Saako neuleohjeen kopioida?

Äskettäin neuleyhteisön laidalla, Ravelryn suomalaisten foorumilla,  revittiin taas pelipaitoja asiasta ja asian vierestä. Minun nähdäkseni kiistan ydin on poliittinen, vaikkakin sen henkilöiminen sopii erittäin hyvin eräiden ihmisten omien etujen puolustamisen taktiikkaan ja stategiaan. Koska näillä omia etujaan puolustavilla on jonkinlainen auktoriteetin asema yhteisössä, heidän kaverinsa huutavat suureen ääneen ”epistä!” kun heidän käsityksiään pyritään kritisoimaan ja toimiaan rajaamaan. Kaverit, jotka toimivat yhteisön moderaattoreina turvaavat omilla toimillaan tämän ryhmän edut.

En väitä, että toiminta on tietoista, varsinkaan suunniteltua, mutta se ei tee sitä yhtään sen sallittavammaksi. Se on joka tapauksessa hyvinkin johdonmukaista tästä näkökulmasta. Otan muutaman esimerkin asian selventämiseksi.

Henkilö myy Internetin kautta omaa neulemalliaan.  Joku kysyy, saako maksetusta ja printatusta mallista ottaa kopion. Malliaan myyvä suunnittelija puolustaa opportunisesti ja enemmän tai vähemmän tietoisesti ansaintamahdollisuuksiaan vääristelemällä tekijänoikeutta  ja ilmoittamalla, että mallia ei saa kopioida kuin omaan käyttöön ja siihenkin vain suurinpiirtein neuleen tekemisen ajaksi, jonka jälkeen kopio on tuhottava. Kas, kun koko ohjetta ei tule tuhota syömällä se… Ihailtavaa, mikään niistä tekijänoikeuksiani valvovasta järjestöistä (Esim. Kopiosto, Suomen näytelmäkirjailijaliitto), joihin minä kuulun, ei näe edes unta tällaisesta tekijänoikeudesta.

Neulojien nettiyhteisössä on selkeät säännöt mainostamisesta. Paikalliset yrittäjät voivat mainostaa tuotteitaan sen foorumeilla, suomalaisten foorumilla  mainosketjut on (ihan fiksusti) rajattu tiettyihin keskusteluketjuihin. Mielenkiintoista tässä kuitenkin on, että kaverimoderointi ei halua tehdä eroa kirjanpitovelvollisten yrittäjien ja harrastajien välillä. Jälleen harrastajakaupan etujen mukaisesti.  Kun harrastajien ostetaan-myydään-vaihdetaan kejussa keskustelu on kielletty (ketjun pitämiseksi selkeänä), yrittäjien mainosketjussa saa länkyttää vaikka mistä, ja näin yrittäjien yritys saada asiaansa esille hukkuu kohinaan. Epämieluisien yrittäjien toimintaa voidaan myös kaikessa rauhassa erilaisin vihjailuin pyrkiä saattamaan kyseenalaiseen valoon.

Huomattavaa on myös se, että kirjanpitovelvolliset yrittäjät ja harrastajayrittäjät on pakotettu samaan mainosketjuun. Kuitenkin kuluttajansuojan kannalta on olennaista, ostaako tuotteensa yksityiseltä vai yrittäjältä. Lisäksi monet, ainakin minä, haluamme varmistaa sen, että ostoksemme  hinta sisältää asianmukaiset verot, emmekä vahingossakaan haluisi tulla tukeneeksi pimeää työtä tai harmaata taloutta. Emme tietenkään aina voi tietää toteutuuko pyrkimyksemme.

Kun yritin korostaa kuluttajansuojaan ja verotukseen liittyviä seikkoja, olin vainoharhainen ja syyllistin viattomia harrastajia. Kuitenkin tällaiset julkiset foorumit suorastaan houkuttelevat puoleensa vilpillisiä ihmisiä eikä varovaisuus ole koskaan pahaksi, jos käy kauppaa anonyymien henkilöiden kanssa. Kun itse ostin lankaa eräältä yksityiseltä ao. foorumin kautta, en saanut tietää edes hänen nimeään, pelkän nimimerkin ja tilinumeron. Entä, jos joku laittaisi julkista ja valvomatonta tietokoneyhteyttä käyttäen myyntiin suurehkon, ja täysin kuvitteellisen, erän huippuhaluttua, mutta vaikeasti saatavaa, Wollmeise-lankaa ja ohjaisi rahat vaikkapa Animalian tilille? Siitä voisi tulla hilpeä soppa.

Kun foorumilla siis suhtaudutaan melko jyrkästi yrittäjien mainoksiin, samanaikaisesti kaverimoderointi mahdollistaa harrastajayrittäjien mainostavan esimerkiksi maksullisia kurssejaan (ei tietoa verosta, ei peruutusoikeutta) lähes missä tahansa ketjussa ja niistä keskustellaan vapaasti ja näin saadaan aikaan vaikutelma, että kurssit ovat suorastaan yhteisön itsensä tilaamia ja vähintäänkin suosittamia. Moderointi ei pyri millään tavalla rajaamaan tätä ”yrittelijäisyyttä”. Samaisen porukan ystäväpiirissä tehtyä kirjaa sai, ilman mitään huomiota kaupallisuudesta, mainostaa foorumilla avoimesti missä hyvänsä ketjuissa ja kuinka monta kertaa tahansa. Kritiikki esimerkiksi huolimattomasta toimitustyöstä  torjuttiin jälleen turhana kiukutteluna, osaamattomuutena, tyhmyytenä jne. Yksinkertaisesti käytiin lujasti – ja porukalla – henkilöön,  tarkoituksena oli vaientaa häirikkö ja  häätää kriittikko ulos foorumilta.

Samaan aikaan veronsa maksava käsityöyrittäjä pakkaa pillejään pussiin, koska leipää ei yksinkertaisesti saa revittyä rehellistä työtä tekemällä ja veronsa maksamalla. Neulesuunnittelija saa mallista 300-600 euroa julkaistessaan sen alan lehdessä.Verojen jälkeen näpissä on vähintäänkin noin viikon työstä 200-450 euroa.  Enkä ala tässä edes hämmentämään vakuutuksista, hallintokuluista, markkinointikuluista…

Kukaan ei ole vaatinutkaan yksityisiä julkaisemaan veroilmoituksiaan, mutta  sitä viestiä ei ole haluttu kuulla eikä tukea, että yhteisö laittaisi selkeästi agendalleen, että se ei suhtaudu välinpitämättömästi eikä varsinkaan myönteisesti veronkiertoon ja vastaaviin ilmiöihin.

Kun yrität keskustella tästä veroasiasta tai yksityisen ja virallisten yrittäijien eroista kuluttajansuojan suhteen, olet Paha Paha Paha Foorumihengen pilaaja, syyllistät viattomia neulojia ja olet muutenkin ikävä. Kun osoitat, että tekijänoikeus ei suinkaan kiellä ohjeen yksityistä kopiomista siskolle tai ystävälle, sinun ”mielipiteittesi” julistetaan olevan omiasi ja ennen kaikkea vääriä. Vaikka asia on harvinaisen selkeästi selitetty vaikkapa opetusministeriön sivuilla. Yksityinen kopiointi on laillista. Yksityinen kopioiminen on myös  harvinaisen selkeästi määritelty, eikä sinun todellakaan tarvitse syödä maksamaasi ohjetta neulottuasi villapaidan valmiiksi.

