tiinan Puikkomaisteri-kirjaa hankkia, sillä en halua tukea toimintaa, jossa puututaan asioihin, jotka eivät itselle kuulu. Toisen harrastajan ilmiantaminen verottajalle on väärin eikä tue milläänlailla näinkin pienen harrastuksen yhteisöllisyyttä. Lisäksi verottajaa ei joku satunnainen myyty lankarulla kiinnosta. Kyllä varmasti moni tietää, että pienetkin tulot pitää ilmoittaa, mutta verottaja on se, joka päättää, maksetaanko siitä veroa. ALV:sta lässyttäminen on naurettavaa, etenkin kun sitä ei todellakaan tarvitse maksaa kun tulot jää alle 8500€/vuosi. Aika paljon saa lankaa myydä, että pelkästään sillä saa yli 8500€/vuosi myytyä.

    Ja mitä tulee y-tunnukseen kun siitä ylempänä keskusteltiin, kannattaisi myös tuoda ilmi, että jos tavallinen duunari hankkii y-tunnuksen, ja jostain syystä jää työttömäksi, ei hän saa minkäänlaisia työttömyyskorvauksia y-tunnuksen vuoksi. Y-tunnus ei ole millään lailla pakollinen jos sattuu lankabisnestä pienissä määrin pyörittämään, joten kannattaa harkita tarvitseeko sitä todella.

    Ja ei, en itse myy yhtään mitään käsityöpuolella. Enkä jatkossa osta sinulta mitään, kerron mielipiteeni myös tuttavilleni.

    1. Voi, voi, nyt pelottaa!

      1) Ellei ole alv-velvollinen, myyntitulot pitää ilmoittaa veroilmoituksessa. Aivan oikein, verottaja laskee maksettavan veron. Et ole turhaan istunut koulussa, tiedät tämän.
      2) Yhteisöllisyys merkitsee myös sitä, että yhteisön jäsenet toimivat vastuullisesti
      3) ”Satunnaisista lankarullista” muodostuu isoja veromenetyksiä
      4) Verotus ei ole yksityisasia: verotiedot ovat juuri siksi julkisia. Vilpistä ilmoittaminen ei muuten ole väärin – sen sijaan vilpin teko on. Rajat sille, mikä on väärin on tässä asiassa kirjattu hyvinkin yksityiskohtaisesti lainsäädäntöön. Tuohunut kansalainen ei voi yksin (onneksi) päättä, mikä on oikein ja mikä väärin. Näyttää olevan paljon ihmisiä, jotka eivät edes osaa tehdä eroa näiden välillä.

      Toivon sinulle kaikkea hyvää, toivon erityisesti, ettet joudu kärsimään esimerkiksi siitä, ettet saa tarvitsemaasi terveydenhoitoa ajoissa tai ettet joudu kärsimään veroilla rahoitettujen palvelujen puutteesta tai huonosta laadusta muutenkaan. Enkä vain toivo, toimin koko ajan sen puolesta. Nytkin.

      1. tuohtunut sanoo:

        Voivoi. Luuletko ihan oikeasti, että ilmiantamalla jonkun naapurin Pirjo-Petterin kymmenen myytyä lankarullaa verotukseen, verotuksessa noteerataan asia jotenkin? Päinvastoin, he nauravat sinulle päin naamaa. Tässä maassa on isompiakin ongelmia kuin muutaman lankarullan myyminen.

        Jos asia sinua näin paljon kismittää, olisi kannattanut miettiä kaksi kertaa, ennen ryhtymistä yrittäjäksi. Pienyrittäjiä ei kuitenkaan voi verrata isompiin yrittäjiin kun lopputilanteessa et työllistä itsesi lisäksi juuri ketään, et tuota valtiolle paljon paskaakaan tuloja tai muitakaan kuluja (koska vain yksi työntekijä) ja valtio joutuu kustantamaan sinulle ties mitä kun et muutenkaan saa elantoasia asiasta.

