iKnitting

Käsityö-lehden taitossa on otettu nyt huomioon se, että lehti julkaistaan myös sähköisenä versiona. Taitto on selkeämpi ja kuvat isompia kuin ennen.

Erään ystävän kysyessä, mistä löytyy tableteilla luettavia lehtiä, aloin etsiä neulonta- ja muita nysväykseen liittyviä e-lehtiä verkosta. Omat suosikkini iPadilla ovat Vogue KnittingInterweave Knits ja Knitters. Nyt huomasin ilokseni, että myös virolainen Käsityö on saatavilla Zinio-kaupan kautta. Lisäksi on koko joukko muitakin kansainvälisiä käsityölehtiä.

E-lehdet ovat halvempia kuin painetut numerot, esimerkiksi neljän numeron tilaus Interweave Knits -lehdestä maksaa 15,40 €. Hinnat ilmoitetaan, törkeää kyllä, ilman arvonlisäveroa, joten hintaan on lisättävä 9 %. Mikäli oikein muistan, painettu numero maksaa noin 8 euroa.

E-lehdet ja -kirjat ovat suosikkejani ensinnäkin siksi, että olen perinjuurin kyllästynyt arkistoimaan lehtiä ja kirjoja kotiin pölyttymään. Sekä hakemaan jatkuvasti Ikeasta lisää kirjahyllyjä. Toinen minulle hyvin tärkeä peruste e-neulekirjojen ja -lehtien hankkimiseen on se, että käsityöohjeet kulkevat näin paljon helpommin mukana myös bussissa, matkoilla jne. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin sen huomaaminen, että juuri tarvitsemani kallis neulekirja tai -lehti onkin lainassa, mökillä tai veneessä! Ellei sitten se, että juuri ostettu kallis neulontakirja onkin jo kirjahyllyn ylähyllyllä… 😉

Olen ollut myös erittäin ilahtunut siitä, että asiallisesti toimitetut e-julkaisut sisältävät toimivat linkit mm. esiteltyjen tuoteuutuuksien nettisivuille, lähteisiin jne. Mahdollisuus suurentaa ohjekaavioita on myös plussaa. Viiden ilahduttava piirre on se, että lehdet saa heti niiden ilmestyttyä. Uusista numeroista saa tiedon iPadillaan (ainakin joistain lehdistä), jos on sallinut ohjelmalle mahdollisuuden lähettää viestejä.

Hinta ei ole yleensä ole harrastuksiinsa hurahtaneelle kriittinen kysymys, mutta tietenkin minua ilahduttaa, että saan lehteni ja kirjani halvemmalla kuin painetut tuotteet. Hiilijalanjälki tuskin on e-julkaisulla pienempi, sillä lukulaitteista syntyy romua, jonka kierrättäminen ja tuhoaminen on ongelma.

Suomalaisten käsityölehtien e-versioita ei ole vieläkään jaossa. Moda ja Suuri Käsityölehti ovat hädin tuskin saaneet jonkinlaiset interaktiiviset nettisivut aikaiseksi, Taito-lehdellä ei ole oikeastaan niitäkään. Miten nämä saisi nykyaikaan?!

E-kirjojakin saisi olla enemmän. Tässä on joitain ilmaisia neulojan e-kirjoja. Myös allfreeknitting.com  ja Lori tarjoavat omat listansa.

Yksi asia minua silti askarruttaa. Jos loppuelämäni varrella kokoan rahallisestikin arvokkaan käsityöaiheisen e-kirjaston, perivätkö jälkeläiseni sen tai voinko testamentata sen, kuten tavallisetkin kirjat? Säilyvätkö ostamani kirjat ja lehdet edes loppuelämäni ajan?

LISÄYKSIÄ:

Kari Haakana täsmensi Facebookissa, että en osta e-kirjoja, vaan vuokraan niitä. Hän viittasi tähän selventävään artikkeliin. Lehtien suhteen lienee sitten sama juttu, joten tämäkin kannattaa ottaa huomioon verratessa hintaa painettuihin tuotteisiin.

One Comment Add yours

  1. Leena-sisar sanoo:

    Perintöasioista huolehtiminen irtaimiston rahallisen arvon kannalta lienee turhaa! Se, mihin itse on rahaa käyttänyt, tuskin antaa niitä rahoja takaisin ja jos perillinen perintöä arvostaa, hän ei sitä rahaan vaihda. Anoppi on lahjoittanut lapsenlapsilleen ensipäiväkuoria näiden koko lapsuuden ajan. Rahaa meni eikä takaisin tule. Paperkeräykseen kai joutuvat, kun ei ne ketään tunnu kiinnostavan. Tämä eräänä esimerkkinä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s