Coco Chanel

Vuokrasin eilen videovuokraamosta Coco Chanelista tehdyn, kaksiosaisen tv-elokuvan.  Tästä on tehty tänä vuonna uusikin elokuva, jonka pääosassa on Audrey Tautou.  Ottaisin ilomielin minkä tahansa Chanelin pajalta hänen elinaikanaan valmistuneen jakkupuvun, vaikkei se edes sopisi minulle, vain hiplattavaksi.

Sain hirveän chanel-kohtauksen ja ryhdyin välittömästi suunnittelemaan cc-sukkia. Vähältä piti, etten pannut heti anomusta  Ilulle, että hän värjäisi minulle luonnostelemaani malliin sopivat langat. Sukissa pitää olla kultaketju, helmiä ja ehdottomasti pinkinkirjava pinta ja tupsureunus…. Taas pitää opetella uusia tekniikoita! Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun minua riivaavat tällaiset ideat. Siinä menee taas sukkalankaa ja hermoja, ennenkuin saan tehtyä mieleisen version. Jos sitten jouluna, sillä päätin ottaa parin viikon loman tähän vuodenloppuun. Tai jos vain odottelisi, että kohtaus menisi ohi.

Rauhoituttuani hieman panin puikoille arkisen miestenpipon. Mies väitti pärjäävänsä pakkasissakin puuvillaisella Jaques Cousteau -pipollaan, mutta pipoille on aina ottajia. Tuo JC-pipo on hitti, jota saisi neuloa kaikille miespuolisille ystäville, jos vain ehtisi ja viitsisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s