        Oletpa inhottava ihminen. Tälla asenteella ei asiakaspalvelutöitä hoideta.

        1. tuohtunut sanoo:

          Ps. Mistä sinä niistä julkisista tiedoista tiedät, kuka ilmoittaa veronsa ja kuka ei? Julkisissa tiedoissa ei tätä asiaa näy, joten ilmiantamalla ties mitä harrastajia, teetät verottajalla turhaa työtä.

          1. Anteeksi, mutta tekstinymmärryskykysi on niin rajallinen, että pidän tarpeettomana keskustella aiheesta kanssasi.

            Testaapa ymmärsitkö tekstini:
            1) uhkasin ilmoittaa verotoimistoon heti kun netissä myydään kahta vyyhtiä enemmän lankaa
            X) uhkasin ilmoittaa verotoimistoon varmuuden vuoksi kaikki FB:n lankaryhmissä lankojaan myyvät
            2) uhkasin ilmoittaa, jos saan puutteellisen kuitin (tai minulle ei anneta kuittia lainkaan)
            Ilmoittele, jos vielä pitää yksinkertaistaa tai selittää selkokielellä.

  2. Yrittäjä sanoo:

    On kyllä musta hyvin hyvin hassua ja jopa typerää jos vain alvillinen lanka kelpaa! Silloinhan suljet pois kaikki pienet harrasteyrittäjät! Useita tonneja saa tienata täysin laillisesti verottajalle rehellisesti ilman että kuuluu alv rekisteriin. Se raja on jossain 8 tonnin paikkeilla muistaakseni. Jos vaaditaan että nämä pienyrittäjät joiden vuositulot ei ylitä tuota eli tekevät sivutoimisesti yrittäjyyttä maksaisivat alvin se veisi kokonaan sen kannattavuuden, siksi verottaja on päättänyt että silloin on alv vapaa. Harmaa talous ja alv vapaus on kaksi aivan eri asiaa ja niiden sotkemisesta ei ole kellekkään mitään hyötyä, se vaan poistaa kotimaisen langan markkinoilta.

  3. Kati Valtanen sanoo:

    Me mummoset (sairaseläkkeeni 687€), joka teemme omillemme neuleita väliin sopivia ja toisinaan sopimattomia (väri tai koko ei kelpaa). Pakko niistä on lankaraha saada takaisin. Niitä sitten myydään kirppiksellä tai muualla, eivät ole siisteydeltäänkään ammattimaisella tasolla. Voi voi mitenkäs nyt, sillä tuttavani tekee usein ystävilleen juhliin kakkuja maksusta, hitto kaatuuko leipomo teollisuus. Sodan jälkeen jokainen neuloi tai ompeli sai siitä vaivanpalkkaa. Kotiompelija teki vaatteet ja sillätavalla täällä on noustu ja pärjätty pieninrahoin. Kohta varmaan on laitonta ostaa lankaa ja neuloa itse, varjelkoon kohta varmaan ei saa viedä naapurilleen ruokaa jonka pyysi tekemään. Liiketoimintaa rikollista Huomioikaa niin on tehty jo, rikkoutunuta autoa ei saa isi tulla hinaamaan on tilattava hinausauto. Muutto vuokratulla pakettiautolla on laitonta, jos ei itse muuttaja aja autoa.
    En kyllä koe sahaavani kenenkään elinkeinoa alta. Tuolla ajatuksella ne jotka poimivat mustikoita naapurilleen maksusta vievät ammattipoimijoilta tienistin. Ystäväni poimii muuten minulle ihan ihan ilmaiseksi siis polkee hintoja. En kykene menemään metsään tai edes poimimaan.
    Pitänee seurata milloin pitää neulominen lopettaa.

    1. Sinulla on vähän puurot ja vellit sekaisin. Normaali naapuri- tai perheapu ei ole verotettavaa, mutta ansiotulojen pimittäminen verottajalta totisesti syö hyvinvointia.

