puikkomaisteri

Vääntö tekijänoikeuksista nimittäin.  Se oli tietysti arvattavissa, mutta minä en oikein jaksa uskoa, että se syö Pinterestin suosiota. Minusta palvelu on mainio ja se helpottaa linkkien keräämistä ja järjestelyä omia projekteja varten.Lisäksi se auttaa löytämään netin valtavasta tarjonnasta itseä kiinnostavia tuotteita, palveluja, ohjeita, malleja… mitä hyvänsä.  Visani onkin vinkunut Pinterestin äärellä, kun olen ostanut muutaman sitä kautta löydetyn ohjeen, sukkahousuja (mm. mummonneliökuvioin) jne. Nettikauppias riemuitsee, jos tuotteet saavat näkyvyyttä Pinterestissä. Pinterest tosin ohjeistaa siten, ettei sitä pitäisi käyttää vain omien tuotteiden promoamiseen.

Minun kuviani saa ilomielin pinnata, eikä sukkakuvia minulle valokuvannut ammattilainenkaan pane pahakseen, kun saamme lisää tuloja maksullisista ohjeista, joiden tuoton jaamme.

Olen kyllä itsekin seurannut hieman hämilläni sitä, että palvelun kautta on esimerkiksi jaettu kopioita kirjojen sivuista. Omissakin kansioissani on muutama virolaisiin ja latvialaisiin neulemalleihin viittaava linkki, joista en ole oikein varma… Yksittäisen kuluttajan on todella vaikea arvioida eri maalaisista lähteistä poimittujen linkkien asiallisuutta.

Kari Haakana Ylestä sanoo tuossa artikkelissa:

– Kyllähän tämä on tavallaan se tapa jolla netti toimii nykyään. Täytyy muistaa, että tässä on lieventävänä asianhaarana ainakin moraalisesti, joskin ei ehkä juridisesti, se kuinka Pinterestiin laitettu kuva on linkki siihen alkuperäiseen teokseen. Sillä ei tosin lain kanssa liene mitään tekemistä. Mutta näin netti toimii.

Olen ihan hulluna pinterestiin, koska voin käyttää sitä erilaisissa projekteissani muistitauluna. Nyt yksi projekteistani on Punainen Käki, käkikuvion (kääk, vai onko se rastas?!) tein samaisen palvelun kautta löytämääni ristipistomallia hieman mukaillen, sukan varteen tulee latvialaista kirjoneuletta, sini-puna-valkoista.

Tänään sukka ei taida työmatkan jälkeen juuri edetä, sillä pari purjehtivaa naista tulee miehineen meille syömään blinejä. Miehellä on jo taikina porisemassa, mäti sulamassa ja minun osakseni taitaa jäädä pöydän kattaminen ja munakoisokaviaarin valmistaminen. Kas kun yksi joukosta on ikävästi kalalle allerginen….

Käen pyrstöä piti vähän photoshopata, se kasvaa tuohon oikeaan mittaansa vasta kun sukka on neulottu.

100 silmukkaa polvisukan suussa, Lana Gatto Perlata d’Australia, puikot 2,75 mm. Klikkaamalla kuvaa pääset katsomaan kuvion ruutupiirrosta pinterestissä.

Sain vuonna 1990 (tai 1991,kuka näitä enää muistaa!) silloin antikvariaatissa työskentelevältä ystävältäni lahjaksi Tiranassa, Albanian pääkaupungissa painetun kirjan, joka oli lähes unohduksissa näihin päiviin asti. Se löytyi, kun järjestin taidekirjat uuteen hyllyyn tehdäkseni tilaa keittokirjoille, joita puolestaan raivasin käsityökirjojen tieltä toisaalle. Onneksi käsityökirjat voi nyt ostaa enimmäkseen e-kirjoina ja tämä loputon kirjahyllyralli vähenee!

Lahjakirja esittelee albanialaisia kirjonta- ja neulekuviomalleja. Ne on piiretty ja väritetty huolellisesti, kirjan iso koko takaa, että mallit on selkeästi  nähtävissä. Mallit muistuttavat paljon suomalaisia, latvialaisia ja virolaisia malleja – jotka ovat varmaankin kulkeutuneet juuri tuolta Kreikan (Albanian) suunnasta tänne meille. Perinteestä kiinnostuneiden muuten kannattaa lukea tämä Pertti Anttosen hyvä (ja lyhyt) artikkeli. Kirjastoista lienee edelleen saatavilla myös kiinnostava kirja Perinteentutkimuksen perusteita, joka oli minusta ainakin hauska ja nopealukuinen kirja, kun aikoinaan lukaisin sen yliopiston pääsykokeisiin.

