Mummonpotkijaiset

Eilen meinasi alkaa uusi poru Malmin mummojen sukkakujasta kun paikallislehti kertoi, että Malmin asemalle asettuneet kutojamummot aiotaan häätää asemalta. Vihreä kaupunginvaltuustoehdokas hyppäsi niin sanotusti mummon selkään ja yritti ratsastaa sillä Aleksanterinkadulle ehdittyyään ensimmäisenä huutaa Pekkaa apuun. Peipinen on hyvä jätkä, purjehdustoveri ja tuttu lautakuntatyöstä, mutta käsityöalasta hän ei eilisaamuna näyttänyt ymmärtävän mitään. Niinpä vedin vähän kiukkulankaa esiin ja kirjoitin muutamankin sanan hänen FB-seinälleen ja tulihan siinä roimittua vähän muuallekin.

Minua sanalla sanoen pännii, että törmään toistuvasti kaupunkilaiseen kimppakivan käsikirjoitukseen, jossa kaupungin virkamies on pahis;  innovatiivinen ja luova nuori yrittäjä hyvis ja teräsmiehen ja -naisen osia näyttelevät milloin media milloin (enimmäkseen vihreät) poliitikot, jotka haluavat omia kaiken kaupunkikivan omaksi keksinnökseen siinä vaiheessa kun se ei kanna muutokseen tähtääviä tunnuksia, on spontaania ja ilman kaupungin tukea rahoitettua. Kaveria ja keksijää ei halua juuri kukaan esittää silloin kun pienet kaupunkilaiset tarvitsisivat  muutaman satasen tukea vanhusten harrastustoimintaan, piikkipisteen narkomaaneille tai eroseminaarin maahanmuuttajien erolapsille Myllypurossa. Eikä paikalle pörähdä edes ilmaisjakelulehden toimittaja, se kun ei ole kovin mediaseksikästä.

Kun joku uusnerokas vihertäjä parkaisee sanan ”byrokraatti”, vuorossa oleva supersankari naulaa virkamiehen vähintäänkin Facebookissa seinään. Kysymättä lainkaan, oliko virkamies edes puuttunut asiaan ja jos oli, oliko hän ehkä suojelemassa kaupunkilaisia ruokamyrkytyksiltä, harmaalta taloudelta, tapaturmilta tms. Malmin Mummokujasta olivat vasta kitisseet asemalla liikkuvat, kaupungin virkamiehet eivät edes tienneet asiasta, ennenkuin heidät oli jo leimattu tarinan pahiksiksi ja 24/7 FB:ssa tavoitettavissa oleva Super-Pekka oli vaatimassa selitystä.

Minä ärryin siitä, että virkeät kimppakivan puolustajat eivät halunneet nähdä asiassa lainkaan sitä puolta, joka käsityöalan yrittäjälle asiassa heti välkkyy kuin tähti Beetlehemin taivaalla. Vai pitäiskö sanoa tuli helvetistä? Mummo kutoo ja myy sukkiaan kympillä pari. Mummon kiva mallikin muistuttaa ehkä läheisesti erään nuoren suunnittelijan lehdessä julkaistun ohjeen mallia. Mummo ei maksa myyntipaikasta, eikä kukaan vaadi, että mummolla on veronumero esillä tai kuittia antaa. ”Pikkujuttu!”, huudahtaa 50-kymppinen nuori poliitikko ja jatkaa, että pari mummoa eivät ole mikään varsinainen ongelma vaan veroparatiisit jne. Näen melkein itsekin itseni potkimassa kiltteja kutojamummoja Malmin asemalla.

