Kässäkirjat kirjamessuilla

Kävin kirjamessuilla ja huomasin, että messuilla on annettavaa kässäihmisillekin. Vitosella kaikki kirjansa myyvä osasto myi Neuleita miehille -kirjaa, Vintage-neulekirjaa ja japanilaista (suomeksi), tosi tyylikästä, aloittelijan neulekirjaa, joka olisi hyvä joululahja suvun nuorille.  Minun käteeni tarttui ihan uteliaisuudesta nukkekirja, jossa olikin varsin yksityiskohtaiset ohjeet erilaisten nukkien teosta.Vitosella!!!

Antikvariaattipuolella oli tarjolla Taito-lehden edeltäjän, Kotiteollisuus-lehden monta 1950-luvun alun vuosikertaa kympillä (minulla oli jo kassi täynnä, joten jätin harmitellen väliin). Lehdissä oli siihen aikaan vuoden viimeisessä numerossa hakemisto, kävin läpi jonkun vuoden neuleet ja muut käsityöt ja löysin monta kiinnostavaa ohjetta, myös erilaisiin nauhoihin. Huomasin, että muissakin antikvariaateissa oli tarjolla käsityökirjoja. Uutuuskirjoja alalta ei montakaan pistänyt silmään. Marin ja Suvin kirja oli Teoksen osastolla tarjouksessa, 19 €.

Toisella puolella oli Viini ja ruokamessut, siellä sain hyvän Mielen kahvit sekä erittäin hyvän esittelyn koneista, kiitos! Kävin myös Viini-lehden standylla, lehdestä saa hyvää vinkkiä siihen, mitä neulomisen ohessa kannattaa lasiinsa kaataa 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s