  4. Pikku Possu sanoo:

    Hyvä kirjoitus 🙂
    Minuakin on usein harmittanut esim. kirppareilla myynnissä olevat villasukat ja -lapaset. Eräässä paikassa on pöytä tosi usein täynnä näitä, hinta lasten sukilla 1,50 euroa ja aikuisten sukilla alkaen 4 euroa!
    Eihän tuommoisilla hinnoilla kata edes lankakuluja, saati sitten saa työstä palkkaa. Vaikea sitten myös selittää toisille miksi omat käsityöt maksavat enemmän 😦

    Mitenkä tuo y-tunnuksen hankinta muuten sujuu? Ja miten se vaikuttaa, jos ei siis perusta toiminimeä tai mitään vaan haluaa vain tuon tunnuksen? Tällä hetkellä en vielä haluaisi yritystä perustaa, koska en saisi tarpeeksi tuloja elämiseen ja käsittääkseni yrittämisen jälkeen on hankala päästä työttömäksikään jos ei muita töitä satu löytämään. Satunnaisesti kuitenkin teen, ja haluaisin tehdä enemmänkin, käsitöitä myyntiin, ja ihan rehellisesti ilman mitään veronkiertoa.

    Tähän mennessä olen tehnyt todella harvakseltaan muutamia tilaustöitä, selkeästi alle alv-rajan mutta tulot ilmoitan kyllä eteenpäin, ei näin pienistä tuloista kuitenkaan joudu juuri veroa maksamaan. Tuo kuittihommakin oli hyvä muistutus, alankin tästä lähtien tekemään kaikista töistä kuitit, jää itsellekin ylös tarkemmin mitä on tehnyt ja milloin. Tähän mennessä vuosien varrella vain yksi ihminen on halunnut kuitin ja toki sen kirjoitin. Minulla ei blogissani ole nimeä esillä, mutta koskaan en ole ”nimettömänä” töitä tehnyt. Aina kun joku kyselee tilaustöistä, käsitöistä tms. vastaan viesteihin omalla nimelläni, mahdollisesti jatkossa saankin tehtyä paremmat nettisivut jossa voisin kunnolla esittäytyä.

    Harmi kun kovin moni ei halua maksaa käsitöistä edes kohtuullista hintaa, ymmärrän hyvin jos oikeita käsityöyrittäjiä harmittaa kaikenlainen harmaa toiminta, heillä kun alv lisää vielä hintaa ja jos ihmiset eivät ole valmiita maksamaan sitä alvitontakaan hintaa niin yritä siinä sitten tulla toimeen. Monta työtä on varmasti mennyt sivu suun minultakin kun en ole ruvennut alihinnoittelemaan työtäni, mutta ei ole järkeä raataa orjapalkalla ja siten vahvistaa ihmisten käsitystä siitä että käsitöistä ei tarvitse maksaa kunnon hintaa. Tänä vuonna olen peräti yhden tilaustyön tehnyt, joten eipä taida verottaja tämänkään vuoden käsityötuloista paljoa haluta itselleen.

  5. Siisi sanoo:

    No nyt on aihe jota on aivan pakko kommentoida! 😉
    Ennen kun perustin toiminimen ilmoitin verottajalle kerran vuodessa paljon on mennyt materiaaleihin ja paljon olen myynyt (kuitit pidin itselläni jemmassa). Ilmoitin myös myyntitapahtumista työvoimatoimistoon jotka käsittelivät jossain kuukausittaisessa kokouksessa että asia on ok, jolloin sain soviteltua työmarkkinatukea kuukausilta jolloin olin ollu markkinoilla myymässä. Koskaan ei työmarkkinatukeni laskenut enkä koskaan lisäveroja tai vastaavia joutunut maksamaan mutta oli ainakin kaikin puolin avointa touhua. Ja siinä oppi jo sitä että virallinenpuoli ei ole ”pakolinen paha” vaan yksi asia muiden kuukausittaisten paperihommien lomassa. Toki myönnän että aika-ajoin sieppaa kun esim. kampaajien alv-määriä ruukataan alaspäin mutta ei pienkäsityöläisten jotka monet kitkuttavat köyhyysrajalla. Toki tämäkin on osin ammatinvalintakysymys ja tiedän olevani onnellisempi näin ”omana herrana” köyhempänä kuin ”8-16”-työssä parempi tuloisena.

