Hyvää Vappua!

Klassinen vappuelokuva on La Ballon Rouge (1956).

Vappu on meidän ylioppilaiden ja työläisten juhla. Siis tuplasti aihetta!Aion pitää langat hyllyssä ja puikot pussissa. Nähtäväksi jää, onnistuuko tämä 72 tunnin neulontalakko.

Meikäläistä ei Ullanlinnan vappuhössötyksessä ole nähty, eikä tulla näkemään. Sen sijaan tapaan ystäviäni sillan toisella puolella. Ei sääntöä ilman poikkeusta: aloitamme kuitenkin Eirassa Maksanleikkaajan kotona nautittavalla perinteisellä Vappuaamun brunssilla. Jos hän kykenee unohtamaan työasiat maksan kannalta vuoden pahimpana päivänä, on siihen kyettävä meidänkin. Mutta ehkä meillä on nyt uusi yhteys kun kumpikin olemme kiinnostuneita kierrättämisestä, hän duunailee noita kierrätysmaksoja.

Vapunpäivänä pitäisi tehdä jonkinlainen läpijuoksu viidessä eri paikassa, mutta toivon ehtiväni ainakin ensimmäisistä juhlista viimeisiin. Tupsulakin tuntien sekään ei ole välttämättä helppoa.

Vappu tuo mieleeni myös kolme kuollutta toveria:  M:aan tutustuin Järvenpäässä vapputorilla, mies oli niin heikossa hapessa, että ojensin hänelle heti kylmää Jaffaa; S:n kanssa pinnistelimme ylioppilaiksi iltakoulusta yhtäaikaa ja päätimme pitää lakkia vappuaamusta alkaen kunnes se putoaa tai katoaa (minulla on onneksi ollut sekä exän että  lasten lakit käytössä, viimeinen on menossa) sekä A:n, joka vihasi vappua. Yksi meni syöpään, yksi huumeisiin ja yksi aidsiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s