Mihin käyttää huopuneet villapaidat?

huopapaljetitPojan tyttöystävä, nyt valitettavasti jo entinen, oli kuulemma mestari huovuttamaan villapaitoja. Keräilinkin kierrätykseen menevistä vaatteista huopuneet villapaidat erikseen, niitä voisi huovuttaa vähän lisää, samalla ne voi myös värjätä. Niistä saamme ainakin ihania pohjallisia talveksi.

OutsaPop esittelee laadukkaassa muotiblogissaan Tom Scottin syksyn mallistoa. Siinä onkin oiva idea jatkokäyttää noita vanhoja villapaitoja, niistähän saa huopapaljetteja!

Pohjallisten lisäksi olen tehnyt huovutetuista villapaidoista alustoja oliiviöljypulloille, lasinalustoja ja tossut. Niistä voisi tehdä myös kännykkäpusseja, penaaleja, meikkipusseja, patalappuja (tietenkin), pannunmyssyjä… Olen värjännyt puseroita pesukonevärillä samalla kun olen huovuttanut, mutta halvemmaksi tulee jos värjää ihan käsivärillä kattilassa.

Katsoin eilen Anu Harkin uutta ohjelmaa, Ratulaa. Olin vähän pettynyt. Ohjelmasta puuttuu ryhtiä, tekemisiä ei näytetty riittävän tarkasti enkä ole ihan vakuuttunut siitä, että Strömsö-ohjelmaa kannattaa tehdä uudelleen, sehän on sellaisenaan hyvä. Seuraavalla tuotantokaudella ruokaosuudet pois, keskustelu minimiin (ainakaan vanhan kaverin kanssa fiilistely ei kertakaikkiaan toimi) tai sitten niihin kunnollista sisältöä. Kiitos!

Hyvä, että palmikkovillatakkihuppari-mikä-se-nyt-on alkaa valmistua, kärsivällisyyteni on koetuksella tämän viimeisen hihan kanssa. Toivottavasti saan sen viikonloppuna kokoon, mutta vene pitäisi viedä talvitelakalle, yksi käsikirjoitus kirkastaa ja kääntää englanniksi kaverin kanssa ja olihan tässä vielä jotain muutakin puuhaa… Kädentaitojen ystäville voi suositella myös Puuvene-lehteä. 😉

One Comment Lisää omasi

  1. aura sanoo:

    Mäkin olin vähän pettynyt Ratulaan. Pari jaksoa voisi vielä katsoa, josko se saisi vähän puhtia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s