Myyntilaisuuksissa käsityöyrittäjä kuulee jatkuvasti, miten sukkapari/lankavyyhti on asiakkaan mielestä kamalan kallis, kun Kutojamummoilta saa nelotut sukat kympillä, joskus jopa seitsemällä eurolla! Käsinneulotut kynsikkäät maksavat torilla 15 euroa! Kun värjättyjen lankojen verkkokaupassa on selvästi normaalia hiljaisempi päivä, ei syytä tarvitse kaukaa hakea. Nimimerkkiblogisti myy samantapaista lankaa huomattavasti halvemmalla, koska ei mitä ilmeisemmin ilmoittele myynnistään verottajalle. Ei ole varaa ilmoittaa esimerkiksi siksi, että nautittu sosiaalituki voi napsahtaa pienestäkin tulosta poikki.  Ymmärtäähän sen… Mutta hyväksyä ei tarvitse!

Kutojamummon lisäksi tunnen Värjärivirpin, Kirppariullan (joka myy uutta tehtaalta tullutta lankaa kirpputoritavarana), kotisiivoushuldan ja muutaman muunkin kaupunkikulttuuria elävöittävän iloisen ihmisen, joiden pikkuinen ja yhteisöämme ilahduttava yrittelijäisyys ei pitäisi olla kenenkään kateuden kohteena. Ja näitä mitättömiä ullia, huldia, muommoja, tätejä ja mammoja on vähän joka oksalla. Eikä heidän elämä todellakaan ole helppoa, jos vanhan ihmisenkin pitää neuloa tikkitakki päällä vetoisessa käytävässä ja masennuspotilas virkkaa harmaata patalappua terapeuttiaan odotellessa.

Pienten köyhien ihmisten toimeentuloon liittyviä ongelmia ei kuitenkaan ratkota harmaan talouden keinoin vaan sosiaali- ja yhteiskuntapoliittisilla keinoilla. Yksi niistä voisi olla pienen käsityötulon vapauttaminen verotuksesta (vrt. marjanmyyntitulo) tai käsityön arvonlisäveron alentaminen. Minusta ne eivät ole kovin solidaarisia keinoja, eikö yhtä hyvin voitaisi vaatia, että vanhuksen hoitaja maksaa alempaa veroa? Parasta olisikin, että vähävaraisimpien tuloja hilattaisiin ylemmäs ja riittävä perustulo taattaisiin kaikille, eikä kenenkään tarvitsisi riistää omaa työvoimaansa.

Tässäkin keskustelussa tuli lisäksi esiin, että tavattoman moni ihminen ei tänä päivänä tiedä, että käsityökin on työtä, jonka tuloista pitää ihan oikeasti ilmoittaa verottajalle (ja menot voi vähentää tuloista ennen veron laskemista) vaikkei tuloa olisikaan arvonlisäverorajaan asti.

Kumma muuten, ettei kuutamokeikkaa tekevä putkimies elävöitä tai ilahduta yhtään kaupunkiympäristöä? Eikä kukaan kai lähettäisi verkkopankin kauttta tuntemattomalle maalarille maksua ennakkoon tulevasta maalaustyöstä… Ja sanoisi kuluttajansuojaa ja veronmaksua pohtivalle epäilijälle, että ”mitä sä kitiset, kyllähän netissä olis kerrottu, jos se olis epärehellinen nikki!” Silti todella moni ostaaa lankaa (vaatimatta kuittia tai selvittämättä myyjän oikeaa henkilöllisyyttä), jonka hinnasta jo näkee, että ei siitä ole voitu maksaa veroa. Toisaalta, ei meillä ole mitään järkevää systeemiäkään, millä kuluttaja voisi tarkastaa, onko myyjällä puhtaat jauhot pussissa. Oletko koskaan yrittänyt löytää sähköpostiosoitetta verotoimistoon? Heh. Sadannen Tuhannennen kerran: ÄLÄ OSTA HARMAATA LANKAA! Nyrkkisääntö: Jos se on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole.

