Kirjavan kauppaa uusimassa

Olen nyhertänyt Kirjavan kerän uuden kaupan kanssa ja päätin yhdistää Kirjavan kerän ja Puikkomaisterin blogit tähän blogiin. On nimittäin melko turhauttavaa päristä kahdessa neuleblogissa, vaikka olihan siihenkin syynsä ;-).

Uusi kauppaohjelmisto sallii maksut myös maksukorteilla, toistaiseksi ei kuitenkaan luottokorteilla, koska niiden käyttö näyttää olevan melko vähäistä. Olin jo yhdistää Ziamarian öljykaupan ja Kirjavan kerän lankakaupan, mutta sen jää myöhemmäksi. Sillä luultavasti teen niin ihan kustannussyistä,  vaikka se vaikuttaakin vähän hassulta – mutta myydäthän jotkut rautaa ja lankojakin samassa kaupassa. 😉

Sain yhden työlään sukkaprojektin valmiiksi, ohjetta myöten. Nyt on vuorossa muutaman sukkaparin ohjeen tarkastus, kahden parin viimeistely ja sitten onkin aika luovuttaa työ tilaajalle, deadline on 15.11. joten aikaakin vielä on. Ajattelin tehdä työn loppuun Italiassa, jonne lähden ylihuomenna lomalle. Saan kivaa matkaseuraa alkuajaksi, loppuajaksi taas tulevat suomalaiset naapurimme, Taiteilija ja Tekijämies. Sääennusteet lupaavat harvinaisen kylmää ilmaa vuorillemme, joten listaan on lisätty villavaatetta. Lankatehtaallakin pitäisi käydä valitsemassa lankoja, mutta en vielä tiedä ehdinkö tällä reissulla sinne (lomalla kun on aina niin kiire!)… mieli tekisi hirveästi!!!

Olen hukannut kamerani!!! Tai se on siinä jemma-nimisessä paikassa, jonne laitoin sen turvaan.

Se työläs projekti poiki uuden Lilja-lapasmallin, jota toteutan nyt Kirjo-Pirkasta, mutta aion tehdä sen (yllätys, yllätys) Perlata d’Australia langasta, koska siinä on tähän projektiin sopivammat värit ja ohuempi lanka, jolla saan mallin 72 silmukalle. Rakastan liljoja, siitä nimi, Lilja. Sumensin kuvaa nähdäkseni paremmin (SIC!), miten kuvio asettuu. Taidan kääntää vielä ristiin nuo kukat, että kukat ovat vuoroin ulos- vuoroin sisäänpäin. Hmm…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s