Samainen porukka on syyttänyt nimeltä mainiten joitain suunnittelijoita neulemallin tai yksityistä bloggaria Internetissä julkaistujen kuvien ”varastamisesta” (ainakin minua). Jopa raitaneuleella väitettiin olevan nimeltä mainittu Suunnittelija. Tällainen käytös on melko vaarallista, koska siitä saattaa joutua käräjille vastaamaan sanoistaan. Neulemallin tekijänsuoja on valitettavan ohut, eikä Internetissä julkaistulla kuvalla ole alan asiantuntijoiden mukaan suurtakaan suojaa.

Asiallisista asioista keskusteleminen ja yllä mainittujen käsitysten oikaisemiseen tähtäävä toiminta  leimataan ikäväksi ja asennetta yritetään korjata ”disagree”-nappulaa painamalla, eristämisellä ja leimaamisella. Lopulta vieläpä bannataan moinen fiiliksenpilaaja ulos keskustelusta, jonka piti alueen oman julistuksen mukaan olla vapaata ja moderoimatonta. Tämä ei ao. porukan mielestä ole mitenkään henkilöön käyvää. Miksiköhän minä näen siinä yhteyttä koulukiusaamiseen ja vielä ikävimpiinkin historiallisiin tapahtumiin? Taidan olla paitsi tyhmä ja ikävä, myös hullu.Tosin asiantuntijat ovat siitäkin eri mieltä.

Joskus virheeksi riittää pelkästään se, että sattuu olemaan väärän painoinen, värinen, edustaa väärää uskontoa tai poliittista kantaa. Henkilö saattaa pilata myös kaikki mahdollisuutensa asialliseen kohteluun läiskäsemällä bloginsa nimeen akateemista tutkintoa merkitsevän ilmaisun tajuamatta, että jotkut, ehkä  yliopistojen karsintariman  alittaneet henkilöt, pitävät sitä loukkaavana ja heidän yläpuolelleen asettumisena. Sen jälkeen kaikenlainen asiallinen keskustelu asiallisista asioista onkin mahdotonta.

Summa summarum. Ravelryn suomalaisten foorumilla jylläävät ihmiset, jotka puolustavat omia etujaan ja oikeuksiaan perinteisellä kyynärpäätaktiikalla. He tulkitsevat sääntöjä ja lakeja häikäilemättä omaksi edukseen eivätkä epäröi käydä henkilöön puolustaakseen – enemmän tai vähemmän tietoisesti – omia etujaan. He myös häivyttävät asiasta puhumisen henkilökysymyksen alle, siinä saatta monelta jäädä huomaamatta, että kysymys on puhtaasti poliittinen: vastakkain ovat kirjanpitovelvolliset yrittäjät ja yksityiset harrastajat, joiden toimien valonkestävyys ei aina ole ihan selvää. Moni heistä on toki tämän keskustelun tuloksena tuonut esiin tietoja, jotka mahdollistavat paremmin sen arvioimisen, onko kauppa asiallista. Koviten kalkattavat kellot kuitenkin vaikenivat siinä kohdassa.

Lisäys: mainittakoon, jos se jollekin on epäselvää, että itse asetun tässä keskutelussa yrittäjien ryhmään. Vaikkei perheellmämme olisi alalla aloittelevaa liikettä, puolustaisin silti käsityöammattilaisen asemaa ja oikeutta toimeentuloon ilman epärehtiä kilpailua.

31 Comments Add yours

  1. Puikkomaisteri sanoo:

    Yrittäjällä on y-tunnus, se on merkkinä siitä, että hänen on kirjanpitovelvollinen ja hänen täytyy ilmoittaa verottajalle tulonsa ja Harrastajalle tai muuten y-tunnuksettomalle yrittäjälle, joka haluaa käyttää rehtiä meininkiä markkinointietuna, eikä halua olla veronkierrosta epäiltynä, on yksi hyvä neuvo:

    – pane myyntipaikkaan esille oma, oikea nimesi, kotikuntasi ja yhteystietosi.

    Jos maksat verosi, miksi sinun pitäisi salata nämä tiedot? Tietojen puuttuminen herättää aina epäilyn veronkierrosta.

    Lisäksi, jos myyt koulutusta, ilmoitta jo koulutusta markkinoidessasi, että osallistumismaksu kattaa veron (jonka maksat omassa verotuksessasi). Noudata myös muita hyvän markkinointitavan toiveita, eli ilmoita minkä arvoinen on kurssimateriaali, joka sisältyy hintaan, ovatko kurssilaiset mahdollisesti vakuutettuja ja minkälainen on peruutusturva sairauden tms. vuoksi.

  2. sae sanoo:

    Työnnän nyt minäkin lusikkani tähän soppaan ja pyydän jo etukäteen anteeksi jos (kun) pahoitan jonkun mielen.

    Ensinnäkin, Ravelryssä on mielestäni toiminut suhteellisen hyvin moderointi yleisesti ottaen, mutta toisinaan ylilyöntejä sattuu joissa tuntuu toisinaan olevan puikkomaisteri yhtenä osapuolena (siis tarkoitan että voit kerjätä kirjoituksellasi keskustelua jonka tiedät kääntyvän riidaksi mutta voit saada myös täysin aiheetta paskaa niskaasi). Yhdeksi syyksi tähän näkisin kirjoitustyylisi – esimerkiksi eräskin FK:n puolella ollut keskustelu jonka aloituksessa viittasit paitapajaan – et sanonut sitä suoraan mutta sokeakin pystyi sen lukemaan rivien välistä – ja kuitenkin toiveissa oli yleisen keskustelun herättäminen.

    Minusta asiallinen keskustelu olisi tervetullutta, mutta toivoisin myös sinulta hieman vähemmän provosointia – älä käytä liian selviä esimerkkejä joista pystytään tunnistamaan yksittäiset ihmiset, näin sinua ei voisi syyttää myöskään yksittäisten ihmisten vainoamisesta mikä tunne minulle em. keskustelusta tuli. Jos koettaisit pysyä yleistämisessä yksityiskohtaisten esimerkkien ja tiettyihin ihmisiin viittaamisen sijaan, olisit itsekin varmemmalla pohjalla tuon foorumikiusauksen suhteen (tai mitä termiä nyt käytitkään) koska jotkut viestisi ovat niin kärkeviä että epäilen sinun olevan ajojahdissa (ja toivon että näin ei ole).

    Peräänkuulutan tätä siis kaikilta osapuolilta, mutta toivoisin erityisesti sinun ottavan tämän huomioon, koska sinä päätät tuoda keskustelut myös blogeihin hyvin yksityiskohtaisesti ja ihmisiä nimeltä mainiten. Kun sinun puheenvuoroistasi ei saa kiinni viittausta (usein niihin samoihin tiettyihin?) henkilöihin, voit ihan syystä valittaa ajojahdista. siihen asti pidäthän mielessä, että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

    1. Puikkomaisteri sanoo:

      Sae,
      ymmärrän hyvin pointtisi ja suurelta osin hyväksynkin sen.

      Turha minun oli sitä kieltääkään, että Tuulia Salmelan Paitapaja-ilmotukset herättivät tämän minun mielenkiintoni asiaan. Eihän koko asia olisi ollut mitenkään relevantti ilman, että sellaisia ilmoituksia oli ollut.