Miten voi olla mahdollista, että kaupungin tarjoamilla suhteellisen halvoilla myyntipaikoilla voidaan myydä pimeästi? Miksei asiaa valvota edes minimitasolla vaatimalla veronumeroa esiin (se on minunkin sivutyöverokortissani), veronmaksutodistusta tai, paras vaihtoehto, toimittamalla myyjäluettelot verottajalle? Miksei meillä ole jotain yksinkertaista systeemiä, joka edellyttää myyjää missä tahansa myyntitilaisuudessa tekemään myyntitilaisuuteen osallistumisesta ennalta ilmoituksen verottajalle ja ilman siitä saatua kuittia myyntipöytää ei edes anneta? Se helpottaisi kaikkien elämää. Myös sen kutojamummon.

Suhtautuminen julkisen talouden läpinäkyvyyteen, harmaaseen talouteen ja kaikenlaisiin kepulikonsteihin on selvästi muuttunut tiukemmaksi, mutta näillä naisten piiriin liitetyissä hommissa, kuten käsityö ja kirpputorimyynti, ei näytä tapahtuvan samanaikaista ja -suuntaista muutosta.Epäilen, että kyse on saman käsityötä koskevan vähättelyn toinen puoli – koska käsityö ei ole tärkeää, ei siihen liittyvät lieveilmiötkään ole tärkeitä. Älkäämme siis itse tukeko tällaista ajatusmallia omalla toiminnallamme. (No huh, huh, nyt tuli toimittajan pahin vihollinen: loppuhenkäisy. Menköön 😉

 

6 Comments Lisää omasi

  1. Laura Pörsti sanoo:

    Ajatuksesi yksinkertaisesta systeemistä tulojen selvittämiseksi on mainio, siihenhän se usein kaatuu. On kieltämättä omituinen logiikka, että iso veronkierto on paha mutta pieni veronkierto ihan ok. (Huh tuota taistelua Facebookissa!)

    Kiinnostava periaatteellinen pohdinta: Olen jo valmiiksi yrittäjä. Haluaisin sukkia/neuleita myymällä ansaita vähän lisätuloa. Vaikka tienaisin päätoimestani heikosti, olisin kuitenkin alv-velvollinen. Näin siis myös sukkien osalta. Joutuisin myymään sukkani aika eri hinnalla kuin se myyjä, joka ei ilmoita mitään mihinkään. Kummalta asiakas ostaa? Kummalta asiakasta haluttaisiin kannustaa ostamaan?

    Voisikohan ruveta tekemään putkihommia eläkkeellä verottomasti? Tai hei: jos on kuukausipalkkaisissa töissä eikä alv-velvollinen, voisko *harrastaa* verottomia putkihommia? Vain 8500 euron rajaan saakka, tietty 🙂 Hohhoijaa.

    Mua on huvittanut se, että hyvätuloiset suomalaiset kauhistelevat Kreikan meininkiä ja samalla teettävät keittiöremonttinsa tutulla tekijällä ”tosi edullisesti”. Mitäs tuosta veroja maksamaan.

  2. Minna sanoo:

    Jaahas, se loppui minultakin sitten sukkien ym. teko myyjäisiin. Vajaakuntoisena ei jaksa veroasioita ajatellakaan. Näperrellään sitten vaan omaksi iloksi.

  3. MinniManni sanoo:

    * Arvonlisäverotonta on 8500 euroon saakka.
    * Kirjanpitovelvollisuutta ei ole, mutta kuitit on hyvä pitää tallessa
    * Tuloverovelvollisuus on, omien prosenttien mukaan. Myyntikulut ja matkakulut ja tarvikkeet saa vähentää
    * Työhuonevähennystä voi yrittää verotuksessa, joten ei siitä sitten tuloveroja jää sen jälkeen juuri koskaan
    * Puikot ja muut tavittavat tarvikkeet ovat kuluja ja saa vähentää myös. Puikko ei ole varsinaisesti investointi, kustannus kyllä.

