Puikot kilisevät kesäyössä

Vuorokausirytmi on sekaisin. Heräsin lauantaina alle viiden ja uni tuli illalla seitsemän maissa. Ajattelin ottaa pienet nokoset, mutta heräsin – tietenkin pirteänä kuin peipponen – vähän kahden jälkeen. Niinpä tartuin puikkoihin ja jatkoin Kirjavan kerän uutuslankojen mallineuletilkkujen neulomista. Olen tässä vähän miettinyt mieltymystäni ohuisiin lankoihin. Johtuisikohan siitä, etten ole ennen neulonut todella hyvää paksua lankaa? Kun lanka luistaa, on miellyttävän tuntuista ja värikin on mieleinen, paksun neulominen on mitä nautinnollisinta puuhaa.

Kokeilin sellaista lankaa, josta voisi tehdä lopultakin sen purjehdusvillapaidan. Lanka on käsitelty siten, että se ei ime kosteutta eikä huovu. Nyt neulon mallitilkkuja pyörittääkseni sitä pesukoneessa ja laskiakseni silmukkamäärät. Mallin tiedänkin jo, se on Alice Starmoren kirjasta Fishermen’s Sweaters.

Mutta työtä on vielä: seuraavaksi neulon mallitilkun pehmeästä angorasekoitteesta, sen jätin tietenkin viimeiseksi, sokeriksi pohjalle.

Vaikka nyt löysinkin vähän paksumpien lankojen houkutuksen, harmittaa kun en hoksannut tilata tehtaalta kokeiltavaksi ohutta lankaa. Se onkin jotain ”ihan muuta”. Ohutta, melko tiukkakierteistä ja värit, ne ovat mahtavat! Olikohan noita nyt 32 eri väriä. Minua houkuttaa kirjoneule, ohuesta langasta tehtynä sukka ei olisi mikään tumppu, mutta huiveihinkin tuo lanka on onnen omiaan. Kaunis kierre sopii myös ohuisiin pitsi- ja palmikkoneuleisiin, sillä kuviot ja  palmikot tulevat kauniisti esiin. En saa tähän nyt kuvaa värikartasta, ei ole valoa vaikka päivä jo nouseekin. Linnut laulavat ja Mies kuorsaa 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s