Selasin kuvia albanialaisista ja kreikkalaisista  kansanpuvuista ja näyttää siltä, että miesten pukuun kuuluvat valkoiset, sukkanauhoilla kiinnitetyt sukat, mutta niiden päällä on käytetty ilmeisesti upeasti koristeltuja pitkiä säärystimiä. Joissain kuvissa on pukuja, joiden sukat tai säärystimet ovat kirjavat, usein kuitenkin punasävyiset. Kirjani ei esittele sen tarkemmin, mistä museoiden neuleista mallit on kirjattu talteen, todetaan vain yleisesti niiden olevan kuviomalleja sukista.

Sain Kottbylta haasteen, jossa kuuluu listata 4-5 blogia, joilla on alle 200 tilaajaa. Mielenkiintoinen käsite tämä “tilaaja”, sitä pohti Kotbykin minut haastaessaan, mutta blogilistassa on siis listattu blogien tilaajia (Puikkomaisterilla on blogilistan tilaajia 89!). Tilausmäärällä ole kai juurikaan tekemistä blogien lukijoiden määrän kanssa, koska moni lukee blogeja jonkun muun kuin Blogilistan kautta.  Minä olin aiemmin Blogilistan himokäyttäjä, mutta olen siirtynyt Googlen palvelujen piiriin.

Pitikin oikein etsiä blogin tilastot ja tutkia, mitä ne merkitsevät. Puikkomaisterilla näyttää olevan siinä 5 000-7 000 käyntiä kuukaudessa ja 200–400 kävijää päivässä. Määrä vaihtelee kovasti sen mukaan, olenko sattunut kirjoittamaan esimerkiksi käsityön verotuksesta  Kun oikein on tullut sohaistua keppi muurahaispesään, ovat laskurit kieppuneet lähes 10.000 näyttökerran paikkeilla kuukaudessa. Pitääkin järjestää lukijatutkimus! Nyt en ehdi sitä tekemään, täytyy myös päättää, millaisia palkintoja vastaajien kesken arvotaan…. Tähän kai pitää nyt laittaa myös tämmöinen nappi:



Haastan mukaan Villaruusun, Villavaaran, Andran, Anniinan ja Missä neuloimme kerran -blogin kirjoittajat.

Uusi projektini etenee mukavasti. Sitä voi seurata Pinterest-sivustollani. Aamulla olin rakennuslautakunnan kokouksessa, jossa tekeillä oleva sukanvarsi arvattavastikin herätti huomiota. Onteloneule on kauhean suuritöistä, joten veikkaanpa, että sukista tulee nilkkasukat, joiden sukkaosa on yksivärinen. Muttta katsotaan, mihin aihe johtaa.

Häme-sukan julkaisu Taito-lehdessä on tuonut kivasti kiitosta, kiitos siitä teille kaikille!!!  Itse odotan malttamattomana maaliskuun numeroa, sillä siinä julkaistaan Sääksmäen puvusta intonsa saaneet sukat, joiden ensimmäinen prototyyppi ehti jo vilahtaa netissäkin, mutta ohjetilauksen saatuani poistin kuvan näkyviltä. Olin muuten varsin otettu siitä, että Taito tilasi minulta tämän sarjan. Onneksi en tiennyt, kuinka kova työ kuuden sukkamallin suunnittelussa ja ohjeistuksessa on!

Kuva näistä upeista makedonialaisista sukista on levinnyt ripeästi netissä. Neulommeko kohta kaikki niitä, ovathan ne paljon iloisemmet kuin suomalaiset harmaat saapassukat? Lähde: The Costume Institute of the Metropolitan Museum of Art

Eri maiden neulekulttuuria etsiessä internetin lonkeroista tulee varmasti väistämättäkin mieleen: katoavatko etniset erityispiirteet kansainvälisissä neulojien verkostoissa? Neulovatko kaikki maailman neulojat kohta vain Vogue Knitting -lehden malleja, Mari Muinosen upeita neuleita ja Twist Collectiven tai Knittyn ja Ullan ihanuuksia? Unohtavatko he omat juurensa, omat kansalliset erityisneuleensa ja ylipäätään mummojen mallit? Entä inspiroituvatko harrastajat ollenkaan suunnittelemaan uutta ja innovatiivista kun valmiina ja helposti käden ulottuvilla on valtava, jopa ilmainen, mallivarasto?

