Lankamaassa

Tervehdys täältä Italiasta. Nyt olisi aikaa neuloakin, harmillisesti vain unohdin sukkakirjat kotiin, koska juuri ennen lähtöä päätin skannata yhden ohjeen lentokoneneulontaa varten. Siihen jäivät lomaksi hankitut ihanat sukkakirjat skannerille… Harmittaa. Onneksi on tämä netti. Tosin nettiyhteys on ajoittain tolkuttoman hidas ja tänään aamuvarhaisella se ei toiminut lainkaan.  Tietenkin juuri silloin kun olisin halunnut päästä Raverlyyn.

Kirjojen puutteessa panin puikoille jälleen Pomatomukset, lankalaatikossa täällä kun oli juuri sopivia lankoja. 

Veneessäkin aloittelin uutta sukkamallia, mutta se homma piti keskeyttää, koska oli tärkeämpää virkata veneeseen roskapussipussia. Siinä oli koukkuamista, ostin hölmö niin ohutta kalastajalankaa, että hermot meinasivat mennä. Sain kuitenkin pussin nauhoja vaille valmiiksi eikä jatkossa tarvitse katsella muovista roskapussia puuveneessä. 

Muutenkin osa keväästä meni veneen sisustushommissa, siitä myöhemmin. Oikea namu pikku Kansanveneestämme tuli, uuden sisustuksen jälkeen tuntuu, että tilaakin olisi runsaasti enemmän. Jopa veneenveistäjät pitivät siitä – se on paljon se, koska miehet ovat yleensä hyvin konservatiivisia näissä asioissa. Veneen sisustus kun pitää jonkun ihmeellisen päätöksen mukaan olla sinisävyinen. Meillä räiskyvät nyt värit pellavaisista lautasliinoista pikkuruisiin verhoihin. Joiden verhotangot ovat messinkiä emalinupein.

No, jos olen rehellinen, Italiankotimme kaipaisi neulojan sijasta ompelijaa. Vaikka tekokuituiset verhot ovat ah-niin-italialaisen herkät, haluaisin ommella tilalle raikkaat puuvillaverhot. Vieläköhän Ikea myy sitä halpaa ompelukonetta?

One Comment Add yours

  1. Siskosi Oslosta sanoo:

    Eikös nykynuoret osta verhonsa valmiiksi ommeltuina? Ripstaminen tapahtuu kangaslenkeillä tai isoilla metalliheloilla. Itse ripustin ikivanhat vihreät Lokki-verhot (Brysselin ajoilta 70-luvulta) kellarista laatikosta taas yhteen ikkunaan, jonka 80-luvun akryyliverhot hajosivat pesussa. Yhdestä vähän vanhanaikaisemmasta kaupasta löytyi verhotanko, jossa oli vielä sellaiset liukurit, joihin verhojen poimunauhan sai koukuilla kiinni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s