Tiukan tieteellinen sukkaohje

Outi Pyy kirjoitti mainion postauksen naisten vaatteiden mitoista.

2012-02-17 13.27.40
Kirjoneuleen sovittaminen polvi- tai ylipolvensukkiin voi tuottaa harmia, mutta vaikeaa se ei ole.

Minä olen tässä sen sijaan miettinyt sukkien mitoitusta. Itse olen ollut ihan tyytyväinen niihin sukkaohjeisiin, jotka olen ostanut, mutta ensimmäistä kertaa minulle tuli eteen ohje, jonka mukaan tehtyjen sukkien varret olivat minulle varsin väljät eikä sukka istunut oikein muutenkaan jalassani. Onneksi ne miellyttivät sukkien saajaa.

Kun äskettäin huomasin erään  ostamani sukkalangan vyötteen sisäpuolella kokotaulukon (linkki johtaa toisen firman taulukkoon, mutta silmukkamäärät ovat suunnilleen samat), luulin aluksi, että olen hukannut saksan: niin oudoilta taulukoidut silmukkaluvut tuntuivat. Minulla on tiukka käsiala (taulukon langalla noin 33 s/10 cm)  ja koska teen vielä yleensä kirjoneuletta, luon 37–39 kokoa varten lähes poikkeuksetta 18 x 4 silmukkaa  (2,5 mm puikot itse työssä).

Hyvä sukkien kokotaulukko on Punomon sivuilla. Sillä pärjää mainiosti, kun kyseessä ovat nilkka- tai ns. saapassukat.

Nyt kun olen innostunut neulomaan yli polven sukkia, saakin raapia päätään sukan ympärysmitan kanssa. Ihmisten jalat kun voivat olla melko lailla eri paksuisia! Ulla rientää apuun tässäkin, siellä on nimittäin julkaistu upea ”Muhkean pohkeen polvisukka” -ohje

Mutta parastahan on tietysti ottaa mitat siltä, jolle sukka tehdään ja mitoittaa suuritöinen käsityö sen mukaan.

Lupasin tehdä eräälle vanhalle koulukaverille yksiväristen pitkien sukkien ohjeen, koska hän oli luvannut tehdä yli polven ulottuvat sukat läheiselleen. Sain häneltä sukkalangalla neulotun mallitilkun ja mitat:

Tiheys tilkussa oli 30 s ja 38 krs on noin 10 cm.

  • Sukan pituus 62 cm
  • reiden ympärys 60 cm
  • jalan ympärys polven alla 38 cm
  • Nilkan ympärys 25 cm
  • Kengän numero 41,5 (27,5 cm)

Mikäli haluan laskea tarkasti, mikä on sukan se pituus, jolle reiden ja polven väliin sijoittuvat kavennukset pitää tasaisesti jakaa, tarvitsen Pythagoraan lauseketta.  En rasita teitä yksityiskohdilla, miten päädyin tiettyihin mittoihin kateetissa ja hypotenuusassa. Saan kuitenkin selville, että kavennukset, joilla kavennetaan 34 silmukkaa kummallakin sukan takakeskilinjan puolella pitäisi saada mahtumaan  noin 33 sentin matkalle. Jos 38 kerrosta on siinä 10 cm, on tällä matkalla noin 125 kerrosta, joten kavennusten teko joka neljännellä keroksella on paikallaan.

Mutta päädyn samaan lopputulokseen ihan kokemuksestakin, eli kaventelen joka neljännellä kerroksella kunnes työssä on 112 silmukkaa 😉 On tietysti kiva huomata, että laskemalla pääsen suunnilleen samaan tulokseen.

Jos haluaa hyvin istuvat sukat, on syytä tehdä vähän pohjelevennyksiäkin, maisterineuloja tietysti mittaa huolellisesti jalan ympärysmitan polven alapuolelta ja pohkeen ympäryksen sekä laskee  huolellisesti montako senttiä on näiden mittojen erotus ja montako kavennuskertaa tarvitaan kun yhdellä kerroksella kavennetaan 2 s.

Minä en rupea tuommoista laskemaan – eikä minulle ole kerrottu pohkeen mittaakaan. Tiedän kokemuksesta, että suunnilleen 6 lisäystä riittää eikä joustavasta langasta neulotussa neuleessa niitäkään välttämättä tarvita.

Lopuksi varresta kavennetaan liiat silmukat pois taas joka neljännellä kerroksella ja päädytään 19 silmukkaan / puikko. Niillä neulotaan sitten jalkaterä tavanomaiseen tapaan (leikkaan ja liimaan entisestä ohjeesta).

Näin se sukkaohje tehdään 😉

Seuraavat sukat ystäväni saakin sitten neuloa pitsikuvioisina… Niissä on se hyvä puoli, ettei mitään kavennuksia tarvitse tehdä, suurennellaan vaan puikkojen kokoa kärjestä ylöspäin mennessä tai vastaavasti pienennellään, jos neulotaan ylhäältä alas.

Toivottavasti sukat sopivat, ettei ystäväni tarvitse hävetä minua…

 

One Comment Lisää omasi

  1. vilperö sanoo:

    IHANA ohje, matikkaneron unelmasukkaohjepostaus ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s