Ihmislajia säilyttämässä

Jokohan helpottaisi. Vapaa-aikaa rohmunnut  Kirjaprojekti on jokseenkin päätöksessä, Naispurjehtijoiden tieto- ja taitokirja meni painoon niin että napsahti. Siinä on muuten aivan erinomainen pääsiäis- tai äitienpäivälahja jokaiselle naiselle, joka haluaisi purjehtia tai jo purjehtii. Kirjassa on meikäläiseltä pari juttua ja sukkaohjetta.

Tilattu sukkaohje kaavioineen on valmiina, sukkaosa toisesta sukasta puuttuu, se valmistuu tänään. Minua himottaa jo seuraava homma, mutta välillä pitänee viimeistellä Villen pipo.

Työpöydälle tuotiin kirjapainosta tullut Muuttuva kulttuuriperintö -kirja, jossa on muun muassa erittäin kiinnostava Marketta Luutosen artikkeli ”Tekemisen taito – käsityön kulttuuriperintö”, josta opin, että yksi käsitys perinteen tehtävästä kuuluu näin:  ”Perinteen tehtävänä ei ole niinkään ikuistaa esineitä ja arvoja vaan säilyttää sukupolvien välinen solidaarisuus, säilyttää ihmislaji.”

idioOikeastaan minun piti listata muutamia hauskoja blogeja, joita en olekaan aikoihin ehtinyt esitellä.  Turvavyöt siis kiinni, nyt mennään!

Idiosyncraticfashionistas-blogia pitävät kuvassa näkyvät ihanat naiset Valerie ja Jean, jotka todella rokkaavat! Heidän mielestään arvokkaasti vanheneminen on out ja innokkaasti vanheneminen on in. Hulvattomat naiset!!!

Tässä on sitten idästä toinen muotiblogi, jota neulojankin kannattaa vilkaista.

 

Tukholmalainen Sandra Backund. Hyvät hykkyrät, ihanaa!

THREAD for THOUGHT – aina kiinnostavaa luettavaa.

Lopuksi hevoshullun äideille, mummoille ystäville ja tädeille: tässäpä heppahullun oma villapaita. Värit voisi ehkä muuttaa 😉

hevoshullulle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s