Joko on joululahjat aloitettu?

En todellakaan kuulu niihin ihmisiin, jotka aloittavat joululahjojen teon ja hankinnan heti kun edellinen kuusi on korjattu pois! Nyt kuitenkin kävi niin, että kauan hautomani suunnitelma pihapiirin ukkojen lahjomiseksi pääsi alkuun. Oikeastaan minun pitäisi testineuloa viimeistä pipo-ohjetta illat, mutta mitäpä ihminen ei tekisi varsinaisia töitä vältelläkseen. Vaikka sitten niitä joululahjoja. Kissasukat on tehty Geena Carcian…

Pukkilassa

Olipa kiva aloittaa neulontasyksy tapaamalla neulojia Pukkilan puikkopäivänä. Oma esitykseni kärsi hieman, kun kannettavani joutui viime metreillä huoltoon eikä iPadia saanutkaan kytketyksi videotykkiin. Oli tarkoitus esitellä aika laajastikin neulojan apuvälineitä ja niiden käyttöä. Lupasin laittaa tähän linkkejä, että halukkaat voivat tutustua omatoimisesti hyviksi havaitsemiini sovelluksiin. Laitankin vain tämän linkin aiempaan postaukseeni, sillä olen esitellyt ja…

Tarkkana kuin porkkana

Tänne tulee lähiaikoina uutisia. Ja tänne. Nyt voitte jo panna kalenteriinne 2.3.2013. Uudet kujeet.