Pipopaasto päättyy

Höyrähdin myös bujo-uskoon ja hankin kassillisen värikyniä, tusseja, vesivärejä jne... (googlaa Bullet Journal). Uskon, että paluu paperille parantaa minut kalenterisokeudesta, joka haittaa elämääni.
Höyrähdin myös bujo-uskoon… (googlaa Bullet Journal). Uskon, että paluu paperille parantaa minut kalenterisokeudesta, joka haittaa elämääni.

Olen ollut lomalla pipokirjasta nyt kaksi kuukautta. On aika palata puikkoihin. Neuloin kyllä keskimmäiselle joululomalla yhden pipon, mutta en laskenut silmukoita, kerroksia tai yhtään mitään, sen kun tein. Siitä tulikin erinomainen peruspipo. Lomalla neuloin myös aiemmin mainittujen lahjakynsikkäiden lisäksi tyttärelle alpakkavillaisen huivin, suuren Color Affectionin. Pitäisi jossain vaiheessa kai lukea huolellisesti se ohje, sillä minun CA-huiveissani reuna vetää aina, vaikka yritän tehdä sen todella löysästi.

Eilisiltana pidimme valokuvaaja Susa Junnolan kanssa palaveria pipokirjan kuvauksista. Valmiina on jo yli 20 pipoa, joten karsintaakin voidaan tehdä. Kuvaukset alkavat kansikuvalla, jonka pitää olla valmiina markkinoinnin vuoksi jo helmikuussa. Tiukoille menee, mutta sain buukattua malliksi ihanan Tanjan, joka asui tilapäisesti  meillä takavuosina. Seuraava kuvaussessio on helmikuussa, matkustamme Italiaan tekemään osan kuvista. Se on vain hieman levennetty viikonloppu, ehdimme tehdä kahtena päivänä kuvauksia, hätätilassa vielä sunnuntaiaamuna.

Tässä vaiheessa olen aina aivan epätoivoinen: neuleet eivät ole omasta mielestä tarpeeksi hienoja… pitäisi tehdä vielä pari uutta, parempaa mallia… pitäisi vaihtaa langat tuohon malliin ja…  ARGGGH. Onneksi on takana jo kaksi kirjaa ja tietää, että tämä epävarmuus nyt vain kuuluu tähän prosessiin.

Tänään kirjoittelin kustantajalle pienen esittelyn kirjasta. Se alkoi: ”Peruspiposta päheisiin päähineisiin…” Kirjaan tulee hillittyjä pipoja ja räväköitä ”baaripipoja”.  Siinä välissä on myös iloisen värikkäitä tekeleitä, jotka eivät ole hillittyjä eivätkä hurjiakaan. Muun muassa Veera Välimäelle omistettu pipo. Raitapipo, tietenkin. ”Baaripipo” on iloinen ja hassu pipo, jonka kantaja saa kokemukseni mukaan heti juttuseuraa, kun hän menee yksin baariin. Tosin, on se vähän iästäkin kiinni. Minun ikäinen tantta kun panee päähänsä hauskan hatun, pidetään vain hassahtaneena tätinä, mutta kun olin nuorempi, sain kokea monet kerrat, miten iloinen ja kantajalleen sopiva hattu voi murtaa jään salamannopeasti ilman, että pidetään kylähulluna. Jos kirja käännetään englanniksi, pipon nimeksi voisi laittaa ”Singles best friend”.

 

 

One Comment Add yours

  1. seijap kirjoitti:

    Kuullostaa niin ihanalta. Odotan jo tosisaan pipo kirjaasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s