Ehtiihän vielä?

Olin päättänyt väsätä tänä vuonna neulotut jouluvalot, mutta tarveaineen metsästämiseen menikin hieman kauemmin aikaa kuin olin varannut, koska sitä ei ole oikein saatavilla. Ystävällisen Joutsen Apteekin Bengt-setä kuitenkin hankki jostain salaisesta lähteestään minulle kolme litraa kuvassa esitettyä ainetta, näin pääsen tekemään jouluvalojani. Siitä sitten myöhemmin, mikäli projekti sujuu toivomallani tavalla.

Ennen tällaisia koristeluja on kuitenkin saatava valmiiksi pipo pukinkonttiin. Puikoilla valmistuu kovalla kiireellä Tora Frøsethin Collision-pipo, jota tehdessä ainakin yksi palmikkokuvio tulevaan villatakkiin sai ratkaisunsa 😉 En voi kyllin mainostaa ja kehua Lana Gatto Camel Hair -kamelinkarvalankaa, sitä on NIIIIN IHANA neuloa ja siitä tulee NIIIIIN lämmin ja pehmeä pipo.

3 Comments Add yours

  1. Puikkomaisteri sanoo:

    Leena, kyllä, vesilasia. Paitsi, että sillä voi käsitellä langan tulenkestäväksi (tai ainakin heikosti syttyväksi), se jäykistää. Tekeillä on pitsineuleiset joulupallovalot 😉 Jouluvalot eivät välttämättä aiheuta palovaaraa, mutta ei vara venettä kaada. Pelkän pitsineuleen jäykistämisen voisi ehkä hoitaa myös erikeeperillä, sokerivedellä tms.

    Vesilasissa on se ikävä puoli, että se on kuivuttuaan hieman kellertävää, joten minun pitää hieman tutkia sen ohentamista, sopivia lankavärjejä jne. Koska se on vesiliukoista, sitä voinee myös värjätä ominaisuuksien kärsimättä.

  2. Leena-sisar sanoo:

    Ahaa, siis vesilasia tulipalovaaran ehkäisyyn. Minulla on toinen pipo tekeillä, jokohan sopisi miehelle, kun eka meni poikaselle- liian isona!

  3. Leena-sisar sanoo:

    Pidemmällä olet, kuin minä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s