parsinta
Martha Stewart näyttää, että kansanperinne (”paikkaamalla ei parane”) on väärässä. Älä yritäkään tehdä näkymätöntä paikkaa, sillä parsimalla voi koristaa vanhan villapaidan ja -sukatkin.

Villasukankuluttajaa jurppii reikä sukassa. Ainakin puolet harmituksesta aiheutuu siitä, että vastoin parempaa tietoa tuli neulottua sukat 100 % merinovillasta. Lapsikin tietää, että se ei sukkana kestä, sanoi lankakauppias mitä tahansa. Täti-ihmisen mielestä onkin hämmästyttävää, että vahvistamattomia lankoja myydään sukkalankoina. Mutta joskus estetiikka ajaa käytännöllisyyden ohi, silloin joudutaan parsimishommiin.

Paikan ei tarvitse olla huomaamaton, päinvastoin! Hieno ja näkyvä paikkahan julistaa kestävän kehityksen aatetta sekä rakkautta juuri siihen sukkapariin. Paikka voi olla myös koriste tai vahvike. Tekniikoita on monia. Tärkeää on kuitenkin sukassa vain se, ettei paikka pullota, hierrä tai vedä sukkaa kasaan.

Tässä on mielenkiintoinen tapa parsia sukkaa neulomalla. Sveitsiläisessä neuleparsinnassa matkitaan silmukoita uusien tukilankojen varaan.

Jos lomareissu suuntautuu Viroon, kannattaa haeskella puista parsinsientä, sieltä niitä saa. Ainakin Saarenmaalta saa. Muniakin jotkut käyttävät. Jos kohta, apuvälineenä voi käyttää melkein mitä sukkaan sopivaa esinettä hyvänsä.

Ystäväni rakas purjehduspusero on shetlanninvillaa ja saan parsia sitä jokaisella yhteisellä purjehdusreissulla. Olen valinnut linjaksi sen, että parsin reikiä kirjomalla kukkia. Ostin Muhun saarelta kirkassävyisiä ohuita kirjontavilloja tätä tarkoitusta varten. Paita voi olla kymmenen vuoden päästä hauskan näköinen…

Sukkiin on tietysti helppo neuloa uudet terät tai kantapää, eikä haittaa vaikka ne ovat eri väriset kuin varsinainen sukka. Minä teen usein sukanvarren eri langalla kuin itse sukkaosan. Silloin voin käyttää niitä ihania merinolankoja varressa.

Villavaatteen voi paikata myös neulahuovuttamalla, jos reikä on pieni. Alle kannattaa laittaa tueksi pieni tilkku. Joku tolkku kuitenkin kannattaa tässäkin hommassa pitää.

 

Sveitsiläistä parsintaa.parsinmuna

Sveitsiläistä parsintaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s