Che casino!

Otsikon ilmaus tarkoittaa suunnilleen: ”Mikä hässäkkä!” Sellainen syntyi, kun päätimme, että hankimme tänne Italiaan kesäauton, koska lankojen ja emalikorutarvikkeiden siirtely paikasta toiseen ei onnistu julkisilla ja autovuokraamoiden hinnat ovat täällä nouseet aika rankasti viime vuoden jälkeen. Käytetyn auton ostaminen, luovutuksen rekisteröinti ja vakuutuksen hankkiminen on mielenkiintoinen projekti, johon osallistuu koko Zoon väki, pankki ja muutama muukin viranomainen.

Minä yritän pysyä rauhallisena ja suunnittelen jo auton sisustuksen piristämistä vaikka ei ole tietoa, milloin auton saa tuohon pihaan. Innoittajana toimii järvenpääläisen Suvi-Maria Knuutisen mainio kuplavolkkarin sisustus.  Eilen kävi kylässä eräs tyttären ystävä, joka kertoi, että hänen virkkaushullun mumminsa jäljiltä hänellä on hirveä määrä erilaisia pitsiliinoja. Mutta sen pitäisi kyllä olla neulottua eikä virkattua… Neulotut karvanopat tai laventelilla täytetty wunderbaum täytyynee ainakin tehdä. Huomasin jo etsiväni netistä neulekonetta, sillähän surauttaisi äkkiä penkkien päällykset, semminkin kun kotona on Puikkoakateemikolta perittyjä pellavalankoja, mutta taidanpa pitää nyt kuitenkin järjen päässä.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s