      Suomessa pitäisi voida esittää perusteltu ja asiallinen mielipide ilman, että joutuu vainotuksi sen vuoksi. Kuningaskuluttajassa esimerkiksi esitetään jatkuvasti paljon kiperämpiäkin kysymyksiä ilman, että kukaan syyttää toimittajia provosoinnista. Se kun on meidän hommaa.

      Se, mikä tuntuu olevan vaikea käsittää on kuitenkin se, että en puhu yksittäisten ihmisten toimista niinkään, vaan siitä, miten minun mielestäni foorumilla tulisi tietyt asiat ratkaista. Ottaen siis huomioon, että sinne tulee aina uusia ihmisiä. Se, että asiat on henkilöity on johtunut aivan yhtä paljon ellei enemmänkin näistä ”vastapelureista”, jotka ovat kategorisesti kieltäytyneet keskustelemasta itse asiasta eli foorumin toiminnan kehittämiseen tähtäävistä ehdotuksista.

  3. Puikkomaisteri sanoo:

    Ensin viimeiselle nimettömälle. Keskustelussa on koko ajan puhuttu juuri tästä yksityisestä kopioimisesta. Yksityisenä kopiointina pidetään muutaman kopion luovuttamista lähipiiriin. Kirjaston kirjasta saa ottaa kopion omaan, perheenjäsenen tai ystävän käyttöön, lupa tarvitaan kun kopioa käytetään ansiotoimintaan tms. Esimerkiksi minun työpaikallani on Kopioston maksullinen lisenssi tietylle määrälle kopioita, jonka tulot maksetaan kirjojen tekijöille Kopiosto-korvauksina. Samoin saan itse Kopiostolta korvauksia kun tekemiäni tv-ohjelmia esitetään uusintoina, vaikka uusintojen hinta on sisällytetty alkuperäiseen korvaukseen.

    Meerille:
    minä ymmärrän hyvin (kirja-alalla työskentelevänä), että kirjaan jää virheitä hyvistä pyrkimyksistäkin huolimatta. Tässä keskustelussa kirjanne saama palaute onkin esillä enemmänkin siksi, että sitä arvostellut koki joutuneensa isomman porukan hampaisiin – kritiikki ei siis kohdistu niinkään kirjaanne. Näin minä asian olen käsittänyt alusta asti.

    ”minäkin nimetön” epäili, että tehtailen itse kommentteja. No huh, huh. Miksi niin tekisin? Ja millä ajalle? Tällaisen syytöksen esittäminen todistaa jälleen, että vyön alle lyöminen on joissain piireissä normaali toiminta-tapa.

    Toinen esiin nostamasi asia on tuo Ravelryn disagree-napin painaminen. Olen jo useita kertoja sanonut, että en kritisoi itse nappia, vaikka alan jo ollakin sitä mieltä, että ne voisi tosiaan poistaa, koska ellei ole valmis esittämään perusteltua mielipidettä, on parempi olla esittämättä sitä ollenkaan. Napit voisi korvata mainiosti lisäämällä äänestysmahdollisuuden foorumille.

    Kritiikkini pääkohdat liittyvät ensinnäkin mainostamiseen Ravelryn suomalaisten foorumeilla. Konkreettiset esitykset olen esittänyt tuossa ylempänä. En muuten esittänyt sitä, että jo myynti-ilmoituksessa yksityisten välillä pitäisi antaa todelliset henkilötiedot, vaan esitin, että heti kun kaupasta on päätetty nämä pitää antaa yksityisviestissä ennen rahan siirtämistä. Näin varmasti tehdäänkin jo nyt usein, minun mielestäni se pitäisi kirjata selkeäksi ohjeeksi. Foorumin olisi ainakin hyvä korostaa, että ilman myyjän henkilötietoja ei rahaa pidä siirtää. Koulutus- ja muissa palveluilmotuksissa sen sijaan pitäisi minusta aina mainita todelliset henkilötiedot, ilman niitä kurssista kiinnostuneen on mahdoton arvioida, millaista vastinetta rahalleen saa.

    Nämä ehdotukset olen tietenkin tehnyt keskusteltaviksi. En väitä, että ne olisivat parhaat ratkaisut, ne ovat vain ne, jotka minä tällä hetkellä koen hyviksi, ajatuksia voi pallotella ja pohtia porukassa ja toivoa, että lopputulos olisi sitten hyvä.

    Toinen pääkohta kritiikissäni on huono käytös. Huonona käytöksenä pidän sitä, että joukolla hyökätään niiden kimppuun, jotka eivät ole samaa mieltä tietyn aktiivisen porukan kanssa. Samat reilu kymmenkunta ihmistä hyökkäävät painamaan disagree-nappulaa epämieluisina kokeviensa kirjoittajien viesteihin ja takertumaan jokaiseen pieneenkin virheeseen tai mollaamaan muuten näitä kirjoittajia. Syy siihen, että joutuu tämän porukan hampaisiin voi olla melko vähäinen. Kun porukassa on vielä ainakin yksi pääfoorumin (Finnish knitters) moderaattori, joka tukee moderoinnissaan tämän porukan kantoja, tilanne on kestämätön. Tässäkin kommenttiketjussa on ihan riittävän hyviä esimerkkejä huonosta käytöksestä, joten tuskinpa sitä tarvitsee sen enempää kuvailla.

  4. nimetön sanoo:

    Tekijänoikeusjärjestösi kyllä tietävät mitä tekevät ja todella tekevätkin.

    Kopioston sivuilla sanotaan:
    Tekijällä on pääsääntöisesti yksinoikeus päättää teoksensa käyttämisestä. Kun teos julkaistaan tai julkistetaan, tekijän yksinoikeus kapenee. Tekijänoikeuslaissa on useita poikkeuksia tekijän yksinoikeudesta. Näitä kutsutaan tekijänoikeuden rajoituksiksi.

    Julkistamisella tarkoitetaan teoksen saattamista luvallisesti yleisön saataviin. Teos on puolestaan julkaistu silloin, kun sen kappaleita tekijän suostumuksella on saatettu kauppaan tai muutoin levitetty yleisön keskuuteen.

    Tekijän yksinoikeuden rajoituksista kopiointi yksityiseen käyttöön sekä siteeraus ovat yleisimpiä tekijän yksinoikeutta rajoittavia säännöksiä.

    Kopiraitti: ..Tekijän yksinoikeus kattaa kaikki tekniset tavat ja menetelmät, joilla teosta voidaan kopioida. Kopiointia kutsutaan tekijänoikeuslaissa teoksen kappaleen valmistamiseksi. Valokopiointi on eräs tapa valmistaa teoksesta kappaleita.

    Tekijänoikeuslain nojalla teoksista saa kopioida muutaman kappaleen yksityistä käyttöä varten. Muuten kopiointiin, kuten valokopiointiin, tarvitaan lupa.

    Ja jatkoa vielä myös (Kopiraitti): Julkaisuissa saattaa olla erilaisia kopioinnin kieltäviä merkintöjä.

