Vappu meni jo…

Pörrö Sahlberg kirjoittaa asiaa blogissaan Kädentaitomessuista ja käsityöyrittäjyydestä sekä siitä ristiriidasta, joka vallitsee esimerkiksi ekologisen kuluttamisen ja tuottamisen välillä.

Käsityöyrittäjyys on paradoksi. Yrityksen oletetaan tuottavan voittoa, mutta käsityöllä ei voi edes elää, koska ani harva on valmis maksamaan käsityöstä hinnan, joka sille muodostuu, jos kädentaitaja sisällyttää kaikki työtuntinsa, hallinnolliset kulunsa, poistot, eläkemaksut jne. tuotteen hintaan. Käsityö voi elättää, mutta vasta sitten, kun se on ”designia” ja tuotetaan enemmän tai vähemmän teollisesti. Moni käsityöyrittäjä onkin sivuyrittäjä, joiden leipä tulee ”yhdeksästä viiteen” -ammateissa, kotihoidon tuesta, puolisolta, materiaalimyynnistä tai jotain muuta sellaista. ”Tulikärpäsyrittäjät” elävät vain sen ajan, jonka saavat yhteiskunnan tukea (starttirahaa tms.).

Minä en ole koskaan ymmärtänyt, minkälaisiin laskelmiin  käsityöyrittäjän yritystoiminta perustuu. Kun itse laskin mahdollisuuksia ryhtyä yrittäjäksi – enkä todellakaan haaveillut likikään samasta palkasta kuin päivätyössä, lomista puhumattakaan – tulin siihen tulokseen, että myynnin pitäisi olla noin viisi kertaa toiveenani olevan bruttopalkkani verran. Jokaisena kuukautena, ympäri vuoden. Tietenkään ei voi olettaa, että aloitteleva yrittäjä tuohon tavoitteeseen pääsee, mutta edes muutamassa vuodessa. Jos pääsee, onkin edessä kohta uusi ongelma: aika ei todellakaan riitä, terveys ei kestä jatkuvaa pinnistämistä, liikevaihto kasvaa ja pitäisi palkata apua. Liiketoiminta kun alkaa yleensä kannattaa vasta sitten, kun riistää toista.Eikä tämä ole mitenkään vain käsityöläisten etuoikeus: kaikilla aloilla on sama juttu, mutta käsityöaloille saa harvoin ulkopuolista rahoitusta, siksi kaikki on kiinni omasta selkänahasta ja pääomasta.

Tottahan on käsityöläisiä, jotka kykenevät luomaan niin upeita tuotteita, että he pääsevät niukkaan toimeentuloon luovuudellaan. Silloin puhutaan yleensä käsiteollisuudesta tai käsityötaiteesta, kirkkotekstiileistä tai muusta sellaisesta, jolle joko on suuri kysyntä tai pieni määrä osaavia tekijöitä. Mieluiten sekä että.

Susanna kirjoitti Helsingin kädentaitomessuista, jotka olivat ilmeinen floppi. Toivon todella, että aloittamamme Silmä, tikki, pisto ja takki -tapahtuma saa pian suurta jatkoa, sillä onhan se aivan älytöntä, että käsityöyrittäjät maksavat älyttömiä messupaikkahintoja tyhjästä. Me polkaisimme tapahtuman pystyyn yhteistyössä ja omakustannushinnoin, yrittäjien tulos oli hyvä. Tilavuokrat ovat piskuinen osa messuhinnoista ja ellei messuorganisaatio kykene järjestämään yrittäjille asiakkaita, yrittäjä maksaa sananmukaisesti tyhjästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s