Vähältä piti

Kuvan Coco-sukat neulotaan varren jälkeen tasoneuleena.
Kuvan Coco-sukat neulotaan varren jälkeen tasoneuleena. Kuva: Susa Junnola 2015.

Aloitin aihetta, josta mielestäni olisi tullut hienot nimikkolapaset kaksoisveljelleni Tuomolle. Koko illan nyhräsin, kokeilin värejä ja tekniikoita. Illalla nukkumaanmennessäni päätin, että kokeilen vielä yhdellä tavalla toteutusta. Aamulla heräsin viideltä ehtiäkseni ennen töitä vielä panemaan uuden koetilkun puikoille. Pakko oli myöntää, että homma ei suju toivotusti tavalla eikä toisella. Korkeintaan sillä alkuperäisellä ja muuttamalla silmukkalukuja pitkien langanjuoksujen välttämiseksi. Työ oli pakko panna syrjään odottelemaan idean kypsymistä.

Kuvan Coco-sukkia tehdessäni olin vähän samoissa tunnelmissa. Niihin sain idean katsoessani Coco Chanelin elämäkertaelokuvaa.

Sitkeän yrittämisen jälkeen kuitenkin onnistuin tekemään mielikuvani mukaiset sukat, eikä kolmannen parin tekeminen tuntunut enää yhtään hankalalta. Kieltämättä aluksi mielessä kävi, että kuka hullu tällaisia sukkia suunnittelee. Kuitenkin, kun periaatteen tajuaa, sukat eivät ole mitenkään ylivoimaiset vaikka ne aluksi tuntuvatkin vaikeilta.

Kirjoneuleen neulominen nurjalla vaatii hieman pähkäilyä, mutta se on helppo kuvio. Kirjassa on pääohjeena  kolmiväriset hieman helpommat Liisa-sukat. Kaksiväriset on esitelty kuvassa. Kokeile kuitenkin myös Cocoja, jos kaipaat haasteita! Voin vakuuttaa, että kun nuo vetää jalkaan sisäkenkien sijaan kutsuilla, huomio on taattu! Tällaiset sukat on syytä neuloa ohuesta, vahvisteusta sukkalangasta, kuten Eden Cottagen Tempo tai Cacade Heritage. Liisat on neulottu ylellisestä mutta riittoisasta Tosh Sock -langasta.

2 Comments Add yours

  1. Tuuli H sanoo:

    Hei! Jäin nyt tässä pohtimaan, että mikä osa kuvassa näkyvistä jalanpeittimistä on Coco-sukkaa? Arvelin että sukkahousut nyt ei ainakaan, mutta nilkasta alaspäin en sitten olekaan ihan niin varma. Onko jalassa sukka ja ballerinatossu, vai onko kyseessä sukka jonka terä on tossun näköiseksi muokattu?

    1. Ruskeat pitsisukkahousut eivät kuulu Coco-sukkaan 😉 Coco-sukan idea on juuri se, että sukka näyttää siltä, että jalassa olisi ballerinatossut JA sukat. Kuitenkin jalassa on vain nilkkasukat ;-), jonka terä ja pohja on tosiaan muokattu muistuttamaan tossua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s