Kulttuurintutkimuksen maisterina tiedän, että tuollainen pelko on aiheellista joskin ylimitoitettua. Ainakin Kirsti Pussisen pro gradu vuodelta 2007 osoitti, että suomalaiset neulelehdet suosivat käytönnöllistä eivätkä seuraa muotitrendejä. Tilanne on tosin muuttunut tutkimusajankohdan jälkeen, koska käsityölehdet eivät enää osta juurikaan suomalaisten suunnittelijoiden malleja, vaan käyttävät lankatehtaiden tarjoamaa maksutonta materiaalia.

Perinteen katoamisen pelko perustuu myös käsitykseen jostain aidosta, autenttisesta perinteestä ikäänkuin meillä olisi jossain menneisyydessä vaikkapa Aidot Suomalaisest Sukkamallit. Parin tuhannen vuoden päästä saatetaan Sylvi-takin jäännöksiä harjata esiin arkeologisilla kaivauksilla nykyisen Yhdysvaltain alueella (elleivät ne ole sitä ennen syöneet itseään sukupuuttoon) ja väittää, että se on autenttista yhdysvaltalaista neuleperinnettä.

Äkkiseltään voi vaikuttaa siltä, että netti tasapäistää, suurten nimien sekä maksettujen brändien tuotteet jyräävät; pienet, vanhat ja vaikeat jäävät jalkoihin. Neuleharrastajien kita on kuitenkin alati auki uusille malleille, trendeille ja brändeillekin ja he ovat aina olleet ja tulevat olemaan kiinnostuneita (Ravelry) myös omista kansallisina pidetyistä malleistaan, kuvioistaan ja perinteestään ylipäätään. He myös hakevat innoitusta omasta kansanperinteestään.

Toisaalta mikään maailmassa ei ole ollut, eikä ole, pysyvää. Niistä malleista, joita nyt ihailemme “suomalaisina perinneneuleina” ovat monet luultavimmin kulkeutuneet tänne samalla tavalla kuin muutkin muodit ja taidot, mikä mistäkin, eikä niitä kukaan ehkä ole suunnitellutkaan siinä mielessä kuin suunnittelijan nyt käsitämme. Jotkin mallit ovat vain syystä tai toisesta jääneet pysyvästi muistiin, neulojille mieleisinä tai helppoina muistaa. Paikallista perinnettä on syntynyt ennen Internet-aikaa, kun kauneimmat ja parhaimmat mallit ovat levinneet vain rajoitetusti. On helppo ymmärtää, miksi vaikkapa Hailuodon paita on säilynyt ja siihen on kehittynyt juuri ne ominaisuudet, jota kunnolliselta merellä käytettävältä paidalta vaaditaan: reilusti aukeava kaulus, vartalonmyötäisyys (paita mahtuu päällystakin alle) ja hyvä lämmöneristys.

Tietenkin upeimmat mallit ovat levinneet matkustavien ja muuttaneiden mukana ennen esimerkiksi lehtiä, joissa ohjeita julkaistiin. Sitä voisi kutsua myös neule-evoluutioksi: toimimaton katoaa, toimiva pysyy. Helppo ja johdonmukainen tai muistiin merkitty elää ja muistetaan, vaikea unohtuu.

Hämeen kansallispuvun innoittamat sukat. Ohje on julkaisu uusimmassa Taito-lehdessä.

Viime vuosikymmeninä nähty kädentaitojen uusi tuleminen on tuottanut paljon hyvää kansanomaisten mallien hyväksi. Perinneohjeita on koottu nettiin, uusia painoksia vanhoista kirjosta on otettu, käsityöharrastusta on tutkittu ja alan kaupallisenkin menestyksen parantuessa kiinnostusta on myös alan kehittämiseen. Vinttien lapas- ja sukkakirjat on pelastettu sekä antikvariaatit tyhjennetty käsityökirjoista niitä arvostaviin käsiin. En ala tässä sen koommin niuhottamaan perinneneuleen tai kansanomaisen neuleen eroista, mutta vähän pitäisi jyrähtää skandinaavisen ja suomalaisen perinteen sotkemisesta, me olemme skandinaaveja yhtä vähän kuin baltteja! Perinteemme on tietenkin sulauttanut vaikutteita molemmilta puolilta.

Neulojat ovat kehittäneet myös perinteisinä pidettyjä malleja, eivätkä mallit enää ole vain yhden kansan omaisuutta, vaan kuka hyvänsä voi – kiitos internetin – herättää eloon heikosti tunnettuja ihanuuksia. Itsekin kannoin korteni kekoon tekemällä nykyaikaisen ohjeen bulgarialaista kansallispuvun sukista. Varmasti malliin löytyy jostain kirjastosta ohje bulgariaksi, mutta onpahan nyt sekä suomeksi että englanniksi yksi versio olemassa.

