Se koira älähtää

Päätän virallisen työviikkoni kutojamummojen tilanteesta helpottuneena, mutta myös turhautuneena. Penäsin lisää maksuttomia tai halpoja myyntipaikkoja ja niihin liittyviä oikeudenmukaisia sääntöjä. Pointtini oli, että myyntilupaan pitäisi liittää säännöt, jotka tekisivät selväksi, että kaupunki ei kannusta harmaaseen talouteen.

Lyhykäisyydessään ehdotukseni on mielestäni hyvä. Nyt siis oletan, että myyntipaikkoja lisätään asemille ja sellaisiin paikkoihin, joissa on ihmisvirtoja ja valvonta suoritetaan lähinnä näppiksen äärestä. Määräaikainen (esim 2 kk) myyntilupa tulostettaisiin itse netistä. Kirjaston ja palvelukeskusten tädit ja sedät auttavat vanhuksia niinkuin muidenkin verkkojuttujen kanssa. Lupaa hakeiessa annettaisiin henkilötiedot, sitouduttaisiin noudattamaan normaaleja järjestyssääntöjä, pitämään myyntilupa esillä ja antamaan kuitti asiakkaan niin halutessa. Lisäksi annettaisiin lupa luovuttaa tiedot kuukausittain verottajalle. Kaikki yhdellä tai kahdella klikkauksella! Helppoa kuin heinänteko! Sitten vaan myymään!

Kokemuksesta tiesin, että turpiinhan tässä tulee. Kukaan ei halua keskustella veroista tästä näkökulmasta. Pienten ihmisten veronkierto (ja ehkä erityisesti naisten?) on meillä tabu, josta ei kertakaikkiaan voi puhua ilman, että saa niskoilleen vihat sekä oikealta että vasemmalta, vihreistä puhumattakaan. Kaikki huutavat yhteen ääneen, että ”rikkat ne vasta petkuttavatkin!” huomaamatta lainkaan, ettei rikkaan veroparatiisi perustele millään tavalla köyhän verovilppiä. Päinvastoin. Rikas huijaa kansaa, mutta köyhä huijaa itseään, koska juuri hän tarvitsee eniten niitä verovaroin rakennettuja palveluja.

Myönnetään, että valitsemani foorumi, ei ollut ehkä oikea, mutta eihän tälle aiheelle kertakaikkiaan ole oikeaa foorumia, koska siitä EI SAA PUHUA! Edes käsityöläiset itse eivät halua puhua ”harmaasta villasukasta” julkisesti vaikka he maksavat sen hinnan omasta selkänahastaan. Kukaan ei halua nillittäjänleimaa otsaansa eivätkä naiset muutenkaan rohkene iskeä nyrkkiä pöytään kun heidän varpailleen astutaan. Niinpä minäkin sain jälleen kuulla olevani katkera ja kateellinen nillittäjä, jonka puheenvuoroja (mm. linkki tv-ohjelmaan, jossa käsityöyrittäjä vihdoin pääsi ääneen) oli oikeus poistaa vaikka henkilööni käyvät viestit sallitaan tietenkin ilman mitään huomautusta.

Esille tulivat jälleen kaikki ne väärät luulot käsityön verotuksesta, joita käsityöläiset eivät kykene ikinä oikomaan. Verottaja nähtävästi pitää aihetta myös mitättömänä, koska se antaa ihmisten kusta nilkalle ihan omilla nimillään.

Missä viipyy nettiverottaja?!! Tässä niitä keskustelussa esitettyjä vääriä käsityksiä olisi oiottavaksi:

  • Ei tartte maksaa kun tulo ei ole säännöllistä. — Kaikki pätkätöitä tekevät ja keikkaa heittävät kiittäisivät! Itse asiassa irtisanoudun heti huomenna vakiduunista!
  • Ei tartte maksaa kun jää alle 8.500 € /vuosi (alv-velvollisen liikevaihdon (ei siis myynnin) raja). — Mahtavaa, yhtä hyvin voidaan arpoa muitakin kivoja verorajoja, hyvästi peruskoulu, päivähoito, terveyskeskus…
  • Ei tartte maksaa kun ei ole alv-velvollinen. — Jee, jee, jee! Siis ansiotulo on verotonta
  • Ei tartte maksaa kun on eläkeläinen. — Ihan übermageeta, mä jään eläkkeelle heti ja hälläväliä valtion ilkeillä pyrkimyksillä pitää meitä töissä hautaan asti!
  • Ei tartte maksaa kun se on kirpputorihommaan verrattavaa. — Tosi kiva mun sairaseläkkeen vuoksi! Tosi kiva mun kuntoutustuen tai työttömyyskorvauksen vuoksi! Tosi kiva mun asumistuen vuoksi. Mitä, ei kI tää koske myös noita maahanmuuttajia, jotka vie meidän duunit, naiset ja asunnot?!?
  • Ei tartte maksaa kun se on katusoittoon verrattavaa. — Naapurin timpuri ja öljynporari päättivät heti vertautua katusoittajin. Miksi mun keikkamuusikkopuoliso juoksi hankeen?! Mutta ei kai ne Matsu Pitsut tai romanialaiset saa ilmaiseksi kerjätä?
  • Ei tartte maksaa kun jää alle 5.000 (kirpputorimyyntinä pidettävän myynnin yläraja). — Niin just, mä ostan mieluiten kirpparilta 20 euron käytettyjä haisevia sukkia ja silleen!
  • Ei tartte maksaa kun on hyväksi mielenterveydelle/mummolle/tädille/lapsille/kumminkaimalle. — Tosi hyvä, kerrotaan tää kaikille! Mun arkkitehtimies viihtyy niin hyvin duunissa, että me ei makseta yhtään veroa enää ikinä, koska seon selkeesti mielenterveystyötä!
  • Ei tartte maksaa kun se on vaan käsityötä. — Mahtavaa! Kaikki käsityöyrittäjät kiittäisivät elleivät häpeäisi.

;

Laitan tähän linkit verottajan sivuille kun ehdin, nyt lähden perjantaioluelle!

LINKIT

Tuloverolaki

Henkilöasiakkaan tuloverotus (verhohallinnon ohjeita)

Kirpputorimyynti (verohallinnon ohje)

Hyvä blogikirjoitus käsityön verotuksesta (tosin alv-kohdassa on yleinen virhe, puhuttaessa 8.500 €:n myyntitulosta pitäisi tietenkin puhua liikevaihdosta).

Verottaja talkootyöstä

Yhdistysten verotus

2 Comments Lisää omasi

  1. Puikkomaisteri sanoo:

    Veronmaksun naispuolinen Don Quiote kiittää!!! 😉 Tässä hommassa ei paljon tukea saa…

  2. Tuia sanoo:

    Ihan samaa mieltä kanssasi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s