Juhlia

Tämä viikko päättyy juhlalliseen vesillelaskuun. Tai no, mitä kukakin sitten juhlallisena pitää, koska siitä on juhla kaukana kun hengenhädässä lapotaan vettä lähes uppoavasta paatista 😉 Puuvene vuotaa aina vesillelaskettaessa. Se voi näyttää pelottavalta, mutta kyllä se siitä asettuu aika nopeastikin. Eilen olimme ystäväperheen veneen kastajaisissa, ilonen tapahtuma. Jos veneenomistajalle haluaa tehdä lahjan, suosittelen neulottuja tai virkattuja pikkupeittoja, niille on aina käyttöä. Mieluiten kannattaa käyttää puuvillasekoitelankoja tai ohutta villaa, joka kuivuu ripeästi.  Peitot ovat käteviä ja toimivat monessa virassa.

Alkuviikosta, tiistaina, juhlimme RadioMafian 20-vuotisia. Olipa hauska nähdä vanhoja toimittajakavereita, puhuttiin tietysti myös neulomisesta. Salovaaran ja meidän ohjelmat olivat perjantaina peräkkäin kun tein puoli vuotta Vihattuja levyjä (Anssin ollessa Intiassa). Tutustuimme silloin alustavasti ja paremmin sitten Pertin kansanedustajakaudella, koska meitä yhdistää kiinnostus perhepolitiikkaan.Vihatut levyt oli ihan huippu! Pastanjauhajat, jota tein myös, oli ylipitkä keskusteluohjelma, jossa joskus tuntui siltä, että ekan kymmenen minuutin aikana niin mainiolta tuntunut aihe olikin jo loppuun kaluttu. Niistä kohdista alkoikin aina hyvin mielenkiintoiset keskustelut! Olimme ylpeitä kun saimme Alivaltiosihteerin kuuntelijat pysymään kanavalla myös meidän ohjelmamme ajan. Kerran ohjelmalla olikin ihan älyttömästi kuulijoita, kun joku linkki oli viturallaan ja melkoinen määrä ihmisiä, jotka halusivat seurata jotain englannin liigan matsia, joutuivat kuuntelemaan meidän suomalaista mongerrustamme. Olisihan näitä radiomuistoja muitakin, useammalta kanavalta. Vielä sunnuntaihin saakka voi vanhoja ohjelmia kuunnella. Näitä on hyvä kuunnella neulomisen ohella.

Joka toinen ilta on siis juhlittu eri asioita ja joka toinen ilta häärätty telakalla. Aamulla kerätty lankakaupan langat, ruokatunnilla juostu postiin. Matkoilla olen neulonut Lacy Baktus -huivia, joka etenee hitaasti mutta varmasti. Tuskin maltan odottaa juhannuslentoa Milanoon, koska saan neuloa kolme tuntia keskeytyksettä. Ellen syö, eikä se taas ole niin välttämätöntä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s