Nyt kun museolaitosta ollaan karsimassa (Museovirasto kertoi juuri vähentävänsä noin 40 työntekijää), pitäisi meidän olla kiinnostuneita käsityötutkimuksen elinehdoista ja käsityöperinteen tallettamisesta. Etnografinen museo eli Kansallismuseo ja moni muu museo mukaanlukien tietysti Käsityömuseo ovat tässä avainasemassa, sillä ne eivät vain tallenna tavaraa vaan myös tutkivat sitä ja julkaisevat tutkimustuloksiaan, jotka säilyttävät käsityötaitoja ja -malleja vaikka harrastaneisuus notkahteleekin kulloistenkin muotien mukaan. Käsiteollisuuden tutkimusseura puolestaan on alan tutkijoiden verkosto. Vaikea on onneksi juuri nyt nähdä, että käsityöharrastus tästä laantuisi vaikka se on suurimmasta hypestään ehkä jo taittunut hieman.

LISÄYS: Pari päivää sitten ilmestyneessä Taito-lehdessä alkoi tekemäni sukkasarja, jossa julkaistaan kansallispuvuista innoituksensa saaneiden sukkien ohjeita koko vuoden ajan. Aloitussukka on Hämeen puvun innoittama, seuraavana tulee Sääksmäen puvusta tekemäni sukkatulkinta. Kansallispuvut ovat myös sukansuunnittelijalle  tavaton idealähde raitoineen, koristeluineen, ihanine väreineen ja kiehtovien aiheineen. Eikä kannata jättää niihin raitoihin!

Naapurissa asuva ystäväni haluaa neuloa miehelleen villapaidan. Malli oli katsottu lehdestä, mutta mallin lankaa ei löytynyt lankakaupoista. Minä tietenkin suosittelin Lana Gattoa, miehelle sopivia värejäkin olisi ollut hyllyssä, mutta rouva halusi paksumpaa päästäkseen vähemmällä tikuttamisella. Läksin mielelläni lankakauppaan  oppaaksi, koska en olekaan vielä ehtinyt käydä Priimassa sen jälkeen kun se muutti Mäkelänkadulle. Valikoima oli monipuolinen, miinusta kauppa saa valaistuksesta, luonnonvaloa toki riittää valoisina aikoina, mutta talvipimeällä kauppa oli melko hämärä.

Priimasta löytyi ihanan pehmeää ja paksua Malabrigoa ja vaikka tiedämme, ettei se tule kestämään kovaa käyttöä merellä, oli se kuitenkin vastustamattoman ihanaa, joten sitä sitten ostettiin. Minuakin alkoi himottaa sinapinkeltainen väri, joten otin itselleni pipo- ja huivilangat siitä samalla.

Alakerran Emmaus-kirppikseltä sain unohtamani ison kanavaneulan ja naapuri täydensi puikkovarastoaan muutamalla eurolla. Yksi retro-lasikannu ja design-kastikekauhakin tarttuivat mukaan niin ikään muutamalla eurolla.

Matka jatkui parin korttelin päähän Villavyyhtiin, jonne minulla oli ihan asia-asiaa. Jenni teki siellä ihanaa harmaata liinaa pöytäkangaspuilla. Villavyyhdin langat ovat NIIIIIIIIN ihania! Nyt jo vähän harmitti, että ostin Priimasta ne pipolangat. Minua miellytti erityisesti Geilsk Tweed, johon palaamme vielä. Värttinäkurssikin olisi tulossa, mutta se on jälleen harmillisesti päivänä, jolloin en pääse paikalle. Odottelen taas seuraavaa.

Jennillä on muuten kaupassa hieno käsityökirja-kirjasto, minä hyödynsin sitä selaamalla paria kirjaa, joista olen ollut kiinnostunut. Näin kykenin päättämään, mitkä niistä mahdollisesti ostan.

Nälkä kurni vatsoissa ja palasimme koteihimme, mutta sunnuntaina meillä olikin taas puuhapiiri koossa: naapuri tuli kerimään uudet lankansa ja saamaan ohjausta valitsemansa mallin tulkinnassa, kun puhelintuki ei riittänyt. Kun mies ryhtyi ropaamaan pimentynyttä kattovalaisinta, jouduin soittamaan hätiin yhden sähköinsinöörin: “Tuletko pelastamaan avioliittoni? Jos mies vielä jatkaa tuota sähköhommaansa,  kohta olen leski tai eronnut!” Vaimo antoi luvan ja niin hekin lähtivät tulemaan meille. Kohta cappucinon juonnin ohella meillä neulottiin ja tutkittiin sähköä. Lampun vika selvisi: himmennin oli rikki, parhaassa tapauksessa siitä on palanut sulake, mutta huonommassa tapauksessa koko himmennin pitää vaihtaa. Minä sain piponi pitkälle valmiiksi, mutta päätin purkaa, koska malli ei ollut minulle edullinen. Nyt lanka on taipumassa tutun malliseksi baskeriksi ja lopusta tulee sitten huivi.