    Eli suomeksi ja omin sanoin vielä. Tekijällä on siis oikeus päättää, miten ja minne hän ohjettaan tms. ”teostaan” myy. Jos teoksessa lukee, että se on tarkoitettu yksityiskäyttöön, niin silloin sitä ei ole tarkoitettu jaettavaksi naapureille ja mummoille. Vaikka maksettu ohje olisi kaverilla. Se on kaverin.
    Siispä: Ohjeen myyjällä on laki puolellaan.

  5. meeri sanoo:

    Pahoittelut puikkomaisteri, että kommentoin toiselle vastaajalle täällä. Riina: suosittelen että jätät tulevan kirjamme ostamatta, koska sekään tuskin on virheetön. Ensimmäiseksi voisi siteerata wanhan kansan sanontaa, ”vain Jumala tekee täydellistä työtä” ja toiseksi, aina voi käydä esim. painossa niin, että tulee kolme samaa sivua… Kukaan tässä maailmassa ei voi luvata virheetöntä työtä ja pitää siitä kiinni, aina ja iänkaiken.

  6. Nimetön minäkin sanoo:

    Ravelryn disagree- napeilla voi ilmoittaa onko samaa vai eri mieltä kirjoittajan kanssa. On aika outoa että väität sinua kiusattavan mikäli käyttäjät ovat kanssasi eri mieltä o.O

    Tämä keskustelu vaikuttaa siltä, että tehtailet itse nimimerkkikirjoituksia. Kovin on samat kirjoitusvirheet kaikissa puolustuspuheissa…

  7. Puikkomaisteri sanoo:

    Minäkin olen muuten sitä mieltä, että useimpien niiden henkilöiden, jotka nyt ovat tässä kisassa ”vastapoolina” blogit, arvot jne. vaikuttavat sellaisilta, että ilman blogini alkuvaiheessa tahattomasti alkanutta rähinää olisimme luultavasti hyvinkin ystävällisissä väleissä. Näinhän nämä jutut yleensä menevät: jostain sinänsä mitättömästä aiheesta alkaa keräytyä sotku, josta ei kukaan enää ota selvää.

    Olisin enemmän kuin mielissäni, jos tässä voitaisiin erottaa asia-asiat ja jotenkin sovitella tämä turha riita. Olisikohan siihen aitoa halua? Minulla olisi.

  8. Anni Vartola sanoo:

    Kiitos kun täsmensit, Puikkomaisteri, näkökulmasi tuli selkeämmäksi.

    Se, että olet kokenut tulleeksi kiusatuksi, on ilman muuta hyvin valitettavaa, olen tästä hyvin pahoillani. On selvä, että kaikilla Ravelryn suomenkielisten ryhmien käyttäjillä on vastuunsa foorumien hyvästä yhteishengestä, sitähän yhteisöllisyys tarkoittaa. Näkisin, että tämän varsin moni käyttäjä on sisäistänytkin. Ollaan paineltu puoltavia ja vastustavia nappeja viestien alla, ollaan kommentoitu kommentteja puolesta ja vastaan, ollaan liputettu viestejä, otettu yhteyttä moderaattoreihin, moderaattorit ovat huomauttaneet asiallisesta käytöksestä jne. – näin luullakseni ainakin FK-ryhmässä, muita en seuraa niin aktiivisesti. Aina on toki parannettavaa, se on selvä.

    Ehdotuksesi markkinointiviestien sisällön tarkentamiseksi ovat periaatteessa oikein hyvin pohdittuja. Yrittäjien ja harrastajien myyntiketjut voisi olla mielekästä erottaa toisistaan, joskin nykytilanteessa homma toimii mielestäni ihan hyvin, markkinointiviestejä ei ole niin hirveästi.

    Se, että jo myyntipostauksessa pitäisi ilmoittaa ehdottamasi taustatiedot, ei kuitenkaan saa minulta ihan hirveän suuria huraahuutoja. Nimimerkeillä/avattarilla tapahtuvissa postauksissa on kyse yksityisen harrastajan osalta myös yksityisyyden suojasta. En itse haluaisi näin suurta avoimuutta, kertoisin toki tietoni pyydettäessä. Olen itse saanut näitä tietoja selville yksityisviesteillä ja tehnyt ostopäätökseni sitten, saamieni tietojen valossa ja harkinnan jälkeen. Näin käsittääkseni Ravelryn käyttösäännöissäkin neuvotaan, joten kenties riittäisi, että ryhmissä muistutettaisiin jokaisen käyttäjän omasta vastuusta. Tässä kohden pidän siis nykyistä käytäntöä olosuhteet huomioon ottaen ihan hyvänä ja toimivana, ainakin toistaiseksi.

    Vielä lopuksi: keskustelupuheenvuorosi ovat olleet ajatuksia herättäviä ja tärkeistä aiheista, kiitos siitä. Olen saanut Ravelryn kautta tietooni monia neulontataitojani kehittäviä uusia juttuja paitapajasta pilatekseen, kirjoista lankakauppoihin, verokysymyksistä tekijänoikeuksiin. Toivon kovasti, että keskustelu jatkuu ja eri näkökulmat, mielipiteet, suhtautumiset ja tulokulmat voivat jatkossakin elää rinta rinnan Ravelryn virtuaalimaailmassa, ei välttämättä ihan sulassa sovussa, mutta kohteeliasti toisiaan suvaiten. Tässä tarvitaan ihan kaikkien panosta, joten toivottavasti saan lukea sekä Ravelry-postauksiasi että tätä blogiasi myös jatkossa.

  9. Helmis sanoo:

    Tuo disagree-”äänestely” on kyllä mun mielestäni ollut ainakin välillä melkoisen selvästi näkyvillä Ravelryn suomalaisten ryhmässä.
    Tosin syitä on varmaan sysissä ja sepissä, kirjoitathan joskus ihan tarkoituksella provosoivasti.
    Ilman pientä provosoitumista ei keskusteluakaan ehkä olisi syntynyt, mutta tämä tilanne on nyt tainnut mennä jo vähäsen överiksi.

    Kun tuossa totesin, että oon laiska osallistumaan keskusteluihin, niin osasyy on sekin, etten oikeasti tiedä riittävästi asioiden laitoja. Ja juuri siksi olisin kiinnostunut lukemaan, kun joku on ottanut asioista selvää.
    Mutta kun keskustelut niin usein pillastuu ja juuttuu jankuttamaan jotain ihan asian vierestä, on vaikea enää löytää sitä asiaa. Se mua lopultakin eniten harmittaa.

  10. vielä yksi nimetön sanoo:

    Kirjoitat täysin asiaa tuosta Ravelryn klikkiytymisestä. Olen surullisena katsellut tämän tietyn ryhmän sulkeutumista ja ryhmän muodostusmisrituaaleja, joihin valitettavasti on kuulunut joidenkin henkilöiden ja toisen ryhmän haukkuminen oleellisena osana. Ehkä olisin toivonut sinänsä mukavilta ja älykkäiltä vaikuttavilta ihmisiltä reilumpaa henkeä myös ryhmänä – yksitellen keskustelu ko. henkilöiden kanssa on paria poikkeusta lukuunottamatta ollut hedelmällistä.

    Samalla tavalla olen huomannut, että sinuun suhtaudutaan oletusarvoisesti pahana. Sama koskee myös joitakuita muita, yleensä uusia tai vähemmän kirjoittavia henkilöitä, jotka esittävät kritiikkiä, jonka ko. ryhmä voisi ottaa henkilökohtaisesti. Sen sijaan ko. ryhmän jäsenen esittämänä samat sanat voisivat saada peräti keskustelua aikaan.

