Joulu tulla jolkottaa

postiinHuutelin testineulojia Facebookissa ja sainkin kymmenkunta ihanaa naista mukaan porukkaan, joka  neuloo syksyllä ilmestyvään sukkakirjaani tulevia uusia ohjeita, että ne olisivat mahdollisimman virheettömiä kirjan mennessä painoon.

Uskomatonta tämä neulojien aktiivisuus ja innostus! Sain todella hyvä joulumielen, kun tuollainen osaava porukka auttaa minua kirjan kanssa. Eilen pengoin lankavarastoani saadakseni neulojille lähtemään lankoja testineuleita varten. Onkohan ihmisillä yleensä joku järkevä tapa järjestää lankojaan? Minä en ainakaan ole osannut järjestää niitä siten, että löytäisin nopeasti haluamani langat. Onneksi ne sentään on läpinäkyvissä muovirasioissa.

Aamuvarhaisella ähersin vielä muutaman mallin kanssa, yhdesta mallista puuttui kaavio ja yksi sukka piti sovittaa miesten kokoon – no, siitä tulikin sitten ihan uusi malli.

Vaikka viikkon on näiden upeiden naisten vuoksi ollut kiva, ei takaiskultakaan ole säästytty. Eilen kävin nimittäin taas pettymässä Taito Shop Helskyssä. Eikä ollut ensimmäinen kerta, kun sieltä ei saanutkaan lankaa, jota olisin tarvinnut. Nyt syynä lankojen puutteeseen oli edessä oleva muutto vanhoihin tiloihin Espalle, mutta ainahan heillä on hyvät selitykset. Mikä ihme siinä on, että hyllyssä on kyllä runsaasti teeteen lankoja, mutta Pirkanmaan kotityön langoista on aina pulaa? Toki voin tilata Rosa Nauha -lankaa suoraan valmistajalta, mutta olisin tarvinnut sen heti.

One Comment Add yours

  1. Maritta Saarikoski sanoo:

    Selitystä ja selvennystä 🙂

    Taitojärjestön Roosa nauha -lanka on kampanjalanka, jota on myynnissä kampanjan ajan (lokakuu) ja jos lankaa on vielä kampanjan jälkeen, sitä on mahdollista myydä joulukuun loppuun. Nyt olikin ollut niin kova kiinnostus, että loka-marraskuussa myytiin kampanjalangat oli myyty jo likimain loppuun. Toisaalta tietysti mainio juttu, sillä saimme yhdessä kerättyä ison potin (20 803 €) hyvään tarkoitukseen. Kiitos siitä kaikille ahkerille neulojille.
    Muita lankoja pyrimme pitämään mahdollisuuksien mukaan varastossa, mutta useissa lankalaaduissa on laajat värikartat ja sen vuoksi jokin väri voi välillä valitettavasti olla loppu. Ja aina ei suinkaan tiedä etukäteen mitkä värit lähtevät parhaiten liikkeelle.
    Toivotaan, että Eteläespalle muuton jälkeen löytyy paremmin etsimiänne lankoja, tilaa ainakin on enemmän!
    – Taito Shop Helsky

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s