Kashmirin ylellisyyttä ja perinteen painoa

Viime viikonloppuna värjäilin tylsiä beigen värisiä lankoja uuteeen, keväisempään kuosiin. Hyllyssä sattui lojumaan Lana Gatto Vip-lankaa, jossa on 20 % kashmiria ja 80 % hienoa merinovillaa. Väri vain oli kaamea, vaalea beige. Kylvetin langat ja sain limenvihreää, sitruunankeltaista, lilaa, fuksianpunaista… Kashmirsekoite olisi omiaan ylelliseen villapuseroon, joten päätin testata skandinaavisia aiheita uuden kirjani kuvastosta tekemällä ensin…

Lentokoneneule

Italianreissun lentokoneneuleena valmistuivat Lilja Loves iPhone -kynsikkäät. Malli on oma, lanka on Kirjo-Pirkka, puikot 2,25 mm. Näissä on lyhyet varret, peukalon saa peukalonhankaan jätetyn rei’än kautta vapaaksi kun on tarvetta. Malli kehkeytyi pakkaspäivänä bussipysäkillä, kun Reittiopasta ei tarjennut katsoa puhelimesta, koska käsine olisi pitänyt ottaa kädestä. [Tästä eteenpäin vain, jos haluat kuulla, kun kehun lukulasejani,…

Projekteja

Olen vähän piirrellyt, enkä aio tuntea minkäänlaista huonoa omaatuntoa keskenolevista töistä. Ne valmistuu aikanaan, tai sitten ei, mutta kun kaikki kolme ovat tyttärelle, enkä ole lähdössä juuri nyt Italiaan eikä hän ole tulossa tänne, eipä tässä ole mitään hoppuakaan. Paperilla on tunika, jossa olisi unelmanohutta mohairia ja kauniskierteistä italialalaista villalankaa ;-). Puikoilla on nyt kuvan…