Langan tuntu

Olen ennenkin tainnut kirjoittaa siitä tyydytyksestä, jota ihanan pehmeän langan hiplaaminen aiheuttaa. Nytkin puikoilla on merino-angora-sekoitetta ja kashmir-silkki-merino-sekoitetta, jotka saavat minut melkein kehräämään työmatkalla. En millään haluaisi päästää niitä käsistäni. Ja kyllä, tunnen hyvin freudilaisen teorian sublimaatiosta. En kiistä, enkä myönnä mitään. 😉

Langat toimivat myös väriterapiana: hienossa vyyhdessä voi ihailla sellaisiakin värejä, jotka eivät itselle sovi. Ainahan voi tehdä lahjaksi. Minä esimerkiksi rakastan hienostuneita valkoisia, punaista räiskettä ja violetin eri sävyjä. Ne valitettavasti pukevat minua kuin satula sikaa. Minulle sopivat vain kylmät värit, toki löydän niistäkin mieleisiä.

Pahoin pelkään, että oranssikin sopisi minulle, mutta siinä värissä en ole koskaan viihtynyt. Punaisiin vaatteisiin sain elinikäisen rokotuksen lapsena Lappeenrannassa, kun minulla oli punainen sadetakki, joka antoi aihetta valtavan isolle talonmiehenrouvalle nappaista minut syliinsä. Luulin myös pitkään, että silmissäni on jotain vakavaa vikaa, kun hän aina karjahteli ”Punahilkka, mistä sie oletkaan tuollaiset silmät saanut!???”  Opin kyllä jo hyvin pienenä sanomaan: ”Kittalta”. Pyrin kaikin mahdollisin tavoin luikahtamaan talkkaritädiltä salaa ulos rappukäytävästä ja pihalta. Pihalta, jossa muuten katkaisin nelivuotiaana käteni jalkapallopelissä.  Mainittakoon nyt tämäkin näin MM-kisojen aikaan.

2 Comments Add yours

  1. morso sanoo:

    Lankaa on ihna vaan hiplata, jos on käsi kipeä, tai ei muuten jaksa neuloa. Mulla vaan on joku siivonnut hiplattavimmat langat johonkin piiloo vieraiden tullessa, enä ole niitä löytänyt. Onneksi on uusin ostos, Ilun seitinohut silkkilnka. Sen silittäminen on suorastaan ylellistä! (Kukahan senkin neuloo, en ole eläissäni mitään monimutkaisempaa pitsineuletta vääntänyt, luulen ettei ohut joustamaton silkklanka ole ihan paras mahdollinen valinta ensiyritykseen.) Nautitaan ihanista langoista. Toi värijuttkin on ihan tosi. On ihana katsella kauniita lankoja, vaikkei niistä ikinä voisi mitän itselleen tehdä. (Oranssi on muuten mun uusin rakkaus, ja jopa sopii mulle!)

  2. Leena sanoo:

    Istun töissä potomatus-sukat jalassa! Capri-housut ja mustat avokkaat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s