  6. Tiina sanoo:

    Hei , tuo 8500€ ei ole alv-raja vuosituloista, vaan koko liikevaihdosta.

  7. Loviisa sanoo:

    Hei!

    Aiheesta ja aiheen ohi. Yksityiseltä henkilöltä ostettua lankaa ei koske kuluttajasuojalaki ja täten kauppaa ei suojaa kuluttajasuojalaki, mutta ostaessasi yksityisenä henkilönä lankaa yrittäjältä on ko. kauppa/tuote kuluttajasuojalain piirissä. Hyvin tärkeää!!!

    Hyviä neuvoja verotusasioissa antaa Suomen Yrittäjät ry:n
    neuvontapalvelut, jotka ovat jäsenille ilmaisia. Suosittelen lämpimästi liittymistä jäseneksi, jos on yrittäjä.

  8. Hyvä keskustelunaihe ja herättää miettimään asioita. Itselläni todella pientä myyntiä vuosittain, ilmoitan tulot ja menot verottajalle mutta en tarvitse maksaa alvia. Minusta se on reilua ilmoittaa vaikka todellakaan näillä myyntimäärillä se ei ketään pelasta että maksan niistä muutamasta pennosesta tuloveroa. Mut eipä tarvi luimistella häntä koipien välissä jos tulee joskus veroasioista kysymys. Mikäli myynti joskus lisääntyy niin sitten hommaan myös toiminimen ja y-tunnuksen.

  9. Vilma sanoo:

    Hyvä avaus taas kerran tärkeästä aiheesta, Puikkomaisteri, kiitos. Nämä verotusasiat ovat kyllä melkoisen hankalia, jos niitä alkaa yksikseen ja/tai verotoimiston tätisetien kanssa setvimään. Itellä ainakin meni jokunen tovi em. asiantuntijoidenkin avulla, ennen kuin selvisi, mitä pitää ilmoittaa ja mitä maksaa. Josko tuota vieläkään tajuan… 🙂

    Y-tunnuksen hommaaminen ei maksa mitään, ja sen saaminen kestää parhaimmillaan vain alle vuorokauden. Kaupparekisteriin ilmoittautuminen puolestaan maksaa, mutta sehän ei käsittääkseni ole välttämätöntä, ainakaan pienimuotoisessa toiminnassa. Niin että jos haluaa turvata selustansa ja pelata avoimin kortein, niin suosittelen y-tunnuksen hommaamista, vaikka myyntitoiminta olisikin satunnaista ja harrastepohjaista. Ainakin itellä on keveämpi mieli nyt, kun y-tunnuksen olen hankkinut.

  10. Päivitysilmoitus: Ihan kiva elämä
  11. Markka sanoo:

    Eiku ihan ite huomasin että oli heilahtanut oma kommentti siihen suuntaan 😀

  12. Puikkomaisteri sanoo:

    Markka, en todellakaan ollut suunnannut näitä kommenttejani mitenkään erityisesti sinulle.

  13. Markka sanoo:

    ”ei koske minua”-ajattelulla tarkoitin lähinnä alvia, y-tunnuksia ja kuitteja.

    Kaikki nämä on kysytty verotoimiston tädiltä, veroilmoituksessa myynneistä mainitseminen toki minuakin koskee.

