Värjäystä ja ponchoa

paitaViikonloppuna innostuin värjäämään miehen flanellisen, kauluksettoman paidan solmuvärjäyksellä. Hän on itse värjännyt niitä Navy Bluella, mutta se väri vie värin Miehen kasvoilta ja saa hänet näyttämään harmaalta. Näin taannoin Living etc. -lehdessä kuvan jostain arkkitehdistä, jolla oli sininen solmuvärjätty paita ja se oli todella kaunis. Yritin sitten tehdä samanlaisen, mutta tein värjättävään kankaaseen  liian vähän solmuja eikä paidasta tullut kiva. Päätin kuitenkin yrittää uudelleen. Kahdeksankymmentä kumilenkkiä ja hyvä tuli!

Mieskin oli todella tyytyväinen, vaikkei puna-vihervärisokeana väriä näekään, mutta hän tajuaa hyvin, että väri sopii hänelle. Tämä muuten on kumma puoli värisokeudessa, ehkä hän tajuaa meitä värinäkeviä paremmin harmaatasapainot tai jotain, sillä hän osaa oivallisesti kertoa, mikä väri esimerkiksi minulle sopii vaikka häneltä on turha kysyä, onko huulipuna hyvin.

Ehdin myös edistää tyttärelle tekemääni ponchopuseroa. Saan joka kolmannella ja kuudennella kerroksella tehtävät levennykset pysymään oikeilla kerroksilla, kun keksin laittaa merkin kerroksen vaihtumiskohtaan ja siirtää sen jälkeen silmukkamerkkiä joka kerroksella yhden silmukan eteenpäin. Nyt ei tarvitse laskea neuleesta, monesko kerros on menossa.

ponchoXKorvasin mallin 60 silmukan lettikuvion tylsän keskimmäisen letin japaninletillä, johon olen kovin ihastunut. Lanka on Gedifra Shetland De Luxea, joka oli Menitassa tarjouksessa. Ostin reilusti sillä kaksi edellistä tyttärelle ajateltua puserohanketta on jäänyt tekemättä siksi, että lankaa tuli ostettua (myyjän arvio) liian vähän. Nyt näyttää siltä, että lanka riittää mainoisti ja hyvällä onnella saan vielä myssynkin tehtyä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s