    Toisaalta asioissa on kaksi puolta, ja henkilökohtaisesti en myöskään arvosta sinun provosoivaa kirjoitustyyliäsi. Siis tyyliä: asia sinänsä on ihan oikea. Ja kirjoitustyyli on jokaisen oma valinta, joten ei siinä mitään, mutta sillä luultavasti kerää disagree-painalluksia myös muilta kuin tuon em. ryhmän jäseniltä. Disagree kuitenkin tarkoittaa myös sitä eri mieltä olemista, ei välttämättä eri mieltä asiasta, mutta myös eri mieltä asian ilmaisutavasta. Tai jostain, jota viestistä on mahdollista lukea rivien välistä.

    Mitä sitten mainostamiseen tulee, oletko miettinyt ostavasi ravelrysta ilmoitustilaa? Nuo ilmoitukset eivät kerää mitään napinpainalluksia, korkeintaan favouriteksi merkitsemisiä, ja saavat ehkä positiivisempaa huomiota osakseen kuin viestittely eri ryhmien ilmoitusketjuihin. Ehkä jossain ravelryn keskusteluissa on myös muilta yrittäjiltä tietoa siitä, kuinka ko. mainokset ovat heidän kohdallaan toimineet.

    Viimeisenä vielä noista erillisistä ilmoitusketjuista ”harrastajille” ja yrittäjille. Asia on ihan oikea, mutta lukijan kannalta lisäketjut sekoittaisivat asiaa. En myöskään koe Ravelryn suomalaisten neulojien ryhmää ensisijaisesti paikkana, josta etsin tietoa lankojen ostamisesta vaan paikkana, jossa luen keskustelua. Voisiko yksi ratkaisu olla suomalaisten tarvikemyyjien oma ryhmä, jossa voisi mainostaa ja jaotella erityyppisiä myyjiä eri luokkiin? Se voisi koota kätevästi myös eri yritysten omat tiedotusryhmät yhden otsakkeen alle.

  11. Puikkomaisteri sanoo:

    Anni, kiitos asiallisesta puheenvuorosta!

    En näe tähdelliseksi sotkea Ravelryn ylläpitoa tähän soppaan, eikä minulla ole aikaakaan kirjelmöidä asiasta, joka on puhtaasti suomalaisten nettineulojien ongelma.

    Olet tietenkin oikeassa tuossa, että kuluttajan pitää ottaa itse selkoa asioista, mutta siitä huolimatta minun mielestäni suomalaisten foorumeilla voidaan mennä tässä asiassa kuluttajaa suojaavampaan suuntaan. Aivan kuten meidän lainsäädäntömmekin on monessa asiassa edistyksellisempi kuin muiden maiden.

    Tässä on nämä viestiketjut, joihin viittasin puhuessani suosimisesta:

    Punokset puikoille kirjan tekijät saivat mainostaa kirjaansa esimerkiksi tässä ketjussa ilman, että asiaan olisi puututtu kaupallisena mainontana (jota se tietenkin on) mitenkään.

    http://www.ravelry.com/discuss/finnish-knitters/78365/1-25#23

    Tuulia Salmelan kurssimainontaa:
    http://www.ravelry.com/discuss/finnish-knitters/852194/1-25

    http://www.ravelry.com/discuss/finnish-knitters/907304/1-25

    Korostan, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kurssien pitäjät ja kirjojen tekijät, lankakauppiaat ja muut saavat mainostaa foorumilla. Kyse on vain reilusta pelistä: ei pidä sitten pottuilla toisille yrittäjille.

    Tässä kohdassa toki ymmärrän, että sääntöjä on myös myöhemmin tarkennettu (omasta aloitteestani), joten siinä mielessä syytä on tietysti minussakin 😉 Tosin olihan näitä mainontarajoituksia jo silloinkin. Enemmänkin kyse on siitä hengestä. Haluttomuudesta tehdä selvä ero yksityisen ja yritysten kaupan kanssa sekä keskustelun salliminen yrittäjien/harrastajayrittäjien ketjussa. Asioistahan voi aina keskustella uusissa ketjuissa ilman, että ilmoitusketjua sotketaan turhalla porinalla.

    Keskustelun rönsyilykään ei ole minusta mikään ongelma, kunhan hyvistä tavoista pidetään kiinni. Floodaaminen taas on yksinomaan tylsää nettifoorumeilla, sitä voi harrastaa irkissä tai chatissa. Mikä se semmoinen foorumi olisi, jossa ei voisi ottaa kevyemminkin!!!

    Tietenkin on voitava olettaa, että veroasiat ovat kunnossa, mutta asiasta on myös voitava keskustella ilman, että saa niskaansa hirvittävän ryöpyn syytöksiä.

    Sanoin no edellä, että avoimuus lisää luottamusta. En ymmärrä, miksi kukaan sellainen, joka hoitaa veronsa asiallisesti hermostuisi siitä, että asiasta halutaan keskusella.

    Moni toikin siinä aiemmassa keskustelussa esiin, miten konkreettisesti asian hoitaa. Ne viestit vakuuttivat ainakin minut siitä, että ao. harrastajayrittäjiltä voin ostaa lankaa. Keskustelu myös lisäsi monen tietämystä, tässäkin asiassa näytti olevan aika paljon epätietoisuutta. Joku esimerkiksi luuli, ettei verottajalle pidä ilmoittaa lankamyyntitulojaan jos ne jäävät tietyn tulorajan alle.

    Ravelryn kaltaisella nettifoorumilla moderointi on minusta yleensäkin melko tarpeetonta ja sitä pitäisi käyttää hyvällä harkinnalla. Mitä vähemmän sääntöjä, sen parempi.

    Moderaattorien sen sijaan tulisi mielestäni toimia tasapuolisesti foorumin jäseniä kohtaan. Ei voi esimerkiksi olla niin, että jotain jäsentä läksytetään julkisesti ensimmäisestä pikkuvirheestä (minä kiinnitin tähän huomiota ensimmäisen kerran Kujeen kohdalla ja tunsin suurta myötähäpeää) koska yleensä virheet ovat merkityksettömiä ja esimerkiksi se, että ei ole huomannut ”kahden ketjun -sääntöä” onmahdollista korjata diskreetisti huomauttamalla asiasta yksityisviestillä.

    Mitä mieltä sinä olit noista konkreettisista ehdotuksistani (yllä edellisessä kommentissani?). Tietenkin tämä keskustelu pitäisi käydä itse foorumilla, mutta juuri nyt en jaksa niitä disagree-tölväisyjä.

    LISÄYS:
    Huomattavasti huolestuttavampaa minusta kuitenkin on tuo kiusaaminen. Kun yksi ihminen, tässä tapauksessa minä, olen joutunut tietyn porukan hampaisiin, sen jälkeen ihan kaikki mitä teen on ollut väärin/disagree. Asioista ei keskustella, pikemminkin vain syljetään naamalle, haetaan virheitä, tulkitaan ikävämielisesti jne, jotta saadaan ”todisteita” kiusauksen oikeutuksesta Nythän tämä kiusaaminen on tehty näkyväksi ja tavallaan melko suoraan tunnustettukin.