  14. Puikkomaisteri sanoo:

    Kiitos keskustelusta ja Pörrölle kiitos tuosta tarkennuksesta 😉

    Minusta on tosiaan hyvä huomata, että kaikki tulot on ilmoitettava verottajalle eikä mitään sellaista sääntöä ole, että käsityöharrastajan ei tarvitsisi ilmoittaa (sivu)tulojaan tai sisällyttää hintaan arvonlisäveron silloin kun laki sitä vaatii.

    Suuri osa harmaasta taloudesta lepää ”ei koske minua” ajattelun päällä enkä ainakaan minä soisi, että esimerkiksi Italiassa aivan arkinen ajattelu siitä, että verot ovat pois itseltä leviäisi tänne.

    Käsityöyrittäjien harmaa talous on kokonaisuuden kannalta niin marginaalinen ilmiö, että mietin pitkään kannattaako aiheesta edes kirjoittaa. Kuitenkin se on tämän alan yrittäjille totista totta ja syö ennestäänkin kapeaa leipää.

    Verosuunnittelu on sallittua: jossain kohdassa on järkevää toimia toiminimen tms. puitteissa, saadakseen vähentää todelliset kulut jne.

    Tulonhankinnasta koituvan tappionkin saa verotuksessa vähentää, myös yksityishenkilönä.

  15. Maija sanoo:

    Verottajaa muuten kiinnostaa juurikin se voitto. Tuloveroa maksetaan vain voitosta. (myynti miinus kulut) Alviakin maksetaan vain jos myynnit on suuremmat kuin ostot. Sitähän se nimi tarkoittaa että maksetaan arvon lisääntymisestä.

  16. Pörrö sanoo:

    Tarkennan nyt vielä: ei siis Puikkomaisterin tekstissä mennyt alvit ja tieningit sekaisin vaan tässä keskustelussa (joka polveilee siellä täällä) ylipäätään 🙂

  17. Markka sanoo:

    Juttelin verotädin kanssa puhelimessa, minun tapauksessani esim. laskujen lähettäminen ei ole tarpeellista.
    Asia on mun puolesta nyt hoidossa, en ole mustanaamioinen kriminaali enää.

  18. Laika sanoo:

    Esimerkiksi satunnainen blogivärjääjä on jo maksanut alv-maksut ostamistaan pohjalangoista ja väreistä. Alv-systeemi toimii niin, että kuluttaja päätyy maksajaksi, ei yrittäjä. Yrittäjä, joka perii kuluttajalta alv-maksun käyttää sen omien alv-maksujensa kattamiseksi – periaatteessa siis raaka-ainekustannukset pienenevät ja myynnistä itselle tuleva raha vähenee. Tasapainoa, sano. Tätä käsityöyrittäjäihmistä varmaankin riepoo se, että hän joutuu pyytämään sen alv-maksun ostajalta, jolloin ostajan maksama hinta nousee ja ostohalukkuus sitä mukaa vähenee – ei se, että hän joutuisi maksamaan alv-maksuja omasta pussistaan.

    Jokaisen yrittäjän kannattaa hankkia kirjanpitäjä, joka huolehtii paitsi näistä alv-tasapainotuksista myös muista vähennyksistä, joiden olemassaolosta ei itse välttämättä edes tiedä.

  19. Tinka sanoo:

    Todella hyvä muistutus aiheesta! Ihanista langoista maksan mielelläni! Yhdestä asiasta haluaisin vielä muistuttaa, nimittäin tietosuojalain vaatimasta rekisteriselosteesta. Mielestäni ainakin lause ”Myyjä ei säilytä asiakkaan tietoja rekisterissä” tms. olisi hyvä olla tai jos säilyttää niin kunnon selitys. Oikeastaan se vaaditaan lain mukaan. Kenelläkään ei kuitenkaan ole aikaa tai resursseja tätä lakia vahtia. Mielestäni tämä on myös rehdin nettiyrittäjän kulmakiviä y-tunnuksien yms. lisäksi.

