Tauolta tullaan

muhu_iso_ilu
Tekevälle sattuu: ohdakekuvio lipsahti sukkiin nurin niskoin, mutta helppohan se oli ohjeeseen kääntää. Kuva: Ilona Korhonen.

Ei ollut tarkoitus pitää blogihiljaisuutta, mutta menin lupaamaan Handun Ilulle, että teen hänelle kaksi sukkamallia kevään klubeihin. Kyllähän sukat äkkiä neuloo, mutta ne ohjeet… Ja eivätkös –  ensimmäisten kuvien ilmaannuttua Ravelryyn  – englanninkieliset neuleharrastajat alkaneet pyytää ohjetta myös englanniksi. Pitihän se tietysti kääntää, mutta se odottaa vielä hetken julkaisua, kunnes saan ohjeen tarkastettua.

On todella kivaa seurata Handun KAL-ryhmiä, joissa näitä ohjeita sitten toteutetaan. Täytyy kiittää ryhmäneulojia kärsivällisyydestä: minulla ei ole vielä hurjasti kokemusta ohjeiden teosta, joten en ole aina osannut kertoa tarpeeksi tarkasti, mitä tässä nyt ollaan tekemässä, ja mukaan oli lipsahtanut jokunen virhekin.

Siitä tulikin mieleeni, että panin veroilmoitukseen tarkasti tiedot saamistani ohjemyyntituloista. Vaikka kyse ei ole isoista summista, jään jännityksellä odottamaan, joudunko tänä vuonna antamaan lisäselvityksiä.

Enkä minä ole vain neulonut. Joka viikonloppu on ollut kivoja reissuja ystävien kanssa, seuraavaksi lähdemme Saarenmaalle pääsiäisen viettoon, sitä seuraavana viikonlla tytär tulee Suomeen ja kuun vaihteessahan on sitten vappu. Väkisinkin neulominen jää vähemmäksi, kun venekin pitää toukokuussa saattaa vesillelaskukuntoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s