Neulontakyvyttömänä

Nyt on nähty sellainenkin tauti, joka vie neulontahalutkin! Norovirus tuli ja otti eikä olisi voinut hankalampaa ajankohtaa valita. Mutta niinhän ne aina. Eikä sekään paljon lohduta, että tautia on juuri nyt runsaasti liikkeellä. Peskää siis tekin ahkerasti käsiänne lämpimällä vedellä ja saippualla, käsidesistä noropöpö ei piittaa vähääkään!

Olimme edellisiltana pakanneet autoni täyteen ruokaa kolmellekymmenelle naispurjehtijalle viikonlopuksi, kun aamulla oli pakko todeta, että minusta ei ole lähtijäksi. Jotenkin raavin kasaan ohjeet viikonlopun ruokajärjestelyistä, löin ”Vataskalle” autonavaimet kouraan ja lähetin matkaan. Onneksi en ollut itse käsitellyt mitään pakkaamattomia ruokatarvikkeita…

Olo oli niin kertakaikkisen kamala, vatsaoireiden lisäksi joka paikkaa särki, ettei neulomisesta tullut kahteen päivään mitään. Eipä tee mieli vähään aikaan Norolankaa ostaa 😉 vaikkei sillä tietysti ole, lankaparalla, mitään tekemistä tämän kanssa.

Pääsin silti odotettuun kevättapaamiseenkin toteamaan, että monella naispurjehtijalla puikot napsuivat ahkerasti, kun he tekivät ensi kesän purjehdussukkia ja muita asusteita. Neulontavillitys on levinnyt ilahduttavasti tässäkin porukassa. Kokoustauolla käytimme hyväksemme Högsåran keväisiä maisemia neulekuvien ottoon. Onneksi luottovalokuvaajani purjehtii myös!

Mothers, don’t let your daughters grow up to be sailors.
Don’t let them weigh anchors or hoist up the sails.
Let them play with make-up and polish their nails

Mothers, don’t let your daughters grow up to be sailors.
’Cause they’ll always yearn to sea, that’s where they want to be
They just want to be free

Jos tästä nyt jotain hyvää pitää hakemalla hakea, olihan se parempi sairastaa tuo kurja virus nyt kuin esimemerkiksi ensi viikolla, jolloin lähden Italiaan pääsiäisenviettoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s