    Ravelryn Kahelit-ryhmässä jopa pohdittiin eilen erään minua täällä tukeneen henkilöllisyyttä. Kyllähän minä tämän kestän, mutta entä jos erimielinen sattuukin olemaan vähän heikompaa tekoa tai vailla tukiverkostoja? Onhan syyksi dissaamiseen riittänyt porukkaan kuuluvien tekemän kirjanasiallinen arvosteleminenkin. Näissä keskusteluissa kaikki ei ole sitä, miltä se äkkiä näyttää. Mutta jos katsoo käytyjä ”sotia” tarkemmin, havaitsee tiettyä tendenssiä: samat nikit, tasaiset määrät ”disagreeta” ilmeisen samoilta henkilöiltä. Ja kai sekin jotain kertoo, että ihmiset eivät halua osallistua omalla nikillään, saati nimellään, tähän keskusteluun.

    1. riina sanoo:

      Hengissä ollaan ja räveltömöä seuraan päivittäin suurella huvittuneisuudella. Varsinkin juuri tuo klikkiytyminen on koomista.
      Olen kyllä saanut ihan asiallista palautetta kehräys asioissa. En kyllä ota mitään kantaa mihinkään, vain asiaa kehräyksestä.
      Kirja episodi oli aika hauska näin jälkeenpäin ajateltuna. Ehkä tekijät kuitenkin ottivat opiksi ja seuraava kirja olisi virheetön.
      Selkeää kiusausta siellä on havaittavissa. Ikävää etteivät ihmiset pysty keskustelemaan ja käsittelemään asioiden erinäkökantoja. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta voi antaa toisen olla erimieltä.
      Varsinkin tekijänoikeudet kaipaisivat jonkun lakimiehen tiukkaa kannanottoa. Voisi moni foorumilla joutua miettimään kantaansa uudelleen. Puolin jos toisinkin. Veroasioista en tiedä yhtään mitään, enkä ota niihin mitään kantaa.
      Komppaan sinua ja luen kirjoituksiasi mielenkiinnolla.

  12. Anni Vartola sanoo:

    Puikkomaisteri, kirjoitat Ravelryn suomalaisten foorumiin [ilmeisesti Finnish Knitters -ryhmään] viitaten että ”Kaverit, jotka toimivat yhteisön moderaattoreina, turvaavat omilla toimillaan tämän ryhmän [ilm. kokemuksesi mukaan ryhmässä jonkinlaiseen mielipidejohtajan asemaan nousseiden henkilöiden] edut.”

    Toinen kohta: ”Kaverimoderointi ei halua tehdä eroa kirjanpitovelvollisten yrittäjien ja harrastajien välillä. Jälleen harrastajakaupan etujen mukaisesti”.

    Nämä ovat mielestäni hyvin vakavia väitteitä semminkin kuin koet myös joutuneesi henkilöösi kohdistuvan vihamielisyyden ja suoranaisen kiusaamisen kohteeksi. Koska kirjoituksesi viittaa suoraan Ravelry-nimiseen internetyhteisöpalveluun ja koet, että yhteisön apuna toimivat vapaaehtoiset moderaattorit ovat toimineet Ravelryn sääntöjen vastaisesti, toivoisin, että ottaisit välittömästi suoraan yhteyttä Ravelryn ylläpitoon ja raportoisit havainnoistasi.

    Valitettavasti en voi itse sanoa kohdanneeni tai huomanneeni kuvailemasi kaltaista suosimista mainosketjuihin liittyvässä ilmoittelussa. Tästä syystä olisi valaisevaa saada asiaan lisää konkreettista näyttöä. Sen olen toki huomannut, että tuotteista, palveluista ja kursseista ovat ilmoitelleet niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin, osa tarkoin taustatiedoin, osa vain nimimerkin suojin.

    Itse olen niin Finnish Knitter -ryhmässä kuin muillakin Ravelryn foorumeilla (niin suomen- kuin muunkielisilläkin) tuotteita ja palveluita arvioidessani nojannut kuluttajan selonottovelvollisuuteen ja sopimusoikeuteen sisältyvään vilpittömän mielen suojaan. Olen kysynyt suoraan yksityisviestillä asioista, jos on ollut jotain epäselvää ja jos asiat ovat mielestäni selvinneet, olen tehnyt ostopäätökseni vilpittömin mielin eli olettaen, että esim. myyjän veroasiat ja muut laillisuuskysymykset ovat kunnossa.

    Koska Ravelry on Yhdysvalloissa sijaitseva internetyhteisöpalvelu, palveluntarjoalla on omat sopimusehtonsa palvelun käyttäjälle ja palvelulla on yli 716.000 rekisteröityä käyttäjää ympäri maailmaa, olen sitä mieltä, että palvelun käyttäjän vastuu on Ravelryn piirissä tapahtuvaan kaupankäyntiin liittyvissä asioissa ainoa viime kädessä toimiva ohjenuora. Oletan, että olet juuri tästä eri mieltä ja että haluaisit nimenomaan Ravelryn Finnish Knitters -ryhmään selkeämmät ja tiukemmat pelisäännöt koskien markkinointia?

    Siinä jaan kokemuksesi, että monet Ravelryn keskustelut ovat välillä hyvin sekavia ja rönsyileviä, joskus hauskoja, usein hyvin informatiivisia ja kiinnostavia ja joskus typeriä ja silkkaa ajanhukkaa. Mutta tällaiset arviothan ovat hyvin yksilöllisiä: yhdelle turha on toiselle viihdyttävä ja päinvastoin.

  13. Puikkomaisteri sanoo:

    Meeri, en minä vihjaa sisäpiireihin (joskaan en käyttänyt tätä sanaa, koska se ei mielestäni ole oikea ilmaisu) tai ystävämoderointeihin. Sanon sen suoraan ja perustelen väitteeni.

    En ole myöskään missään vaiheessa väittänyt, että jotkut tietyt ihmiset kiertävät veroja, en osoittanut ketään sormella. Koko metakka alkoi siitä, että ehdotin foorumia järjestettäväksi siten, että sen jäsenten olisi helpompi arvioida ostopäätökseen vaikuttavia seikkoja tältä kannalta.

    Veronkiertäjät eivät lopu länkytyksellä, siinä olemme tasan samaa mieltä ja siksi minä yritänkin toimia siten, että foorumi ei ainakaan omalla toiminnallaan tue veronkiertoa.

    Verotus ei minulles ole suinkaan välttämätön paha, vaan hyvä asia, jolla turvaamme palveluja, koulutuksen jne. Sillä on mm. koulutettu kolme lastani, minut, hoidettu syöpäni ja hoidetaan krooninen sairauteni ja tullaan vielä hoitamaan yhtä ja toista.

    Juuri tuo ”loppuviimeisellä jokaisen omalla vastuulla” on asenne, jota en voi hyväksyä. On totta, että veronkiertoa eivät yksityiset ihmiset voi lopettaa kuin omalla kohdallaan, (kun verottajakaan ei välttämättä ole kovin kiinnostunut) mutta kyllä minä uskon, että käsityöharrastajien nettifoorumilla voidaan suhtautua suoraselkäisesti verojen maksuun ja kannustaa rehtiin toimintaan. Olen esittänyt siitä esimerkkejä, esitän taas:
    – Y-tunnuksisille yrittäjille oma ketju mainostamiseen
    – harrastajille oma ketju

    Näin kuluttaja voi harkita mistä lankojaan yms. ostaa ja pysyy selvillä myös kuluttajansuojaan liittyvät asiat.

