Kerskakulutusta?

Puputsin puodin hyviä silmukkamerkkejä on ilo käyttää.
Puputsin puodin huolellisesti tehtyjä silmukkamerkkejä on ilo käyttää, koska niihin eivät langat takerru ja ne ovat keveitä.

Neulojalle on tarjolla jos jonkinmoista apuvälinettä. Minusta esimerkiksi nimikoidut puikot ovat silkkaa kerskakulutusta, mutta hyvistä apuvälineistä kannattaa jo maksaakin vähän enemmän, koska halvat tulevat käytössä usein kalliimmiksi.

Sama koskee silmukkamerkkejä. Aina  voi käyttää silmukkamerkkinä langanpätkästä solmittua lenkkiä, mutta hyvä sellainen merkki ei ole, koska se ei siirry puikolta toisella välttämättä puikolla nostamalla, vaan tarvitset sormia avuksi. Minulla on ollut silmukkamerkkejä, joissa on metallilangasta tehty silmu. Niissä on ongelmana se, että liitoskohta voi avautua ja silloin silmukka tarttuu metallisilmuun. Helmet ovat kauniita, mutta joskus nekin takertuvat lankoihin. Nyt olen ostanut Puputsin puodista ohuesta vaijerista tehdyt silmukkamerkit, jotka eivät tartu mihinkään. Myös merkkien koristeet, jotka on tehty polymeerimassasta ovat hyvät, koska ne ovat kevyet eikä niissä ole karheita kohtia, joihin lanka tarttuisi. Toisissa merkeissä on pieni avattava lukkohela, jota voi käyttää kerrosten merkitsemiseen, toiset ovat vaijerilenkillisiä, jotka toimivat hyvin silmukkamerkkeinä. Tykkään noista sydänmerkeistä, koska tarvittaessa niissä on tilaa myös merkinnöille (vaikkapa erilaiset kavennukset: voin käyttää tussia, jonka jäljen saa spriillä tms. pyyhittyä pois).

Minulla on neljä erilaista kallista pyöröpuikkosarjaa, joista ensimmäiset olivat KnitPron, joissa on ruuvikierteiset kaapelit ja puiset päät. Ongelmat alkoivat heti: päät alkoivat neuloessa aueta, silmukka jäi liitoskohdan väliin, puiset päät säröilivät kunnes lopulta katkesivat. Kiristäminen johti siihen, että ruuvin kierteet menivät sijoiltaan. Lähes kallis setti on nyt enimmäkseen käyttökelvoton. Enemmän kuitenkin harmitti se, että ostin siskolle lahjaksi samoja puikkoja – nekin hajosivat heti.

Seuraavaksi hankin Addin click-kiinnityksellä olevan teräspuikkosetin, se on erittäin hyvä. Uusin puikkosettini on Snurresta lahjaksi saamani teräväkärkinen Hiya Hiya -setti: se on erinomainen: puikot ovat onttoja, kierrekiinnitys on toiminut hyvin. Hiya Hiyassa kaapelin ja terän yhtymäkohta on, jos mahdollista, vielä parempi kuin Addeissa.

Sukkapuikoista suosikkejani ovat neliskulmaiset, hiilikuitupuikot ja teräspuikot. Bambu- ja muut puupuikot eivät tahdo kestää meikäläisen menossa. Sukkapuikoissakin  Hiya Hiya on ehdoton suosikkini. Jopa ohuen ohuet puikot pysyvät muodossaan. Mutta laatikollinen Puikkoakateemikon vanhoja puikkoja on pelastanut monta kertaa – vanhoissa puikoissa tosin voi olla nikkeliä, jolle olen allerginen.

Kerroslaskureita minulla on puhelimessa, iPadissa ja sitten on semmoinen muovinen manuaalinen härpäke. Täysin turhia vehkeitä! Ainakaan minulle ei tule mieleenkään laskea työtä kädestäni merkitäkseni kerroksen, mieluummin käytän KnitCompanion sovellusta seuratakseni kaaviota ja jos nyt joskus haluaisin merkitä tehdyt kerrokset, kynä ja paperi on ihan käypä tapa.

Puseroa tms. ei kuitenkaan useinkaan neulota kaavion mukaan, mutta kavennusten, levennysten tai palmikoiden tms. paikat pitäisi laskea. Itsekin voi silloin nykertää helmistä ja langasta tai vaijerista kerroslaskurin (helmi, lankalenkki, helmi jne.), mutta niitäkin on saatavilla. (Puputsi voisi muuten tehdä valikoimiinsa huolellisesti vaijerista ja polymeerimassasta tehtyjä kerroslaskureita, täällä olisi asiakas!).

Lankakerän pitämiksi ruodussa on myös erilaisia toinen toistaan mitä mielikuvituksellisempia potteja jne, mutta en oikein jaksa uskoa, että kovan materiaalin ja langan yhdistelmä on hyvä ratkaisu. Vanha kunnon kässäpussi on ihan hyvä väline, sen voi ripustaa tuolin käsinojaan ja kerä pyörii pussissa. Kun neulon parvekkeella, josta kerä on muutamankin kerran pudonnut pihalle (sepä onkin huvittavaa…) olen oppinut käyttämään parvekkeen kaiteeseen sopivasti solahtavaa mittakannua apuna.

Sukkakirjassa olen esitellyt muistakin elämää helpottavia apuvälineitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s