    lisää: http://www.tietosuoja.fi/28997.htm

    esimerkki kestovaippakaupan asiakasrekisteriselosteesta http://www.kestovaippakauppa.com/?rekisteriseloste

  20. Pörrö sanoo:

    Tässä nyt menee taas kerran iloisesti sekaisin alvi ja tulon ilmoitus verottajalle. Monilla käsityöpalstoilla neuvotaan ettei alle 8500 euron vuosituloja tarvitse ilmoittaa minnekään. Neuvo on väärä. Urbaanina legendana elää myös väite ”harrastustulosta tullusta vähäisestä tulosta” jota tulorajaa esitetään milloin mihinkin kohtaan. Tulot tulee verottajalle ilmoittaa vaikka alv- raja ei vielä häämöttäisikään. Tuloista kannattaa ilmanmuuta yksityishenkilönäkin vähentää menot eli tarvikeostoista kaikki kuitit mukaan erittelyyn, samoin jos myyjäisissä myy pöytävuokrat yms. Jos vuositulo ylittää tuon 8500 euroa yrittäjä joutuu maksamaan koko vuoden tulostaan 22% (tai kirjojen myyjä 8%) verottajalle arvonlisäveroa.

    Se, onko pienkäsityöyrittäjän laskussa alvia laskettuna tahi ei ei vielä kerro yrittäjän etiikasta mitään. Ystäväpiirissäni on parikin vimpanpäälle asiallisesti hommansa hoitavaa ihmistä joiden vuositulo ei ylitä 8500 euroa ja jotka eivät tätämyöten ole alv- velvollisia eivätkä sitä laskuihinsa myöskään laske.

  21. Markka sanoo:

    Kiikutan verottajalle mielelläni pienen keltaisen kirjaseni missä on kaikki ylhäällä, naurakoot sitten vaikka toimistosta pihalle.
    On sitten asiat ainakin kunnossa.
    Ei tarvitse kenenkään tuhlata pennosiaan puhelinlaskuihin soitellessaan ympäri verovirastoja 😀

  22. Tiinapiina sanoo:

    Tuossahan on tietty raja, jonka alle jos jää, verottajaa ei edes kiinnosta. Itse soitin verovirastoon aiheesta. Kuten tuossa lainaamassasi wikipedian artikkelissakin sanotaan: ”Yksityishenkilöiden, yleishyödyllisten yhteisöjen, sokeiden, vaikeavammaisten ja yritysten, joiden vuosimyynti on alle 8500 euroa, ei tarvitse maksaa myynnistä arvonlisäveroa.” Ainakin puhelimessa haastattelemani veroviraston henkilö sanoi, ettei myöskään esim toiminimeä tms virallista yritysmuotoa tarvitse olla jos tulot jää hyvin pieniksi.

  23. ilu sanoo:

    Mä itse asiassa voin vastata Markalle, koska itselläni on juuri tuo ongelma: Mitään voittoa ei tule, mutta myyntiä on. Verottajaa ei sinänsä kiinnosta, saanko voittoa, sitä kiinnostaa, että olen MYYNYT, ihan sama kuinka paljon ja mitä ja millä hinnalla, mutta verottajan näkökulmasta myyminen on oleellista, vaikka se ei olisi voitollista. Ja munkin mielestäni se on peräreiästä, mutta se seisoo laissa.

    Tappiollisetkin yritykset joutuvat maksamaan alvin kaikesta myynnistään. Ja siinä kai on se pointti.

  24. Markka sanoo:

    Tästä lähtien ilmoitan verottajalle jääväni satunnaisesti monta euroa miinukselle lankamyynneissäni.
    Kiitos infosta!
    Pointti ymmärretty, mutta en näe tämän osuvan omalle kohdalle.

  25. Sekkoko sanoo:

    Siis selitätkö vielä, mitä pahaa siinä on, jos ostan kaveriltani lankaa, jota hän värjää esimerkiksi kerän viikossa?

