Kuvitta, kurjaa!

Perjantaina töiden jälkeen ryntäsin Ainoon hakemaan kuvausvaatteita. Onneksi auttamassa oli taas Laila, joko on mahdottoman osaava – siinä ei kauan nokka tuhissut, kun pääsin jo pukupussin kanssa jatkamaan matkaa. Nyt oli jo kokemusta eri vaatteista kuvissa, joten aloin olla hajulla siitä, mikä toimii ja mikä ei. Stylistinä avustanut Tiina Paavilainen ei tällä kertaa päässyt paikalle, mutta sain häneltä ohjeita.

Lauantaina minä ja pukupussi reissasimme Paavilaisen työhuoneelle Vallilaan, kohta paikalle tuli myös miniäni Julia ja poikani Perttu, joka sanoi tulleensa ”chillaamaan ja postaamaan” kuvausten ajaksi. Pöh, pantiin poika töihin, sillä Eva oli ystävällisesti tehnyt miesten, naisten ja lasten koot kanteen aikoimastani mallista. Odottelen nyt jännityksellä kuvia Susalta, sillä kansikuva vaikutti todella hienolta.

Kuvat saatiin otettua hämmästyttävän nopeasti, niinpä pääsin kotisohvaan jatkamaan torstaina aloittamaani Breathing Space -puseroa, joka edistyi mukavasti.  Tänä aamuna helma jäi resoria vaille ja illalla pääsen hihoihin. Kiva malli neuloa, teen heti perään itselleni myös tuollaisen. Pitääkin hakea puserolle nimikkoviiniä sen valmistumisen kunniaksi.

Nyt ei ole kuvia, mutta yritetään korjata tilanne, kun pusero on valmis.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s