    Myyntien yhteydessä tulisi ilmoittaa oma nimi ja kotikunta vaikka kauppa käytäisiin yksityisviestein. Foorumi voi kehottaa kaikkia vaatimaan nämä tiedot ja ilmoittamaan mikäli niitä ei anneta ennen maksua. Toistuvasti tätä rikkova voitaisiin sulkea ulos foorumilta.

    Koulutus- ja muissa palveluilmoituksissa tulisi aina mainita esim. vastuullinen kouluttaja ja hänen yhteystietonsa, veron osuus, peruutusehdot ja kurssimateriaalin osuus kurssimaksusta sekä se onko koulutus yksityisen tai yrittäjän järjestämää.

    Melko yksinkertaisia asioita. Jos kenelläkään ole syytä näitä salata, ei ole syytä epäillä ketään veronkierrostakaan.

    Veronkiertoepäilythän itävät nimenomaan ympäristössä, jossa asioita ei selkeästi ilmaista. Siksi minua on turha syyttää niiden herättämisestä, minähän päinvastoin yritän auttaa pääsemään niistä eroon. Luottamusta ei synny ilman avoimuutta.

  14. meeri sanoo:

    Minä vastaan nimellä vaikka joutuisin taas kerran siitä silmätikuksi.
    Yksi mitä voisit lakata tekemästä, ihan Aikuisten Oikeasti, on tuo jatkuva vihjailu sisäpiireihin ja ystävämoderointeihin yms. Jos sinulla on jotain ihan oikeaa faktaa, kannattaa varmaan ottaa yhteys suoraan kyseiseen ihmiseen / kyseisiin ihmisiin. Minä olen ainakin itse jo väsynyt näihin veronkiertovihjailuihin. Kannattaa tosiaan miettiä mikä koira älähtää kun verotusasialla heitetään. Onko se oma peti kuitenkaan niin puhdas kuin väitetään? Jokainen voi omalta osaltaan kertoa verotuksen ”ilosanomaa” eteenpäin, se kun on melkolailla välttämätön paha tässä maassa, mutta jatkuva toisten syyllistäminen ja vihjailu saisi jo loppua. Aivan varmasti tästä maasta ei veronkiertäjät lopu vaikka kuinka jokaikiselle langanvärjääjälle tai ohjekauppialle länkyttää veroista. On loppuviimeksi jokaisen omalla vastuulla nämä tällaiset asiat.

  15. tikru sanoo:

    Täällähän käy purske. 🙂

    Helpottavaa sinänsä täällä kommenteissa huomata, etten ole ollut yksin niiden muutaman joukossa, jotka ovat älähtäneet tuosta kiusaamisesta ihan ääneen. Toivoisin, että muutkin asiasta repeilisivät, jotta ne kellot soisivat useammasta suunnasta.

    Pelottavaa on se, ettei uskalla esiintyä tunnistettavasti, koska ei halua tulla kiusatuksi, tai hyljeksityksi tai silmätikuksi. Kertoo musta karua kieltään yhteisöstä. Valitettavasti.

    Juu, armas Puikkomaisteri, sä provosoit välillä kiitettävästi, mutta nykyään tuntuu sille, että sanoo asiasta, tai asian vierestä niin alkaa välitön karjunta hiljaiseksi. En mä kaikkea sun kapinaa allekirjoita, mutta nuo laillisuusjutut sekä veroasiat on sellaisia, joista olisi kaikkien pidettävä huoli. Ja jos jollain on asioista tietoa, on hassua, että se huudetaan hiljaiseksi, ihan samalla tavalla kuin jos on eri mieltä asioista. Asioista.

    Toisaalta, ehkä sun aika selkeä osoittelu (oli se sitä, myönnä pois :)) sai aikaan liian suuret aggressiot ja puolustusasemiin vetäytymiset, ja niitä ei nyt tunnu pystyvän purkamaan mitenkään.

    Toivon kuitenkin, että et vaikene, sillä ajattelemista se aggressiokin jo vaatii, puhumattakaan siitä hyödystä, jota itse kukin on noista sun perustelufaktoista saanut irti.

  16. Helmis sanoo:

    Minusta nostat tärkeitä asioita esille ja luen suurella mielenkiinnolla kirjoittamasi artikkelit.

    Noloa kyllä, musta itsestäni on tullut niin vanha ja laiska, etten millään enää jaksa paneutua asioiden kovin syvälliseen ruotimiseen. Varsinkin, kun niin usein on jo saanut todeta, että valitettavan monesti aiheesta ajaudutaan sen viereen ja oikeasti asiallista keskustelua on vaan niin vaikea (ellei jopa mahdotonta) käydä.

    Hatunnosto sekä kiitos siitä, että nostat kissoja pöydälle ja kirjoitat asiaa.

  17. Mix sanoo:

    Bannaamista ja boikottia. Nyt älkimmäistä kun keskustelua ei halutakaan enää käydä näillä asettamillasi ehdoilla (asiallisuus ja argumentointi). Hiljaasta tuli.

    Kiitos meidän kaikkien puolesta, jotka olemme joutuneet vetäytymään. Ehkä kohta siellä voi taas keskustella ilman että pitää pelätä saavansa jonkun lauman silmilleen jos sattuu tietämättään arvostelemaan lauman jäsenen tekosia.

  18. villapeikko sanoo:

    Ymmärrän.
    Syy yksitellen myymiseen on varmaan siinä, että jos ohje on kovin suosittu, korvaus tehdystä työstä tulee olemaan hyvä, riskeistä huolimatta.

  19. Puikkomaisteri sanoo:

    Villapeikko, toki näin toivovat kaikki!

    Kirjojen suhteenhan tilanne on se, että yleensä mieluummin ostetaan oma kirja mallin saamiseksi. mutta tiedostoina ostettavien ohjeiden kopioitavuus on ilmeinen riski suunnittelijalle.

    Minua hämmästyttääkin se, miksi niin monet myyvät ohjeitaan yksitellen, kun muitakin mahdollisuuksia olisi. Mutta en tunne suunnittelijoiden tilannetta riittävästi voidakseni arvioida asiaa.

    Vaikuttaa kuitenkin sitä, että ihmiset pitävät, ainakin neuleyhteisössä, tiukempaa linjaa kopioinnissa kuin laki määrää, enkä minä pidä sitäkään pahana 😉 En vain pidä siitä, että vääristellään asioita omaksi eduksi.

  20. villapeikko sanoo:

    En hyväksy kiusaamista millään tasolla ja on surullista, jos asioista ei keskustella ja koko ”keskustelusta” tulee lopulta niin sekava, ettei enää tiedä mistä oikein puhutaan. Koska näin mulle lopulta kävi, luin puolesta ja vastaan viestejä, mut jotenkin tuntui ettei puhuttu edes samasta asiasta. No se siitä.

    Se, mihin halusin esittää näkemykseni, oli toi kopioasia. Minä vain toivon, että se lähipiiri jolle (sinänsä laillisesti) kopioidaan, ei olisi kovin laaja. Koska jokaisen kopion myötä suunnittelijalta jää saamatta rahaa. Ihan vain näin suunnittelijan näkökulmasta 🙂

  21. Puikkomaisteri sanoo:

    Ette tiedäkään kuinka nämä sananne ilahduttavat minua!