Kuvassa on nähtävänä, miksi edellisessä postauksessa kiukuttelin värin valinnan vaikeudesta: samatkin värit kirjoneuleen eri tehtävissä muuttavat tunnelmaa suuresti.

Goethen väriympyrä. Lähde: wikipedia.org

Kirjoneuleen värien valitseminen saadaan vaikuttamaan helpolta, kun kuvaan laitetaan väriympyrä ja selitetään vastaväreistä, rinnakkaisväreistä ja sielleen. Olen varmasti ennenkin linkannut Päivi Hintsasen mainioihin värisivuihin, joille on kerätty ilahduttava määrä tietoa väristä. Maalareille tehty väriopin aloitus on kiva lukea läpi. Väreillä on tärkeitä vaikutuksia ja varsinkin talvella koko kroppa tuntuu huutavan: “Väriä, väriä, väriä!” Minun iso keltainen tauluni energisoi ja valaisee koko asunnon. Ostin talvella keltaisia ja muita vahvan värisiä lankoja, joille ei tunnu kuitenkaan löytyvän käyttöä. Moni ei edes raaski käyttää ihananvärisiä lankojaan neulomiseen, vaan terapoi niillä itseään. Tai sublimoi – sama se.

Tosiasia kuitenkin on, että vaikka väriympyrästä (olipa se sitten ihan fyysinen apuväline tai päässä oleva systeemi) on tietenkin apua, se ei ole koko totuus, kun puhutaan kolmiuloitteisesta pinnasta, jossa jokaisella simukalla on varjo, langoilla erilainen kiilto, kierre – mitä kaikkea! Yksinkertaista tieteellistä tai matemaattista ratkaisua ei siis ole, vaikka insinöörimieli sitä kovasti toivoisi.

Vogue Knitting -artikkelin mukaan väriguru  Brandon Mably osoittaa työpajoissaan värien ihmeitä asettamalla suuren määrän eri värisiä lankoja lattialle ja näyttämällä miten värit saavat toisiaan hehkumaan tai sammumaan. Mablyhan on muun (Rowan, VK, jne. jne.) muassa tehnyt kumppaninsa Kaffe Fassetin kanssa Knitting with the Color Guys kirjan ja oman Knitting Colors -kirjan. Nämä kirjat todistavat lukuisten upeiden neulevaatteiden lisäksi, että tyyppi todella tietää mistä puhuu. Ehkä pitää hankkia se kirja . Jännä muuten, että Fasset tunnetaan kyllä Suomen peräkylissäkin, mutta Mably on jäänyt aivan tuntemattomaksi nimeksi, eikä hänen nimellään löydy yhtään kirjaa edes yliopistojen kirjastoista.

Mutta kyllähän jokainen, joka on painiskellut saman ongelman kanssa kuin minä nyt, tietää ettei se noin helppoa ole! Vaikka langat näyttäisivät todella hyviltä vyyhteinä tai kerinä, ne näyttävät edelleenkin luultavasti hyviltä neuleessa, mutta ne eivät välttämättä ole enää niitä mahtavia väriyhdistelmiä, jotka tekevät upeat neuleet. Kun tavoittelee helppojen ratkaisujen tuolle puolen, mukaan tarvitaan osaamisen lisäksi vähän intuitiota, silmää ja tunnetta – siis taiteilijaa! Tai sitten voi otta oppia vaikkapa Mablylta ja Fassetilta

Ylen oppimissivustoilla on muuten kiinnostava videosarja Värillä on väriä.

Väreistä puheen ollen, työpaikan naapurissa oleva  sukkakauppias kertoi, että kevääksi on tulossa kirkkaita värejä, neonvihreää ja sen sellaista. 80-luku siitä kuvauksesta tuli mieleen. Mielenkiintoista! Katselimme myös upeaa kuvaa vanhoista telemark-sukista ja päivittelimme, miksi niiden tuotanto on lopetettu! Siinä muuten on ihana sukkakauppa, kannattaa piipahtaa piristämään itseään uusilla sukilla tai sukkahousuilla!!!