Terveisiä Mörönperälle!

Tykkään kovasti tuosta 70-luvun printtikankaita muistuttavasta lapasmallista! (Linkki ohjeeseen on eilisen postauksessa).

Tänään ilahdutti Mari Mörön kirjoitus Kantri-verkkolehdessä. Jutussa on perää, mutta kun olen itse miettinyt samaa, olen miettinyt kuultaako ajatuksen pohjalta kuitenkin keski-iän pahemmalla puolella olevan naisen kyynisyys.

Minä kuulun ensimmäiseen sodanjälkeiseen sukupolveen, vanhempani ovat olleet sodassa ja kokeneet itse pulavuodet. Ei, en minä NIIN vanha ole, että olisin syntynyt 1940-luvulla, äitini vain sai meidät kaksoset 40-vuotiaana. Nelilapsisen asuntosäästäjän unelma 😉

Minun kotoni käsityöt ovat olleet pöydässä siinä missä leipä ja maitokin. Kuusi lasta piti vaatettaa ja pitää lämpiminä. Käsityöt eivät silti olleet pakkopullaa, eikä mikään juttu, jolle olisi tuhahdeltu: ”Kaikkihan tuon osaa” eikä käsityössä ollut mitään arkista: jokainen työ oli juhlaa ja tavoitteli taiteen paikkaa.

Mari (sinuttelen, koska ainakin viimeksi nähdessämme olimme ystäviä ;-)) kirjoittaa:

Suurimmalle osalle meistä kotoilu on ollut normaalia arkea läpi vuosikymmenten. Koti on arjen päänäyttämö, siellä ollaan ja puuhataan.
Mutta nuorempi ja urbaanimpi väestön osa on tehnyt siitä numeron. Ja kotoilun myötä alkoi se hellyyttävä vouhkaaminen arkisista asioista. Siis siitä, mikä vielä nousukauden aikana oli latteaa ja tylsää. Liian tavallista! Vaan nyt kun sienestää, laittaa ruokaa, tekee kakun tai lyhentää verhot, on urakka valokuvattava blogiin. Riittää tuleville media-arkelogeille tutkittavaa.

Itse asiassa, kotoilu on nimenomaan nousukauden tuote ja kädentaitojen suuri länsimainen buumi on kulutusjuhlan lapsi. Buumin voi nähdä vastaiskuna shoppailu- ja kuluttamiskulttuurille, vetoomuksena kierrätykseen tai kutsuna naisten omiin harrastusyhteisöihin ja toimintana käsityön arvostuksen lisäämiseksi. Silloin  neulegraffitit voi nähdä näiden arvojen demonstroimisena ja mielenosoituksena vastakkaisia arvoja kohtaan. Kun liitämme neulegraffitit lisäksi laajempaan kaupunkitilan haltuunoton kontekstiin, liittyy niihin anarkistista iloittelua, joka vastustaa kaupunkien alamaiskulttuuria. Kaupunkilaiset haluavat hallita omaa tilaansa ja jokainen neulegraffiti merkkaa kohteensa veronmaksajan omaksi.

Mörönperän emäntä on silloin iskenyt puutarhalapionsa kiveen ja joutuu Puikkomaisterin sosiologian laiskanläksylle. Tenttipäivä heti kun emännälle sopii – jos luet tämän laita mailia! Silti ehdotuksesi siitä, että lapasia ja sukkia neulotaan vaikkapa asunnottomille on kertakaikkiaan hyvä. Puikot heilumaan: tulevanakin talvena asunnottomat tarvitsevat sukkia, lapasia, kynsikkäitä, pipoja ja kaulaliinoja! Myös Pelastusarmeijan joulupatojen alle voi jättää neulelahjoja, ne otetaan ilolla vastaan!

One Comment Lisää omasi

  1. maiju ahlgren sanoo:

    Moikka! Hyvä kirjoitus.
    Jos alatte hieman virkata, täältä voi vapaasti ladata ohjeita: http://www.villainenkadenpuristus.net
    T:Maiju

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s