    1. Puikkomaisteri sanoo:

      Näin juuri Minni Manni

      Minä olen ilmoitanut sivutuloni veroilmoituksessa ja liitän mukaan näihin sivutuloihin kohdistetut kulut (olen merkinnyt ihan kynällä kuittiin, mihin tuloerään kulu liittyy (esimerkiksi: ohjemyynti, PayPal-tilin tosite pvm, mallia varten hankitut langat). Näiden yhteenlaskettujen sivutulojen perusteella olen sitten pyytänyt tekemään itselleni työhuonevähennyksen.

      En ole siis merkinnyt mitään th-vähennyssummaa, vaan olen erillisillä paperilapulla viitannut sivutulosummaan ja selvittänyt missä ja miten olen työhuonetta (x neliömetrin huone asunnossamme) käyttänyt sekä pyytänyt tekemään asianmukaisen työhuonevähennyksen täydestä vähennyssummasta (hyväksyvät sitten enimmän, mitä voivat, mutta ellei pyydä täyttä, voi arvioida vähennyksen itse liian pieneksi).

  4. Laura Pörsti sanoo:

    Meneekö niin, että sukkien kutominen tällaisessa tapauksessa rinnastetaan kirpputorimyyntiin (ja onko se aina verotonta, äkkiseltään en löytänyt tietoa asiasta)? Sanotaanko jossakin säännöksessä, mitä kirpputorikamana saa myydä? Vai onko tuo yritystoimintaa, jonka oletetaan tuottavan alle 8500 euroa vuodessa?
    Hankalaa. Putkimiestä en uskoisi, jos hän sanoisi tekevänsä keikkaa vain alle 8500 eurolla vuodessa. Lapsenlikkaa sen sijaan kylläkin. Ehkä lapsenhoito on sopivan samanlaista naisten puuhastelua kuin käsityötkin. Pöh.

    1. Puikkomaisteri sanoo:

      Ei, puheena olevat mummojen kutomat sukat eivät ole verovapaata kirpputorimyyntiä.

      Kirpputorimyynnillä tarkoitetaan normaalin, KÄYTETYN kotitaloustavaran myyntiä. So. tuotteen, josta on jo kertaalleen maksettu arvonlisävero. Verottaja ei tarkoita käytetyllä konkreettisesti käytettyä, vaan normaaliin kotitalousirtaimistoon kuuluvaa tuotetta, joka on kannettu kaupasta ulos ja siitä on kerran maksettu jo alv. Kirpputorimyyntinä pidetään tällaista myyntiä 5000 € asti.

      Mummon kutomat uudet sukat, vaikka kierrätyslangasta tehdyt, taas ovat UUSI TUOTE. Sellaisen yrittäjän, joka on arvonlisäverovelvollinen, pitää maksaa sukista 23 %:n arvonlisävero ja normaalin palkansaajan pitää ilmoittaa sukan myyntitulo veroilmoituksessa). Samoin esimerkiksi värjätty lanka on uusi tuote, jonka myyntitulo on veronalaista tuloa, vaikka pohjalangaksi ostetusta langan saisikin myydä kirpputorituotteena ilman veroa.

      Hirveän yleinen on se VÄÄRÄ käsitys, ettei veroa tarvitse maksaa eikä tuottoa ilmoittaa, jos käsityön myynti jää alle arvolisäverorajan (juuri se kummitteleva 8500 € vuodessa). KAIKKI tulo pitää ilmoittaa verottajalle, siitä saa luonnollisesti tehdä vähennykset, sukissa esimerkiksi langan hinta, mahdollisesta mallista maksettu hinta, poistot varmaan puikoistakin. Tulon ja kulujen erotus on sitten verotettavaa tuloa, joka lisätään muun tulon päälle ja verotetaan normaaliin tapaan. Näistä tuloista ei edes tarvitse maksaa työttömyysvakuutusmaksua tai eläkemaksuja!

      Neuleohjeen myyminen (esim. lehteen) taas kuuluu tekijänoikeuskorvauksen piiriin, ja on siksi verotonta tuloa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s