    Vaikka olen pyrkinyt pitämään pään kylmänä ja olla loukkaantumatta tuosta jatkuvasta vyön alle lyömisestä olen silti saanut tirauttaa pari kertaa.

    Ehkä eniten loukkasi ne ”disagreet” Joulupatakeräysilmoituksen alla, eikä Kirjavan kerän aloittamiseen liittyvää stressiä helpota yhtään turhanpäiväinen ivailu ja enemmän tai vähemmän verhotut ilmaisut boikotoida liikettä.

  22. olematon otus sanoo:

    Jälkimmäinen Mari (19.4. klo 12:13) kirjoittaa aivan minun sanoillani. Olen samaa mieltä jokaisen lauseen kohdalla.

    Ravelryn suomalaisten foorumeista on tullut harmillisia sisäpiiriporukan juttukerhoja. Sinänsä se ei haittaa, ainahan kaikkialla on se jees-jengi (kiitos Mari, hieno termi), siihen olen tottunut. Mutta se minua Ravelryssa suuresti häiritsee, että asiakeskustelutkin pitää mennä henkilökohtaisuuksiin tai vaihtoehtoisesti ne täyttyvät höpöttelyllä ja off-topicilla.

    Sinun tyylisi kirjoittaa on provosoiva, enkä aina siitä pidä (itse kun olen vähän arastelija), mutta osaan kyllä silti lukea tekstisi asian kritisointina ja kyseenalaistamisena. Asiat riitelee, ei ihmiset. Harmi, että niin monet kuitenkin haluavat alkaa tapella henkilöä vastaan. En voi ymmärtää sitä. Tuntuu siltä, että Puikkomaisteri-nikki on täysin punainen vaate monelle, ihan sama mitä nikki haluaa sanoa. Joten olenpa sitten heitä kiusatakseni klikannut Ravelryssa joillekin kirjoituksillesi ”love”. Ja olen sitä ihan tarkoittanutkin, olen pitänyt tuolloin aina kirjoituksestasi jollain tavoin (esim. itse sisällöstä tai sitten tavasta, jolla olet asian esittänyt).

    Ja en nyt käytä tässä Ravelry-nikkiäni, koska en vaan halua että tämä mielipide yhdistetään Ravelryn profiiliini, sillä haluan yhä voida osallistua neulonta-aiheisiin asiakeskusteluihin ilman mitään otsaleimoja.

    Tulipa pitkä teksti, mutta halusin nyt kerrankin sanoa jotain ääneen, enkä vain ajatella itsekseni täällä ruudun ääressä. Jatka samaan malliin, tykkään blogistasi!

  23. Mari sanoo:

    Mä olen seurannut koko touhua sivusta haluamatta puuttua asioihin, koska suoraan sanottuna mua ei kiinnosta liittyä Ravelryn ”suosittujen” perseennuoleskelijoihin eikä myöskään silmätikuksi sille jengille. Mä en ole hyvällä tahdollakaan ymmärtänyt aina sitä miksi sun sanomiset aiheuttaa niin paljon raivoa niin monissa. Tulee vaan mieleen vanha sanonta ”se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”. Mä tuskin olen ainoa tämän mielipiteen omaava, mutta aika harva mun ohella viitsii asettua jees-jengiä vastaan. Ei varmaan lohduta tämä tieto.

  24. Mari sanoo:

    Olen miettinyt kovasti tätä samaa asiaa moneen kertaan. Ja tuntuu kivalta, että kirjoitat tästä asiasta noin asiallisesti, ilman fanaattista paatosta 🙂

  25. Toinen anonyymi sanoo:

    Minä komppaan edellistä ja pysyn samasta syystä nimettömänä. Olen kokenyt hyvin vastenmieliseksi tuon mopottamisen, jonka kohteeksi olet joutunut minun mielestäni ilman omaa syytäsi. Keskustelun nostaminen nuista aiheista on tärkeää! Tässäkin taas huomaa miten keskustelua käydään: sä nostat esiin jonkun asian ja siihen vastataan törkeyksillä.

  26. anonyymi sanoo:

    Pidän kovasti sinun kirjoituksistasi, on mielestäni erittäin hienoa, että tuot asioiden toisiakin puolia esiin. Itsekin olen miettinyt esimerkiksi tuota veroasiaa yksityisten ihmisten ohjemyynnissä (ja kursseissa), ja lisäksi kokenut, että Ravelryssa on suomalaisissa tietty porukka, joka on melkoinen klikki, ja jonka toimintaa ei saa millään lailla kyseenalaistaa tai kritisoida, tai käy juuri niinkuin sanoit.

    Kaiken huippu kyllä tuo nimimerkistä valittaminen… aivan selvää kiusaamista. (Ja minä ikävä kyllä tunnistan kiusaamisen heti, nimimerkillä koko peruskoulun ajan kiusattu.) Siinä muuten syy anonyymiuteeni tässä kommentissa – en henk. koht. kestäisi enää tässä vaiheessa elämääni henkilöön käyvää kiusaamista, jota varmastikin seuraisi, jos omalla nimelläni tässä kommentoisin.

    Välillä tuntuu, että tulee ihan paha mieli siitä, miten ikäviltä ihmiset netissä (ravelryssa) vaikuttavat, ja ihan turhasta ovat ikäviä toisilleen, usein vain siitä, että joku haluaisi keskustella asioista asiallisesti.

  27. Puikkomaisteri sanoo:

    Anna,
    olen toki kertonut avoimesti provosoivani keskustelua. Kannattanee tarkastaa sanakirjasta sanan merkitys.

    Yritän avoimesti ja sitkeästi saada aikaiseksi asiakeskustelua näistä aiheista, jotka olen jo useamman kerran nostanut esiin.

    Oma kommenttisi todistaa mitä mainioimmin sen, kuka henkilöi, mustamaalaa tai provosoi ei-asiallista keskustelua. Se todistaa myös todeksi henkilöön käymisen ja organisoidun mustamaalaamisen.

    Et ota sanallakaan kantaa itse asiaan: Ravelryn suomalaisten foorumien toimintaan, vaan hyökkäät henkilöni kimppuun, kuten aiemminkin. MOT.

    En nyt provosoidu, ja annan tämän kommenttisi todistaa omalla painollaan, mistä on kysymys.

  28. Anna sanoo:

    Olet toistuvasti kertonut että ärsytät ja loukkaat muita neulojia tahallaan sekä vähetellyt heitä iän tai sukupuolen takia. Suurimman osan hyökkäyksiesi ideana näyttää olevan alentaa muita itseäsi ylentämällä. Kun et saa narsistisia määräyksiäsi perille neuleyhteisöön ryhdyt käymään nettisotaa muualla mustamaalaten koko muun maailman. Onnea valitsemallasi tiellä. Jatkossa painan aina dissagreeta kun näen viestejäsi ja suosittelen sitä myös muille. Metsä todella taitaa vastata siten kuten sinne olet huutanut. Ei sinua kiusata vaan saat sen mitä tilasit.

  29. Lea P sanoo:

    Hieno kirjoitus ja täyttä asiaa, pitänee mennä räveltämöön katsomaan mitä siellä taas tapahtuu. Terv. Lea P

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s