  26. Villilanka sanoo:

    Hieno kirjoitus! Tällaista asennetta toivoisin kaikilta käsitöitä harrastavilta. Nimin. Kenties tuleva käsityöyrittäjä

  27. tikru sanoo:

    Hyvä aihe, mä vaan luulen et osa onkelmaa on tiedonpuute. Itte ku selvittelin verotoimistossa asiaa suunnittelujuttujen, myyntijuttujen, nettimyyntien, freelancen pohjalta niin oli tätit niin sekaste ettei rajaa. Lopulta sitten selveni, mutta montaa eri vaihtoehtoa tarjottiin ja arvottiin.

    Eli Ravelrykeskustelu siltä pohjalta et mitä tarttee tehdä tai tietää ois varmaan aika hyvä.
    Tuskin moni tietää, et y-tunnuksen saa ilman yrittämistä 🙂 eli yksityishenkilö, joka myy harrastuspohjalta asioita on myös y-tunnuksellinen nykyään.
    jnejne alvillisen myynnin rajat ja muut.

  28. Maj sanoo:

    Itse olen ihmetellyt sitä, miten niinkin monet myyvät lankoja/käsitöitä blogiensa kautta ilman yrittäjyyttä – ymmärrän toki kirpparihenkisen toiminnan tyyliin, että silloin tällöin tyhjentää omia varastojaan pois, mutta kun osa on ihan selkeää jälleenmyyntiä juuri tuota värjättyjen lankojen/silmukkamerkkien/Tallinnasta tuotujen juttujen myyntiä. Ei varmaan verottajalla toki aika riitä näiden kaikkien läpikäymiseen, mutta itse en tuohon silti lähtisi.
    Itselläni ja kaverillani on pienimuotoista yritystoimintaa – niin pientä, että emme ole alv-velvollisiksi ilmoittautuneet, mutta periaatteessa laskulla näkyy alvin määrä kyllä. Onhan se mahdollista ja ehkä jopa toivottavaa, että joskus päästään hieman erilaisiin euromääriin. 🙂 Mutta kirjanpidon hoidan toki, kuten myös veroilmoituksen ja kaikki muut ilmoitukset viranomaisten suuntaan. Jos esimerkiksi miettii sitä, että eihän toiminimen/avoimen yhtiön tai minkään muun yhtiön perustaminen ole ihan ilmaista eli jonkin verran pitää olla jo tuottoa, että saa ihan tuollaiset perusjutut katettua, mikä toki jää pois noilta ”harmailta” harrastemyyjiltä.

  29. ilu sanoo:

    Ai joo, mulla muuten on nyt sitä 100% tiukkakierteistä sukkalankaa…. ”se oikea” tipahti syliini pari päivää edellisen keskustelumme jälkeen 🙂

  30. Tiina sanoo:

    Kumpi aloittaa? 😉

  31. ilu sanoo:

    Tulin vaan vielä sellaista miettimään, että saisitko tästä Ravelryssä mojovan keskustelun aikaan…. ?

  32. ilu sanoo:

    Hyvä aihe!

    Minä perustin toiminimen melkein heti, kun lankoja alkoi mennä kaupaksi, minusta se oli kaikin puolin reiluinta niin, erityisesti verotusnäkökohtien osalta. Aluksi yritin pitää asiaa vähän salassa, koska en halunnut yrittäjän imagoa, koska harrastan yrittämistä. Mutta ei siitä sitten mitään tullut, olihan se tunnustettava, että ihan _oikeasti_ maksan kaikki veroni ja nippelini.

    Ensimmäiset ehkä 20-30 vyyhtiä myin lankaa harrastuspohjalta, eli siis saman pykälän mukaan, jonka mukaan käsitöitä saa myydä vaikkapa torilla kerran tai kaksi. Sitten alkoi pistää sydänalassa.

    Minulta on tulossa tästä samasta aiheesta postausta tänään. Lähinnä tuon arvonlisäveroasian tiimoilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s